keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Noah

Darren Aronofsky & Ari Handel: Noah
Kuvitus: Niko Henrichon 
Image Comics 2014, 256s.

Jälleen vuorossa sarjakuvaa, summassa kirjaston hyllystä kotiin kannettua.

Raamatulliset aiheet eivät ole lähellä sydäntäni, sillä lähipiiristä löytyvien kiihkomielisten uskovaisten takia pienikin viittaus uskontoon saa niskakarvani nousemaan. Tästä syystä Noah melkein jäi lainaamatta. Sitten päätin kuitenkin vilkaista hiukan kirjan sisältöä ja totesin, että tämäpä taitaakin olla hyvin vapaasti mukailtu versio Nooan elämästä.

Aronofskyn ja Handelin versio Nooasta ei ole valkopartainen vanha mies, vaan korskea ja elinvoimainen pienten lasten isä. Noah perheineen asuu eristyksissä muista, väkivaltaisista ja julmista ihmisistä, mutta turvassa he eivät ole. Öisin Noah alkaa nähdä unia vedenpaisumuksesta ja - kuten arvata saattaa - edessä on arkin rakentaminen. Mutta sitäpä en osannut aavistaa, että Noah saisi rakennusapua kuusikätisiltä jättiläisiltä, maan pinnalle laskeutuneilta enkeleiltä. Vedenpaisumuksen peittäessä maan Noah ei suinkaan odottele tyynenä uutta alkua, vaan tuskailee ihmisten synnynnäistä pahuutta.

Kirjan kansikuvaa etsiessä huomasin, että Aronofsky on ohjannut saman nimisen elokuvan. Kuvien perusteella filmatisointi ja tämä sarjakuva ovat samansisältöisiä, mutta en tiedä kumpi tehtiin ensin. Oli miten oli, Noah on virkistävä yhdistelmä Raamatun kertomusta ja toimintafantasiaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti