 |
| Osamu Tezuka: Dororo 1-3 (Dororo, 1967-1968) Vertical, 2008 Käännös: Dawn T. Laabs |
Pikkusiskon kirjahyllyssä nököttää yhteisniteenä Osamu Tezukan Ayako-trilogia. En saanut sitä lainaan, eikä sitä ole meidän kirjastossakaan, joten lainasin Dororo-sarjan. Pikkuveli luki nämä ennen minua ja kuvasi tarinaa "jotenkin häiriintyneeksi".
Minusta tämä oli yllättävän letkeä sarja! Melkoisen vinkeä ja ehkä jopa jossain määrin häiriintynytkin.
Lord (isäntä? herra?) Daigo tekee sopimuksen demonien kanssa: kukin 48 demonista saa palan Daigon syntymättömästä lapsesta ja Daigosta itsestään tulee koko Japanin hallitsija. Kun lapsi sitten syntyy, se muistuttaa enemmän toukkaa kuin ihmistä. Lapsella ei ole raajoja, silmiä, korvia tai nenää, noin muutaman puutteen mainitakseni. Daigo pakottaa vaimonsa hylkäämään lapsen, Hyakkimarun, joka lasketaan korissa ajelehtimaan pitkin jokea kuin Mooses ikään. Hyakkimarun onneksi hänet löytää lääkäri, joka ottaa pojan omakseen. Hyakkimaru saa paitsi uuden, rakastavan isän, myös koko joukon huikeita proteeseja, joiden ansiosta hän on melkein kuin kuka tahansa poika.
Kauan ei elämä pysy seesteisenä, sillä jokin Hyakkimarussa houkuttelee ghouleja. Jos koti pursuaa paholaisia, vaikka harmittomiakin, ei arjesta tahdo tulla mitään. Hyakkimarun on aika lähteä omille teilleen. Matkallaan Hyakkimaru tutustuu kipakkaan Dororoon, joka on nuoresta iästään huolimatta lahjakas varas. Lisäksi Hyakkimaru kohtaa lukuisia demoneja, jotka hän onnistuu surmaamaan ja risteävätpä tiet biologisten vanhempienkin kanssa.
Tezukan piirrostyyli osoittautui yllättävän söpöksi. Demonit eivät kyllä ole kauneudella pilattuja, mutta kansien perusteella odotin sotkuisempaa jälkeä. Jotenkin tuo sympaattinen piirrostyyli teki raa'asta tarinasta helpomman kestää. Tarinan maailma on julma ja sotaisa, ruumiita kertyi ehkä jopa satoja. Hyakkimarun ja Dororon välinen suhde on herttainen ja kiukkuinen, semmoinen melko normaali sisarussuhde.
Tykkäsin Dororosta, sekä ideasta että toteutuksesta. Jäin miettimään ainoastaan sitä, miksi sarja on nimetty Dororon eikä Hyakkimarun mukaan.
Tezuka on mainio, piiirrostyylinsä on kyllä aina erinomaista joskin joskus on hieman nikottelemista kun se on hyvin usein tuollaista tyylittelevän animaatiomaista, karrikoitua ja venyttelevää, joka saattaa tuoda mieleen lastensarjikset, ja joskus kontrasti sisältöön on aika hurja ja omalta osaltaan ruokkii "häiriintynyttä" fiilistä. (Pari sarjaansa on piirretty vähän realistisempaan tyyliin, kuten trilleri MW).
VastaaPoistaDororo on kiva, vaikka mietin kyllä myös että miksiköhän sarja on hänen mukaansa nimetty. Saattaa tietysti olla että Tezukalla ei alkupuolella tarinaa ollut vielä ihan selvää ajatusta minne on sitä viemässä (idea kuulostaa myös siltä että sitä olisi voinut jatkaa huomattavasti pitempäänkin kuin näiden kolmen kirjan verran).
hdcanis, Aiheen ja piirrostyylin ristiriita on tosiaan melkoinen, mutta minusta ainakin Dororon tapauksessa myös toimiva. Tuskin olisin viehättynyt tästä näin paljoa, jos kuvitus olisi ollut realistisempi. Mulla on nyt lainassa Tezukan The Book of Human Insects, joka näyttäisi olevan vähän realistisemmin piirretty.
PoistaOlen samaa mieltä siinä, että Dororoa olisi voinut jatkaa helpostikin. Toisaalta on ehkä parempi näin, ettei sarjaa ole venytetty ainakaan liikaa. (Kuinka pitkään sitä oikeastaan jaksaisi innostua kohtaa demoni - tapa se - saa ruumiinosa takaisin -rakenteesta?) Loppukohtaus oli ehkä vähän mitäänsanomaton, mutta kokonaisuutena kiva sarja.