Hunan

J. Pekka Mäkelä: Hunan
Like 2018, 552s.

Hunan oli lukulistallani jo ennen sen Finlandia-ehdokkuutta, mutta aivan en ehtinyt sitä ennen voittajan julkistamista lukea. (Palkinnon voittanutta Taivaanpalloa en ole lukenut, mutta huono valinta ei olisi ollut Hunankaan.) Kirjan tapahtumat perustuvat kirjailijan Kiinassa lähetystyötä tehneen kummitädin päiväkirjamerkintöihin vuosilta 1935-1946.

Kirjassa riittää kertojia, samoin ihmiskohtaloita. Lähetystyöntekijöiden elämä on kokonaisuuden kannalta pienessä roolissa, vaikka luonnollisesti suomalaisten kokemukset keskellä myllertävää Kiinaa ovat mielenkiintoisia. Sveitsiläinen Johann Caspar Wolff saapuu Kiinaan samalla laivalla kuin Helvi Söderman. Wolff haluaa nähdä aitoa Kiinaa, mutta myös kirjata muistiin ulkomaalaisten kokemuksia Kiinasta.

Hunanissa aika kuluu kuin itse elämä, huomaamatta ja vaihtelevaan tahtiin. Ensin saattaa olla pitkään yhdenlaista, mutta seuraavassa hetkessä onkin kulunut vuosi ja asiat ovatkin jo uudella tavalla. Solmitaan avioliitto, lähdetään matkoille, levitetään Jumalan sanaa ja odotetaan kuulumisia Suomesta. Syttyy toinen maailmansota ja Kiinassa riittää myös maan sisäisiä levottomuuksia. Samalla kun arki muuttuu haastavammaksi ja jopa vaaralliseksi, huoli läheisistä kaukaisessa kotimaassa kasvaa.

Hunan on tuhti kirja, jota ei ihan noin vain lukaista, sillä henkilöhahmojen runsaus vaatii aika paljon keskittymistä. Kertojien runsaus oli kuitenkin ehdottomasti rikkaus ja kirjalle hyväksi, sillä olisi todennäköisesti ollut aika puuduttavaa lukea vain lähetysaseman asioista. Hieno kirja, jota suosittelen erityisesti monipuolista tarinaa kaipaaville.