sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Lempi ja rakkaus & Uusissa maisemissa


Reetta Niemensivu: Lempi ja rakkaus
Suuri Kurpitsa 2010, 56s.
Ihastuin Reetta Niemensivun sarjakuvaan Saniainen kukkii juhannuksena ja ilahduin, kun kirjaston hyllystä löytyi myös tämä Lempi ja rakkaus. Tämäkin sarjakuva perustuu tositapahtumiin, tällä kertaa Niemensivun oman Lempi-mummun elämään.

Lyhyeen albumiin mahtuu Lempin rakkauselämä tiivistettynä. Nuorena Lempi rakastuu kiertävään suutariin, mutta vanhemmat eivät anna tyttärelleen naimalupaa. Suutari ehdottaa karkaamista, mutta kun Lempi ei siihen suostu, ajautuu suutari toisen naisen syliin. Vuosien kuluttua, suutarin vaimon kuoltua, Lempi ei enää suostu muiden määräiltäväksi vaan nai nuoruuden rakkaansa ja avioelämä kukoistaa.

Voi kyllä minä edelleen ihailen Niemensivun kynänjälkeä, väritystä ja tarinankerrontaa. Vaikka Lempi ja rakkaus on lyhyt, siinä kerrotaan kuitenkin kokonaisen elämän verran, vieläpä todella kauniisti ja koskettavasti. Tekisi mieli laittaa tähän rivi sydämiä, niin ihana tämä oli.



Terhi Ekebom: Uusissa maisemissa
Asema 2005, 56s.

Myös tähän Terhi Ekebomin sarjakuvaan Uusissa maisemissa tartuin hyvien kokemusten vuoksi. Ekebomin Kummituslapsi oli niin kaunis ja hieno, että halusin tutustua hänen tuotoksiin lisää. Uusissa maisemissa on tyylillisesti tyystin erilainen kuin Kummituslapsi jo piirrostyylinsä puolesta. Jo kansi on synkkä, myrskyinen ja uhkaava, masentavakin.

Tämä albumi sisältää kaksi tarinaa pojasta, joka elää vanhempiensa kanssa kiertolaiselämää. He eivät viivy pitkää aikaa missään, sillä he välttelevät poliisia. Toisinaan he asettuvat hetkeksi johonkin autiotaloon, muuten pojan huoneena toimii liikkuvan auton takapenkki. Joskus perhe uskaltautuu ruotsinlautalle. Poika aavistaa, että hänen vanhemmissaan on jotain vikaa.

Koska poika ei tiedä tarkalleen, mitä hänen vanhempansa puuhaavat, ei lukijakaan saa sitä tietää. Mutta viitteitä kyllä on, sellaisia joiden ansiosta ei jää epäselväksi, että kyseessä on jotakin yksiselitteisen karmeaa. Tunnelmaltaan tarinat ovatkin painostavia ja ahdistavia, huikeita.

Uusissa maisemissa perustuu Timo Teräsahjon saman nimisiin novelleihin, jotka on julkaistu kokoelmassa Keksijän poika ja muita novelleja, jonka varasinkin kirjastosta juuri hetki sitten. Mielenkiinnolla odotan, millaisia miehen muut novellit ovat ja kuinka uskollisesti Ekebom on Uusissa maisemissa -novelleja seurannut.

2 kommenttia:

  1. Näin Niemensivun sarjisfestareilla juuri tuon albumin julkaisun aikoihin yhteishaastattelussa muutaman muun tekijän kanssa. Lempi ja rakkaus herätti kiinnostuksen, mutta tarkempi tutustuminen on jäänyt, vaikka olen divarissa/kaupassa selaillut Niemensivun molempia albumeja. Pitää lukea ne joskus kirjastossa (tai jopa lainata – minun on yleensä jotenkin vaikea lainata ohuita sarjakuva-albumeja, "tämänhän nyt lukee niin nopeasti että sama lukea tässä" :).

    VastaaPoista
  2. Pekka, Niemensivun albumit ovat tosiaan sen verran lyhyitä, että ne voi lukea vaikka siellä kirjastossa. Toisaalta niissä on niin miellyttävä, tavallaan verkkainen tunnelma, että kotisohvalla tarinoista voisi saada vähän enemmän irti.

    VastaaPoista