Mistä puhumme kun puhumme jostain

Pasi Heikura: Mistä puhumme kun puhumme jostain, Aristoteleen kantapään tutkimuksia

Docendo 2013, 245s.

En muista kuunnelleeni radiosta mitään tiettyjä ohjelmia sitten teinivuosien, jolloin kökötin kiltisti sormi valmiina rec-napilla kuuntelemassa Salovaaraa ja Anssia sekä Alivaltiosihteeriä. Viimeksi mainitusta tuttu Pasi Heikura on juontanut Aristoteleen kantapää -ohjelmaa jo kahdeksan vuoden ajan, mutta minä tutustuin näihin mielenkiintoisiin kielellisiin tutkimuksiin vasta tämän kirjan kautta.

Mistä puhumme kun puhumme jostain sisältää valikoituja haastatteluja monipuolisista aiheista aina tähtien nimistä Vänrikki Stålin lentävien lauseiden kautta ravihevosten nimiin ja turkulaisvitseihin. Kirjan lukeminen kesti kauan, sillä näitä humoristisia, mutta sisällöltään rikkaita haastatteluja ei voi lukea kovin tiiviiseen tahtiin. Jokaista asiantuntijahaastattelua edeltää Heikuran alustus käsiteltävään aiheeseen ja itse haastattelu lienee litteroitu suoraan puheesta. Puhekielisyyden tietenkin huomaa, mutta sehän kuuluu asiaan.

Tätä kirjaa lukiessa oppii väkisinkin uusia asioita. Esimerkiksi  sen, että grönlannin kielessä on sana Oqimaaqatigiissaarluartariaqartoq, joka tarkoittaa "vaikea ongelma koskettaa jatkuvasti kaikkia, mutta on siinä myönteisiäkin puolia". Kuinka kätevää! Sitäkään en tiennyt, että sana muskeli tulee latinan sanasta musculus, joka taas tarkoittaa pientä hiirtä.

Puhemiehen työstä puhuttaessa Heikura tekee oivia havaintoja demokratiasta:

"Ateenan kaupunkivaltion demokratiassa äänioikeus oli vapailla miehillä, ei orjilla eikä naisilla. Nykyaikaisessa demokratiassa valinnan vapaus on niin pitkälle vietyä, että ihmiset saavat itse päättää, ovatko he kansalaisia ja käyttävät äänioikeuttaan vai ovatko he orjia eivätkä käytä äänioikeuttaan."

Yllättäen maakuntalauluja käsittelevä Laura Kolben haastattelu tarjoaa pakkoruotsin vastustajille vaikeasti tyrmättäviä huomioita. Moni maakuntalauluhan on alunperin kirjoitettu ruotsiksi ja käännetty suomeksi vasta myöhemmin, aivan kuten Maamme -laulukin. Kolbe toteaa:

"-- Nykyinen kielikeskustelu on aika lailla liukunut pois siitä alkuperäisestä asetelmasta. Suomen kulttuurihistoria on todella varsin pitkälti tuotettu ruotsin kielellä. Itse ajattelen niin kuin Topelius aikoinaan, että me olemme yksi kansa, joka puhuu kahta kieltä. Tässä ei pitäisi olla mitään kovin dramaattista, poliittista tai isänmaallisuutta kieltävää tai tunnustavaa, tämä on se historiallinen tausta, jolla me lepäämme. Itse olisin siitä kyllä hyvin ylpeä, tällainen kaksijakoinen identiteetti on hieno."

Pidin tästä kirjasta todella paljon. Vaikka Heikura ei ole haastattelijanakaan sieltä vakavimmasta päästä, eivät haastattelut ole kuitenkaan (pelkkää) vitsailua vaan jokaisesta aiheesta tosiaan saadaan paljon irti. Hurjan mielenkiintoinen kirja, jota suosittelen etenkin kielestä ja sen kehittymisestä kiinnostuneille.