Maukka ja Väykkä

Timo Parvela: Maukka ja Väykkä

Tammi 2009, 128s.

Kuvitus: Virpi Talvitie

Suurin odotuksin tartuimme lasten kanssa tähän ensimmäiseen Maukka ja Väykkä -kirjaan. Pidimme kaikki kovasti kirjasta Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen, mutta siihen verrattuna tämän kirjan lukeminen oli hidasta ja muutenkin kankeaa.

Maukka ja Väykkä ovat parhaat ystävät, vaikka ovatkin kissa ja koira. Maukka on kovin itsekeskeinen ja mukavuudenhaluinen, Väykkä taas velvollisuudentuntoinen ja muutenkin hyvin ahkera. Jos Maukka toivoo syntymäpäivälahjaksi polkupyörää, Väykkä melko varmasti sellaisen hankkii. Jos ystävykset sopivat etukäteen, ettei jouluksi hankita lahjoja, Maukka pahoittaa mielensä jos Väykkä ei sellaista oikeasti ole hankkinut.

Maukan ja Väykän touhut ovat hassuja, mutta myös sellaisia, jotka oikeasti saavat ajattelemaan. Meillä vähän turhauduttiin Maukan itsekkyyteen ja ystäväänsä aina ajattelevan Väykän puolesta tuli paha mieli. Luulen, että lukemisen takkuisuus johtui pitkälti Maukan itsekkyydestä, mutta tämä turhautuminen oli myös hyvästä, sillä nyt lapsetkin huomasivat pysähtyä miettimään, ettei moinen käytös ole kivaa. Ehkä jotakin rippeitä noista keskusteluista tarttuisi myös pitemmäksi ajaksi mieleen ja omaan käytökseen sovellettavaksi.

Kirjan viimeinen luku, Loppu ja alku, aiheutti lapsikuulijassa pelkoja. Tässä luvussa Maukka ja Väykkä makoilevat omenapuun alla ja Maukka alkaa pohtia, mitä tapahtuu sitten kun aika kuluu loppuun.

"- Entäs sitten, kun meitä ei enää ole? Maukka kuiskasi. 
- Tämä omenapuu muistaa meidät kyllä senkin jälkeen, sanoi Väykkä.
- Entä sitten, kun sitäkään ei enää ole? Maukka kysyi.
- Tuo talo muistaa meidät vielä pitkään omenapuunkin jälkeen.
- Entäs sitten, kun sekin lahoaa ja rapistuu?
- Tämä kukkula on tässä senkin jälkeen.
- Entä kun sekin kuluu sileäksi?
- Sama aurinko paistaa tähän silti.
- Entä, jos ei enää paista? Jos aurinko sammuu, onko sitten kaikki lopussa? Maukka kysyi ja sen silmät täyttyivät kyynelistä."

Sen sijaan, että lapsi olisi jäänyt tyytyväisenä nukkumaan, alkoi kamarista kuulua kiihtyvää niiskutusta ja lopulta poika tuli portaisiin itkemään. Vaadittiin hyvä tovi vierekkäin pötköttelyä sekä juttelua kuolemasta, jalkapallosta ja räästä, ennen kuin lapsi oli valmis kokeilemaan uudestaan nukkumista. Vaikka luku ei meillä ollutkaan ihanteellinen nukkumaan mennessä luettavaksi, pidin siitä, sillä tällaisista asioista on hyvä puhua lapsen kanssa. Maukka ja Väykkä tarjosi tällaiseen keskusteluun hyvän ja lempeän lähtökohdan.

Kannattaa käydä lukemassa myös Luettua elämää -blogin teksti Maukasta ja Väykästä, sillä siellä on kirjasta pidetty huomattavasti enemmän kuin meillä.



Kirjabingo: "lastenkirja".