Pari satukirjaa

Suuri satukirjasto
Keisarin uudet vaatteet
ja muita maailman kauneimpia satuja
WSOY 1980, 253s.
Suom. L. Aro
Kersti Juva
Panu Pekkanen
Kerttu Piskonen
Anni Swan
Maila Talvio

Iltasaturutiinimme elävät murroskautta. Kuten jo aiemmin mainitsin, esikoinen alkaa olla jo sen verran iso, että hän lukee mieluummin itse. Pikkuveli taas on taitava nukahtaja, eikä useinkaan jaksa valvoa lyhyttäkään tarinaa loppuun asti. Nuorimmainen ei pysy paikoillaan edes kuvakirjan vertaa. Mutta silloin tällöin on luettukin, joskin mielestäni harmillisen harvoin.

Suuren satukirjaston ensimmäinen osa aloitettiin varmaankin jo alkuvuodesta. Siitä on lueskeltu tarina silloin tällöin ja viimeisen sadun luin ihan omaksi ilokseni, kun ei nämä perinteisimmät sadut lapsia niin paljoa kiinnostaneet. Minulle tämä kirjasarja on rakas, sillä meillä oli omana yksi osa (Prinsessa Ruusunen), jonka upeita kuvia jaksoin ihastella pitkiä aikoja. Toisia kuvituksia taas en jaksanut edes selailla, mutta ne kivat muistot painavat vaakakupissa enemmän.

Tämä kirjasarjan ensimmäinen osa pitää sisällään muun muassa sadut Keisarin uudet vaatteet, Todellinen prinsessa, Uljas räätäli, Lumivalko ja Ruusunpuna, Kolme pientä porsasta ja Kaunokki ja hirviö. Pidän siitä, että näitä satuja ei ole turhaan siloiteltu ja ripoteltu päälle hunajaa ja hattaraa. Mitään verta ja suolenpätkiä ei sentään Kolmessa pienessä porsaassakaan nähdä (tai kuulla). Vaikka pojat menettivätkin kiinnostuksensa kirjaa kohtaan harmillisesti kesken kaiken, minä tykkäsin silti. En ihan kaikista saduista, mutta useimmista kuitenkin.

Alexandra Salmela: Kirahviäiti
ja muita hölmöjä aikuisia
Teos 2013, 91s.
Kuvitus: Martina Matlovičová

Toinen lasten osalta puolitiehen jäänyt iltasatukirja on Alexandra Salmelan kirjoittama ja Martina Matlovičován kuvittama Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia. Aloitimme lukemisen suurin odotuksin, sillä 21 lyhyttä tarinaa omituisista aikuisista kiehtoi meitä kaikkia. Mutta voi blääh. Saduissa oli kyllä hauskoja ja pähkähulluja ideoita, mutta meidän kaikkien makuumme ne olivat aivan liian lyhyitä. Toki satuja olisi voinut jatkaa lasten kanssa ideoiden, mutta sellainen aivomyrskyily ei ole hirveän järkevää nukkumaanmennessä. Viimeiset tarinat luimmekin vanhimman pojan kanssa yhteisvoimin ääneen, keskellä päivää.

Kirjan kuvitus ansaitsee kyllä erityismaininnan. Martina Matlovičová irrottelee estoitta niin värien kuin muotojenkin kanssa ja yhdistelee erilaisia tekniikoita ennakkoluulottomasti. Kuvia katselimme vielä sittenkin, kun lukeminen ei enää innostanut.