maanantai 30. kesäkuuta 2014

Ensimmäinen lintukirjani

Anja Baklien: Ensimmäinen lintukirjani
(Min första fågelbok, 2014)
Karisto 2014, 95s.
Suom. Elina Lustig

Anja Baklien on kirjoittanut useita lapsille suunnattuja luonto-oppaita. Suomeksi on julkaistu nyt neljä osaa, joissa käsitellään kukkia, ötököitä, metsää ja lintuja. Meillä on ollut entuudestaan Ensimmäinen ötökkäkirjani, jota on luettu paljon ja jonka kuvia on tutkittu monin verroin enemmän. Muitakin osia on luettu monesti, viimeisimpänä tätä uusinta, Ensimmäistä lintukirjaani.

Ensimmäinen lintukirjani esittelee karkeasti asuinpaikkojensa mukaan ryhmiteltyinä 19 lintulajia, joista useimmat ovat lapsillekin entuudestaan tuttuja. Linnuista kerrotaan lyhyehkösti ja helppotajuisesti, mikä on lapsille suunnatulle kirjalle vain eduksi. Monista linnuista kerrotaan hassuja tai sopivan ällöttäviä asioita, jotka jäävät lapsillekin mieleen. Tiesittekö esimerkiksi sitä, että jos lokkikoiras haluaa tehdä vaikutuksen naaraaseensa, se oksentaa tämän eteen vähän ruokaa? Kiehtovaa.

Tässä kirjassa on panostettu erityisen paljon valokuviin. Niitä on todella runsaasti, joistakin lajeista jopa koko aukeaman kokoisia kuvia. Valokuvat ovat laadukkaita, joten lintujen tunnistaminen niiden avulla on helppoa. Jokaisen lintuesittelyn lopussa on myös itse täytettävä kohta, johon voi merkitä milloin on kyseisen lintulajin nähnyt.

Ensimmäinen lintukirjani on mainio tietokirja ja oivallinen apuväline silloin, kun haluaa opastaa lasta lintujen tunnistamisessa. Kirjassa esitellyt lajit on valikoitu hyvin, sillä vaikka harvinaisemmistakin linnuista olisi ollut kiva lukea, niiden bongaaminen olisi turhan haastavaa. Kirja tarjoaa paitsi mielenkiintoista tietoa, myös mukavaa ajanvietettä.



Kirjabingo: "kannessa eläinkuva".

2 kommenttia:

  1. Kirja vaikuttaa hyvälle. Toivottavasti lajit ovat ok. Kasvikirjoissa esitellään yleensä Ruotsin lajit, joita meillä ei sitten ole. Painottuvat liian eksoottisiin meillä. On koirankieltä, mustaseljaa jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, kyllä tässä kaikki lajit olivat Suomessa esiintyviä, vaikka haikara onkin täällä edelleen harvinainen. Monia yleisiä lajeja puuttuikin, mutta minusta on ihan hyvä, että kirjassa on keskitytty hillittyyn määrään lintulajeja.

      Se on tosiaan ikävää, kun tietokirjoja käännettäessä ei oteta huomioon maiden välisiä eroja esim. kasvistoissa. Toisaalta, onhan se mielenkiintoista oppia myös vieraammista lajeista.

      Poista