tiistai 2. elokuuta 2016

Kinuskikissa taikoo klassikot uuteen muotoon

Sini Visa: Kinuskikissa taikoo klassikot uuteen muotoon
Tammi 2016, 192s.
Kuvat: Sini Visa

Minä en ole mikään taitava kokkaaja tai leipuri. Ruoan kanssa tilanne on sama kuin monissa muissa lapsiperheissä: ruokalista on hyvin vakiintunut, eikä uusia juttuja jaksa kauheasti kokeilla kun aina joku (tai useimmat) nirsoilevat. Makeiden syömisten suhteen ollaan edes vähän avarakatseisempia ja siksipä Kinuskikissan eli Sini Visan uusin kirja kiinnosti minun lisäkseni myös lapsia. Kuopus istui yhden illan nojatuolissa, käänteli sivuja ja hoki "Uuu nais! Ooo, nami! Uuuu, tätä me tehään!".

Kinuskikissa taikoo klassikot uuteen muotoon tarjoaa juuri sitä mitä lupaakin. Monet ovat ehkä syöneet kyllästymiseen asti mokkapaloja ja korvapuusteja, eikä niitä Marianne-karkkeja tai suklaasuukkojakaan tule kahvipöydässä tarjottua, vaikka hyviä nekin ovat. Sen sijaan Suklaasuukko-kakku alkoi kiehtoa ihan valtavasti, Marianne-kakkua maistaisin mielelläni, Mokkapalatikkareita ja -kakkuakin voisin syödä ja Korvapuustimuffineita leivottiin mummulassa. Samoin leivottiin Suklaamunapiirakkaa ja vaikka jotain möhlinkin vaniljakreemin kanssa, maku oli oikein hyvä.

Reseptit ovat melko selkeitä, vaikka useimpiin tarvitseekin jotain vähän erikoisempia aineksia, joita ei kaltaiseni tylsimyksen kaapeista valmiiksi löydykään. Suklaamunapiirakkaa tehdessä huomattiin sekin, että esimerkiksi käytetyt vuoat eivät ole noita ihan yleisimmin käytettyjä ja taikinamäärää pitikin suurentaa aika tavalla.

Kiehtovien reseptien ja kauniiden kuvien kokonaisuus on harvinaisen inspiroivaa (tai makeanhimon herättävää) selattavaa. Reseptien vaikeusasteita on kolme: helppo, keskitaso ja vaativampi ja vaikeusasteen näkee nopeasti reseptin yläpuolella olevien värillisten tassujen määrästä. Esineenäkin tämä kirja on todella laadukas ja kaunis.

Mikäli olet jumittunut tarjoamaan aina samoja leipomuksia, suosittelen kurkistamaan löytyisikö tästä kirjasta jokin uusi näkökulma niihin vanhoihin herkkuihin!

5 kommenttia:

  1. Minä rakastan visuaalisesti kauniita (kokkaus/leipomis)kirjoja, ja ostin tämänkin osittain siitä ilosta, että pääsen ihailemaan upeita leivonnaisia. Tein esikoisen syntymäpäiville mokkapalakakun, ja vaikka se tulikin synttäreillä syötyä, täytyy todeta, että oikeat mokkapalat päihittävät maun puolesta tämän tuunatun kakkuversion. Muut reseptit ovat vielä kokeilematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kia, Tämä on kyllä tosi näyttävä kirja. Minäkään en ole nyt enempää ehtinyt leipomaan, mutta ainakin sitä suklaasuukkokakkua aion kokeilla. Viimeistään omille synttäreille.

      Poista
  2. Vaikka en ehdi nykyään juurikaan leipoa, tuo kirja oli ihan pakko ostaa. Kuvat ovat aivan valtavan kauniita ja ohjeetkin mukavan selkeitä. Toistaiseksi olen tyytynyt vain selailemaan, mutta ehkä pian joku ihanista resepteistä etenee toteutukseen asti:)

    VastaaPoista
  3. Vaikka en ehdi nykyään juurikaan leipoa, tuo kirja oli ihan pakko ostaa. Kuvat ovat aivan valtavan kauniita ja ohjeetkin mukavan selkeitä. Toistaiseksi olen tyytynyt vain selailemaan, mutta ehkä pian joku ihanista resepteistä etenee toteutukseen asti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lilli, Totta puhut, kuvat ovat todella kauniita. Ohjeet olivat selkeät ainakin noihin jo testaamiini leipomuksiin. Osa näytti kyllä hurjan työläiltä!

      Poista