Roald Dahl: Kirahvi, kaani ja minä
(The Giraffe and the Pelly and Me, 1985)
Art House 1996, n. 30s.
Tautisia tarinoita
(Revoltin Rhymes, 1982)
Art House 1996, n. 45s.
Suom. Kimmo Pietiläinen
Kuvitus Quentin Blake
Tein jokin aika sitten löytöjä Huuto.netistä. Jotenkin olen erehtynyt kuvittelemaan, että olen lukenut kaiken Roald Dahlilta suomennetun lastenkirjallisuuden, mutta eihän asia ole likimainkaan niin. Kirahvi, kaani ja minä on ollut lainassa kirjastosta joskus, mutta en ole varma olenko sitä lukenut aiemmin. Tautisia tarinoita taas oli ihan uusi tuttavuus.
Kirahvi, kaani ja minä kertoo Pikku-Ollista, joka haaveilee avaavansa karkkikaupan suljetun kiskan tilalle. Joku ehtii kuitenkin ostaa kioskitalon ennen Ollia ja perustaa taloon tikapuuttoman ikkunanpesufirman. Sattumalta Olli osuu paikalle, kun firma saa ensimmäisen toimeksiantonsa ja niin läheisen Haukivuoren herttuan kartanon pihalle ilmestyy kirahvi ja apina sekä pelikaani kuljettaen nokassaan Ollia. Eläimet pesevät ikkunoita ja Olli manageroi. Sattuu myös jännittävä välikohtaus, jonka jälkimainingeissa Ollista tulee kuin tuleekin karkkikauppias.
Tautisia tarinoita sisältää uudelleenkerrottuna kuusi klassikkosatua. Runomuotoiset versiot Tuhkimosta, Jaakosta ja pavunvarresta, Lumikista ja seitsemästä kääpiöstä, Kultakutrista, Punahilkasta ja Kolmesta pienestä porsaasta eivät sovi herkille lukijoille, eivätkä ole ainakaan iltasatuainesta. Dahl revittelee holtittomasti ja niin ronskisti, että hänen versioistaan saisi mainioita splatter-leffoja! Vaikka runojen käännökset eivät kaikin paikoin ole sulavimpia mahdollisia, ihastuin suuresti Punahilkkaan, joka ei tarvitse puunhakkaajaa pelastajakseen. "Isoäidin" kiiltävään turkkiin ihastuva tyttönen nimittäin kaivaa pöksyistään pyssyn, jolla ampuu sutta päähän ja sen jälkeen Punahilkkaa ei enää näekään kuljeksimassa punaisessa hilkassaan vaan uudessa susiturkissa. Samainen tyttö rientää apuun myös tarinassa Kolme pientä porsasta, vaikka apua pyytäneen possun kohtalo onkin aika karu. Toisaalta, siannahkasalkku oli selvästi Punahilkalle mieluinen.
Jälleen kerran tykkäsin Dahlin tarinoista kovasti. Tautiset tarinat olivat piristävän kauheita, Kirahvi, kaani ja minä taas perinteisempi, mukava satu. Quentin Blaken kuvituksia täytyy kehua jälleen erikseen, ne kun luovat omanlaisensa hilpeän tunnelman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti