keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Maukka, Väykkä ja suuri seikkailu

Timo Parvela: Maukka, Väykkä ja suuri seikkailu
Tammi 2011, 126s.
Kuvitus: Virpi Talvitie

Olemme edenneet iltasaduissamme neljänteen Maukka ja Väykkä -kirjaan. Tämä kirja osoittautuikin jännittäväksi kertomukseksi, minkä toki olisi voinut arvata jo kirjan nimestäkin.

Maukkaa turhauttaa, kun Väykkä istuu päivät pitkät askarrellen Lehmä Muukkoselle pienoismallia kylästä ja sen asukkaista. Maukka tahtoisi seikkailla ja tehdä jotakin jännittävää, sillä hänen elämänsä tuntuu juuri nyt olevan aivan "tasalaakatylppöä, arkitiistaimaisen harmaata". Väykkä ehdottaa Maukalle vaihtokauppaa: kaksikymmentä Maukan pehmeää poskikarvaa siitä hyvästä, että Väykkä lähtee Maukan mukaan pyörällä sateenkaarta pitkin aurinkoon. Kirvelevin poskin Maukka suostuu tähän, mutta sateenkaartapa ei näy mailla eikä halmeilla silloin kuin sellaista tarvitsisi. Itse tehty sateenkaari ei tietenkään toimi toivotulla tavalla. Lopulta Maukka suostuttelee Väykän kaivamaan kuopan keskelle pihatietä, sillä siitä voisi alkaa seikkailu. Ja niinhän siitä alkaa, mutta paljon hurjempi ja pelottavampi, kuin Maukka olisi toivonut.

Koska olimme jo aiemmin lukeneet Maukka, Väykkä ja Karhu Murhisen, tiesimme toki alusta asti, että seikkailulla on onnellinen loppu. Silti meno äityi sopivan jännittäväksi vaativallekin kuulijalle ja kirjan viimeiset viisi lukua piti lukea yhtenä iltana. Jälleen kerran osoittelematta opettava tarina ystävyydestä ja sen tärkeydestä.

2 kommenttia:

  1. Voi Maukka ja Väykkä. <3 Minä en pääse yli siitä miten ihania nämä ovat enkä ilmeisesti kyllästy tulemaan tänne blogiisi kommentoimaan ja hehkuttamaan niitä. :) Taitava kirjailija tuo Parvela.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, Juuri viime viikolla mietin, että meidän perheen iltasaturintama on hyvin Parvela-täyteinen! Mieshän kirjoittaa valtavan hyviä kirjoja kiitettävään tahtiin. :)

      Poista