Brooklyn

Colm Tóibín: Brooklyn

(Brooklyn, 2009)

Tammi 2009, 313s.

suom. Kaijamari Sivill

Tämä kirja on ollut näyttävästi esillä blogeissa kutakuinkin ilmestymisestään asti. Arviot ovat olleet pääsääntöisesti ylistäviä ja luonnollisesti lukijan odotukset ovat silloin korkealla. Tarina nuoren irlantilaistytön muutosta amerikkaan 50-luvulla on jo ideana sellainen, että pakkohan tähän on rakastua.

Eilis asuu Irlannissa äitinsä ja isosiskonsa Rosen kanssa. Perheen isä on kuollut muutama vuosi sitten ja pojat ovat muuttaneet töiden perässä Englantiin. Tulot ovat pienet, ainoastaan Rosella on kokopäivätyö. Vähän kuin huomaamattaan Eilis huomaa olevansa muuttamassa Brooklyniin. Siellä odottaa alivuokralaishuone ja työ paikallisessa kaupassa. Sopeutuminen uuteen kaupunkiin ei ole helppoa. Päivät täyttyvät töistä ja pian myös kirjanpitäjän opinnoista. Eilis tapaa hurmaavan nuoren miehen, Tonyn, ja elämä alkaa jo tuntua hyvältä, kun Irlannista saapuu suruviesti ja Eilisin on matkustettava kotiinsa.

Minulle Brooklyn oli iso pettymys. Yleensä eläydyn kirjaan kuin kirjaan helposti. Henkilöt tuntuvat läheisiltä, vaikka kaikista en aina pidäkään. Brooklynissa en tykännyt oikein kenestäkään! Paitsi Tony vaikutti mukavalta mieheltä. Etenkin Eilis ärsytti valtavasti! Ymmärrän kyllä, että nuori tyttö voi olla helpostikin ympäristön ja olosuhteiden vietävissä, mutta herranen aika, kyllä nyt joku oma tahto pitäisi löytyä. Eilis vaikutti myös rasittavan lattealta tunne-elämässään. Minulle jäi arvoitukseksi, miksi Eilis tapaili Tonya, sillä mitään ihastumisen tai varsinkaan rakastumisen tunteita en tavoittanut.

Lisäksi suomennoksessa oli muutama omituinen virhe. Joskus virheet on helppo jättää omaan arvoonsa, joskus taas niihin kompastuu kunnolla, kuten vaikkapa tähän: "Eilis huomasi että äiti käveli hitaasti, ylpeän ja arvokkaan oloisesti vilkuilematta oikealle eikä vasemmalle --". Jos nämä muutamat virheet jättää huomioimatta, niin olihan Brooklynin kieli sujuvaa ja helppoa luettavaa, mutta minä en osannut näitä sivuuttaa.

Voi blaah. Ehkä olisin pitänyt tästä kirjasta enemmän ilman niitä huikeita ennakko-odotuksia. Toisaalta luulen, että kirja kärsi myös siitä, missä välissä sen luin. Kesken kirjan sain nimittäin postissa sellaisen teoksen, jota en uskaltanut odottaa vielä aikoihin ja jonka pariin halusin päästä mahdollisimman pian. Mutta jopa nämä olosuhteet huomioonottaen antaisin Brooklynille korkeintaan kaksi ja puoli tähteä, jos tähtiä jakelisin.

Kuvun alla

Stephen King: Kuvun alla

(Under the Dome)

Tammi 2011, 1116s.

Suom. Ilkka Rekiaro

Tämä postaus alkaa tyytyväisellä hiljaisuudella: Kuvun alla oli kuulkaa hyvä kirja! Tiedän olevani puolueellinen, sillä Stephen King on yksi suosikkikirjailijoistani, mutta siihen täytyy nyt vain sopeutua.

Chester's Millin pikkukaupungissa elellään suhteellisen rauhallista eloa. Kaikkien kanssa tullaan toimeen, vaikka ei ihan sydänystäviä ollakaan. Mutta kuinka suuresti ja nopeasti tilanteet voivat muuttua, jos kaupungin ylle yhtäkkiä ilmaantuu läpinäkyvä suojakenttä? Tuo kupu tipahtaa paikalleen vauhdilla, ääntäkään päästämättä, niin että kuvun katkaisemalta murmeliltakin menee hetki tajuta olevansa kuollut.

Kuvun alla on pullollaan henkilöhahmoja. Toiset ovat luonnollisesti suuremmassa roolissa kuin toiset, mutta yllättävän nopeasti opin tuntemaan kenestä milloinkin on kyse. Tarina etenee tasaisen vauhdikkaasti, eikä suvantokohtia tainnut juurikaan olla. Jos tätä kirjaa pitäisi johonkin verrata, niin mainitsisin Jerichon ekan tuotantokauden (paljon mielenkiintoisia hahmoja) ja William Goldingin Kärpästen herran (pätevätkö yhteiskunnalliset säännöt poikkeustilanteessa).

Toki minä ikuisena napisijana löysin tästä kirjasta valittamistakin. Lähinnä suomennoksesta. Todella paljon oli taas niitä kirjoitusvirheitä, mutta vielä enempi minua häiritsi se, että etelävaltiolaisittain puhuvan repliikit oli kirjoitettu mie/sie muotoon. Ei millään pahalla, mutta se ei ole oikein! Sisko keksi heti paljon sopivamman murteen tilalle, joten ehkä pitäisi laittaa Tammelle sähköpostia että voisitteko sitten seuraavaan painokseen vaihtaa nämä kohdat tampereeksi, kiitos.

Tykkäsin tästä jättiläisestä kovasti, mutta myönnän että jos sen olisi kirjoittanut joku muu, olisin varmaan tykännyt vähemmän. Kuvun alla ansaitsisi kunnollisen esittelyn, mutta koska mua väsyttää, en edes yritä olla fiksu. Tammen sivuilta löytyy hitusen lisätietoa, seuraamistani blogeista en Kupua vielä löytänyt.

Kirjeitä kiven alle

Marja Leena Virtanen: Kirjeitä kiven alle

Tammi 2011, 267s.

Kirjeitä kiven alle hypähti lukulistalleni ja suoraan sen kärkipäähän ylistävien blogiarvioiden perusteella. Koska en halua tietää kirjoista etukäteen liikaa, en ollut lukenut yhtäkään arviota kunnolla. Jostakin arviosta tai kommentista mieleeni oli kuitenkin jäänyt ilmaisu "runollinen" ja sen vuoksi melkein jätin kirjan lukematta. Onneksi otin runousriskin ja luin!

Puolivuotias Marketta kuolee päivää ennen kuin perheen täytyy lähteä evakkoon Laatokan rannalta. Siviä pesee ja kapaloi lapsensa, joka jätetään piha-aittaan odottamaan sodasta palaavaa isäänsä, joka rakentaa arkun ja hoitaa lapsensa hautaan. Pieni Marketta jää haamuna seuraamaan perheensä vaiheita. Hän näkee, kuinka perheeseen syntyy uusi tytär, Toinen, jolle annetaan Marketan nimi.

Kirjassa seurataan kolmessa sukupolvessa naisten elämää. Kertojina vuorottelevat Siviä, hänen äitinsä Mar sekä Marketta. Myös haamu-Marketta saa äänensä kuuluviin, eikä Marin äiti Työkään mitättömäksi sivuhahmoksi jää. Virtanen kirjoittaa vahvasti, tunteella. Jokainen nainen saa omanlaisensa äänen, oman aikansa kielen. Karjalan murre,  joka evakossa väistämättä vähenee, kuulostaa aidolta, vaikka en sitä ole koskaan oikeasti kuullutkaan. (Tai jos olen niin en muista.)

Tässäpä taas sellainen kirja, jota kuvaamaan en löydä oikeita sanoja. Tämä oli upea, synkkä, ankea ja silti jotenkin toiveikas. Tiedän lukeneeni mahdottoman hyvän kirjan, jonka toivon saavan näkyvyyttä ja rutkasti lukijoita. Huokailen vain, tämä oli niin hieno.

Onneksi muilla lukijoilla on sana hallussa, tässä linkit muutamiin arvioihin: Sanna, Sara, Karoliina, Jum-Jum ja Erja.

Hyvää hömppää

Melissa Hill: Kirjeitä San Franciscosta (Please Forgive Me)

Tammi 2009, 415s.

Suom. Henna Kaarakainen

Voi miten virkistävää oli lukea pitkästä aikaa hömppäkirja! Vielä hauskempaa oli lukea tämä samaan aikaan kun aloitin katsomaan Rimakauhua ja rakkautta (ensimmäistä kertaa, mainittakoon). Jälkimmäinen on osoittautunut niin hyväksi sarjaksi, että huomasin jo lukiessa sekoittavani iloisesti kirjan ja tv-sarjan, joilla ei luonnollisestikaan ole keskenään mitään tekemistä. Lainasin tämän kirjastosta vahingossa, koska sekoitin irlantilaisen Melissa Hillin amerikkalaiseen Melissa Banksiin, jonka Nyt nappaa-kirjasta pidin aikoinaan kovasti.

Kirjassa Irlantilainen Leonie muuttaa San Franciscoon kertomatta asiasta edes parhaalle ystävälleen. Syy muuttoon selviää vähitellen kirjan edetessä, mutta toki tällaisen kirjan ollessa kyseessä tietää asiaan liittyvän hankalia ihmissuhteita. Leonie viihtyy uudessa kotikaupungissaan mainiosti, onhan hänellä viehättävä asunto, kiva työpaikka, ymmärtäväinen pomo ja naapuri, josta tulee Leonien hyvä ystävä. Muuttaessaan uuteen asuntoonsa Leonie löytää vaatekaapin ylähyllyltä puurasian, jossa on sellofaaniin pakattuna avaamattomia kirjeitä. Leonie ottaa tehtäväkseen toimittaa kirjeet perille, mikä osoittautuu hankalaksi, kun ei tiedä vastaanottajan nykyistä asuinpaikkaa.

En lue hirveän paljon hömppäkirjoja (chick lit ei oikein istu puheeseeni), mutta onneksi tartuin tähän. Kirjeitä San Franciscosta on mukavan moniulotteinen siinä mielessä, että siinä seurataan montaa eri tarinaa niin nykyisyydessä kuin menneessäkin. Eihän tämä mitään klassikkoainesta ole, mutta harvinaisen onnistunut hömppäkirja minun makuuni. Suomennostakin täytyy kehua sujuvuudesta.

Koska Totally British -haasteesta löytyy oma kategoria irlantilaisille kirjailijoille ja Irlantiin sijoittuville kirjoille, haluan välttämättä osallistua siihen tällä teoksella. Lukujonossa on jo valmiiksi - monen muun ohella - pari irlantilaiskirjailijoiden kirjaa, joten ehkä tämä uuden haastekategorian aloittaminen vauhdittaisi niiden lukemista.

Paljain käsin

Essi Tammimaa: Paljain käsin 346s. (Gummerus 2011)

Minusta tällä kirjalla on todella kaunis kansi. Sisältö on kaukana kauniista, mutta ihan hyvä. Paljain käsin kertoo pääasiassa kolmesta siskoksesta, mutta myös heidän äidistään ja tämän äidistä ja mummosta. Vaikeat äiti-suhteet tuntuvat periytyvän sukupolvesta toiseen, eikä se sisaruuskaan aina ihan helppoa ole.

En ollut juuri nyt parhaassa vireessä tämän kaltaiselle arkirealistiselle kuvaukselle, mutta tulipahan luettua. Eniten häiritsi Tammimaan käyttämä kieli, jota kai uudiskieleksi voi sanoa. "Televisio luo häileitä hänen kasvoilleen", "[ovi] kirahtaa" ja "sänky natkuu". Osa sanoista sai minut kompastelemaan lukemisessa niin, ettei lukukokemus jäänyt liian miellyttävänä mieleen. Jotenkin se kielellä leikittely meni välillä yli: minä tykkään enemmän suoraviivaisesta ja selkeäsanaisesta kerronnasta.

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin Laura,  Karoliina ja Zephyr.