Maailman maat, liput ja historia

Kimmo Kiljunen: Maailman maat, liput ja historia

Into 2013, 728s.

Kouluaikoina maantieto ei kuulunut niihin aineisiin, joissa olisin erikoisesti loistanut. En ollut aiheesta edes kovin kiinnostunut, mistä oli harmia esimerkiksi Trivial Pursuitia pelatessa. Sittemmin olen huomannut, että olisi oikeastaan hauskaa - ja ihan fiksuakin - osata sijoittaa maita maailmankartalle, tunnistaa lippuja ja olla ylipäätään paremmin perillä siitä, mitä missäkin päin maailmaa on meneillään.

Kimmo Kiljusen Maailman maat, liput ja historia on jykevä, mutta helpostilähestyttävä teos. Siinä esitellään kaikki maailman itsenäiset valtiot sekä joitakin itsehallintoalueita. Lyhyen, mutta informatiivisen historiankatsauksen ohella lukija pääsee ihailemaan myös niitä lippuja, joita ei ehkä enää ole käytössä ollenkaan. Kiljunen avaa myös lippujen muotokieltä ja värien symboliikkaa, mielenkiintoisella tavalla. Teksti on asiallista, mutta ei tylsää ja puuduttavaa, vaan selkeää ja huumorintajuistakin.

Minun oli tarkoitus ensin vain selailla kirja läpi. Ei siitä plaraamisesta kuitenkaan tullut mitään, kun huomasin unohtuvani lukemaan tekstiä tarkemmin. Muistilappuja piti liimata ennätystahtia mielenkiintoisiin kohtiin ja mies sai kuulla aika monta "Tiesitkö, että..." -alkuista lausetta.

Kirja on tulvillaan pieniä, kiinnostavia nippelitietoja. Lukiessani opin muun muassa sen, että suruliputus on lähtöjään Tanskasta; Färsaarten ensimmäinen alkoholimyymälä avattiin 1992; Saksassa julkaistaan maailman kolmanneksi eniten kirjoja; Rubikin kuutio, kuulakärkikynä ja hologrammi on keksitty Unkarissa; Liberian kansalaisuuden voi saada vain musta, negroid descendent; Ruandasta tuli vuoden 2008 vaaleissa ensimmäinen maa, jossa naiset saivat enemmistön parlamenttiin; Bhutanissa sallittiin television katselu vasta vuonna 1998 ja kiellettiin kaikkien tupakkavalmisteiden myyminen 2004; Bruneissa ei makseta tuloveroja, vaan öljytuloilla kustannetaan kaikille ilmainen ja korkeatasoinen koulutus ja terveydenhuolto, täystyöllisyys, palkat ja eläkkeet; Tuvalulla ei ole omaa televisiota, sanomalehteä, vankilaa tai armeijaa; Ecuadorin presidentiksi vuonna 1996 valittu presidentti sai lempinimen El loco, sillä virkatehtävien sijaan hän "esiintyi mieluummin rocktähtenä, kabareetanssijana tai teki Batman-asussa benji-hyppyjä". 

Ai niin, lisäksi Norsunluurannikko päätti jo vuonna 1986, että jatkossa Norsunluurannikko on kaikilla kielillä Côte d'Ivoire ja vain tämä ranskankielinen nimi on sallittu. Ihan vain kapinoidakseni kirjoitan tähän vielä kerran suomeksi Norsunluurannikko. 

Lipuissa minut yllätti muun muassa sellainen asia, että joillakin mailla voi olla keskenään samanlaiset liput. Esimerkiksi Indonesian ja Monacon liput ovat tismalleen samanlaiset, Luxemburgin ja Alankomaiden liput erottaa vain pieni sävyero sinisessä värissä. Jotenkin olen aina kuvitellut, että kahta samanlaista lippua ei ole, vaan moisen estäisi jokin kosminen "valitsemasi lippu on jo käytössä" -virheilmoitus. Lipuissa esiintyvät kruunut, tähdet ja vaakunat eivät yllättäneet, mutta reiälliset liput (joista on kiireesti pitänyt poistaa jokin ei-toivottu elementti), AK-47 (Mosambik) sekä "taistelussa voitettujen, valloitushaluisten muslimimaurien sokaistut päät" (Sardinia, 1322-1720) olivat minulle uutta. Syystä tai toisesta olen myöskin aina kuvitellut, että kun Maamme-laulu ensimmäisen kerran esitettiin Floran päivänä 1848, samaan aikaan salkoon nostettu lippu olisi ollut siniristilippu. Mikäli tuo vuoden 1848 lippu olisi jäänyt käyttöön, olisi nykypäivän koululaisilla tuskaiset ajat itsenäisyyspäivän tienoilla, kun kuvaamataidon tunnilla pitäisi taiteilla laakeriseppeleen ympäröimää leijonavaakunaa. Tausta sentään oli valkoinen, mutta kyllä tämä siniristilippu on huomattavasti helpompi piirrettävä.

Jokaisen maakatsauksen lopussa on info-laatikko, jostä näkee esimerkiksi asukasluvun, pinta-alan, pääkaupungin, BKT:n, tärkeimmät vientituotteet, elinajanodotteen sekä lukutaitoisten määrän. Oli hätkähdyttävää lukea, että Swazimaassa elinajanodote sekä miehillä että naisilla on vain 32 vuotta. Minä olen jo 34. Lukutaitokaan ei kaikkialla ole itsestäänselvyys, kuten taannoisella lukutaitokampanjallakin muistutettiin. Burkina Fason kansalaisista vain 22% osaa lukea. Ja nämäkin luvut voivat olla kaunisteltuja. Onneksi kaikki faktat eivät ole masentavia, vaan nauroin ääneen Vatikaanivaltion vienti-sarakkeelle, siellä kun todetaan asiallisesti ja aiheesta: evankeliumi.
Maailman maat, liput ja historia on huikean hieno teos. Siinä on - luonnollisesti - runsaasti kuvia lipuista sekä selkät karttakuvat kunkin maan sijainnista. Tästä kirjasta on varmasti iloa kaikenikäisille, pitkäksi aikaa.