torstai 13. maaliskuuta 2014

Blankets

Craig Thompson: Blankets
Top Shelf Productions 2003, 582s.

Jos tunnen tunnontuskia siitä, että ostatin kirjastolla surkean kirjan niin onneksi pyysin hankkimaan myös tämän laadukkaan ja varmasti aikaa kestävän sarjakuvaromaanin.

Craig Thompsonin omaelämäkerrallinen sarjakuvaromaani Blankets on kertomus kiihkouskovaisen perheen pojan kasvusta nuoreksi aikuiseksi. Lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa uskonto on luonnollinen, kyseenalaistamaton osa Craigin elämää, johon kuuluvat niin kirkossakäynnit, pyhäkoulut kuin kristillisten nuorten leiritkin. Craig on taitava piirtäjä ja haaveilee työstä kuvataiteiden parissa, mutta uskonnollisen yhteisön aikuiset eivät rohkaise tällaiseen uravalintaan.

Kristillisten nuorten talvileirille osallistuessaan Craig on jo oppinut, kuinka pitkätukkainen poika ja muutenkin erilainen nuori pääsee helpoimmalla: lyöttäytymällä muiden hylkiöiden porukkaan. Tähän muiden karsastamaan pieneen ryhmään kuuluu myös Raina, kaunis ja muutenkin viehättävä tyttö, johon Craig rakastuu. Leirin jälkeen yhteydenpito jatkuu kirjeitse ja puhelimitse ja lopulta Craig mtkustaa vierailulle Rainan kotiin.

Nuorten rakastuminen kuvataan kipeän kauniisti, todentuntuisesti. Siinä missä nuori rakkaus on herkkää ja vaikeaa, Craigin ja Phil-veljen lapsuusmuistot ovat sekä järkyttäviä että hulvattoman hauskoja. Veljekset jakoivat sängyn melko pitkään ja ahdas sänky onkin oivallinen paikka pienille ja suurille seikkailuille tai riidoille.


Blankets on hieno kirja, jonka runsaasta sivumäärästä huolimatta saa luettua nopeasti - jos haluaa.

6 kommenttia:

  1. Tämä on vieläkin lukematta – kiitos muistutuksesta! Näyttää löytyvän vain lähiökirjastosta, mutta ehkä pitää noudattaa se sieltä, jos sinäkin kerran ostatit. Kyllä tällainen sarjakuvajärkäle aina yhden surkean kirjan kompensoi. :)

    VastaaPoista
  2. Pekka, Ehdottomasti kannattaa noudattaa luettavaksi. :) Ja kyllä, eiköhän tämä laatukirja kompensoi sen surkimuksen hankinnan.

    VastaaPoista
  3. Olen kuullut tästä niin paljon hyvää, ja olenkin etsinyt uutta sarjakuvaromaani lukemista. Ei auta muu kuin suunnata kohti kirjastoa. :)

    VastaaPoista
  4. Tilda, Toivottavasti tämä löytyy sieltä kirjaston hyllystä! Jos ei, niin hankintapyyntö kannattaa tehdä :)

    VastaaPoista
  5. Nyt on luettu, oli kyllä tosi hieno! Täällä oli tänä viikonloppuna sarjisfestarit, ja toivoin löytäväni sieltä Blanketsin. Yllätyksekseni näinkin yhden myynnissä, mutta kolmenkympin hinta oli liikaa. Jäi kyllä vähän kaivelemaan... Mutta ehkä se löytyy joskus jostain vähän halvemmalla, tämä on sellainen kirja joka olisi kiva omistaa.

    VastaaPoista
  6. Pekka, Tiesin, että pitäisit tästä! Huomaan muistelevani kirjasta erityisesti niitä veljesten välisiä kinasteluja, ne kun tuntuivat niin kovin tutuilta :) 30€ on kyllä kova hinta, jopa näin hyvästä sarjakuvasta. Onhan siinä kyllä kilohinta ihan kohtuullinen, mutta silti.

    VastaaPoista