Mia Vänskä: Valkoinen aura
Atena 2014, 287s.
Iina on aloittamassa sairaanhoitajaopinnot ja muuttaa koulun viereiseen opiskelija-asuntolaan. Jo muuttopäivänä yleisiin tiloihin seitsemännessä kerroksessa tutustuessaan Iina kokee ahdistavia tunteita. Jokin tuntuu vetävän häntä puoleensa ja pian Iina alkaa nähdä nuoren naisen hahmon. Muutamaa vuotta aiemmin samassa rakennuksessa asunut opiskelijatyttö on löydetty surmattuna läheisestä ojasta. Iina alkaa saada kummallisia poissaolokohtauksia ja hän alkaa kävellä unissaan. Jotakin hirveää on tapahtumassa, mutta miten paljon ja kenelle kummallisista tuntemuksista voisi puhua?
Luin Valkoisen auran miltei pakonomaisesti, hyvin nopeasti. Tarina etenee sulavasti ja vauhdikkaasti, jännitys pitää otteessaan ja ainakin minä odotin jännityksellä loppuratkaisua.
HUOMIO: Mikäli et ole kirjaa vielä lukenut, mutta aiot lukea, lopeta lukeminen tähän!
Yritän vältellä juonipaljastuksia, mutta en halua tartuttaa muihin ei-toivottuja ennakkoasenteita.
Jälleen kerran pidin todella paljon suuresta osasta kirjaa, mutta niin kutsuttu loppurytinä vei maun koko tarinasta. Arvasin yhden, mielestäni oleellisen, juonenkäänteen vähän liian aikaisin takakansitekstin takia. Lisäksi loppuosa muistutti huonoa kauhuelokuvaa: turhan oloista, liiallista splatteria; sinne tänne juoksentelua ja koheltamista. Eniten minua jäi harmittamaan se, että yliluonnolliset elementit valtasivat (minun makuuni) liikaa alaa. Kauhu ja jännitys olisivat olleet piinaavampia, mikäli touhu olisi pysynyt realistisempana. Makuasiahan tämä on, mutta minä en pidä liiallisesta elokuvamaisuudesta. Hiukan jupisen myös siitä, etteivät henkilöiden väliset tunteet ja niiden mahdollinen kehittyminen välittyneet lukijalle asti kovin hyvin.
Edelleen jään mielenkiinnolla odottamaan Vänskän seuraavaa kirjaa. Vaikka Valkoinen aura kärsikin suuresti loppunsa takia, en voi väittää ettenkö olisi nauttinut suuresti kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana.
Luin Saattajan aikoinaan tuoreeltaan ja pidin siitä paljon, Musta kuu odottelee vielä lukuvuoroaan. Tämäkin kuulostaa tosi hyvältä, lukulistalle siis menee niin että heilahtaa! :)
VastaaPoistaSara, Kyllä tämä lukea kannattaa, vaikka minä siitä löysinkin mäkisemistä. :) Ainakin minusta tämä oli eheämpi kuin Saattaja.
VastaaPoistaIhan samanlaisia ajatuksia heräsi minullekin tuosta lopusta. Saattajasta ja Mustasta Kuusta olen pitänyt, eikä tämäkään mikään suuri pettymys ollut.
VastaaPoista