Minun Kiinani 2. Puolueen aika

Li Kunwu & P. Ôtié: Minun Kiinani 2. Puolueen aika

(Une vie chinoise 2 - Le temps du Patri, 2009)

WSOY 2012, 198s.

Suom. Saara Pääkkönen

Minun Kiinani -trilogian toinen osa, Puolueen aika, tuli luettua yhdeltä istumalta. Tämän osan tapahtumat alkavat Mao Zedongin hautajaisista, 1976. Li Kunwu on armeijassa ja haaveilee kaikkein eniten puolueen jäsenyydestä. Kulttuurivallankumous lopetetaan ja alkaa Deng Xiaopingin teollinen vallankumous. Lin isä on viettänyt viimeiset kymmenen vuotta uudelleenkoulutusleirillä ja nyt hän viimeinkin pääsee palaamaan kotiin.

Aivan ensimmäisen osan tasolle Puolueen aika ei mielestäni yltänyt, mutta vaikka kuinka yritin keksiä syitä, en tuntunut löytävän tarpeeksi hyvää syytä. Ehkä miehistynyt Li jää tässä lukijalle hieman etäisemmäksi kuin ensimmäisessä osassa nähty lapsi-Li. Jos minun oli vaikea kirjoittaa ensimmäisestä osasta, niin ei ole helppoa tämänkään kanssa. Luulen, että ongelmana on poliittisuus: en oikein osaa sanoa mitään mistään, kun pelkään käsittäneeni jotain oleellista ihan väärin.

Jännityksellä jään odottamaan sarjan viimeistä osaa. Kuinka pitkälle Li omaa tarinaansa haluaa jakaa?

Myös Norkku on lukenut tämän.

Minun Kiinani 1. Isän aika

Li Kunwu, P. Ôtié: Minun Kiinani 1. Isän aika

(Une vie chinoise 1 - Le temps du pére, 2009)

WSOY 2011, 254s.

Suom. Saara Pääkkönen

Minun Kiinani osui silmiin kirjaston sarjakuvahyllyssä ja koska nimi tuntui etäisesti tutulta, kuskasin sen kotiin luettavaksi. Tämä Isän aika on Li Kunwun omaelämäkerrallisen sarjakuvaromaanitrilogian ensimmäinen osa. Kirjan takakanteen on onnistuttu tiivistämään sisältö harvinaisen hyvin: "Entisen propagandapiirtäjän kuvaus Maon Kiinasta punalipun alla kasvaneen lapsen silmin." Lapsen näkökulmasta seurataan mm. kulttuurivallankumousta ja suurta harppausta, jonka aikaansaaman nälänhädän uhrien määrästä ei ole selvyyttä. Arviot uhrien lukumäärästä vaihtelevat 5-10 miljoonan välillä.

Minuun Minun Kiinani teki suuren vaikutuksen. Vaikka Kiinan historiaa on koulussa jonkin verran käsitelty, tämän kirjan perusteella osaan edes hämärästi kuvitella, millaista elämä Maon Kiinassa on ollut. Mielenkiinnolla odotan trilogian seuraavia osia. Osa 2, Puoleen aika onkin ilmestynyt äskettäin ja lisäsin sen saman tien kirjaston varauslistalle.

Huomaan, että minun on valtavan vaikea kirjoittaa tästä kirjasta. Suosittelen lukemaan nämä, selkeämmät arviot: Hanna/Kirjainten virrassa, Norkku/Nenä kirjassa.

Kultapoika, smaragdityttö

Yiyun Li: Kultapoika, smaragdityttö

(Gold Boy, Emerald Girl, 2010)

Tammi 2012, 259s.

Suom. Seppo Loponen

Yiyun Lin novellikokoelma sisältää kahdeksan kertomusta, jonka alakuloisetkin ihmiskohtalot esittelevät lukijalle kiinalaista arkea. Vaikka kaikki tarinat sijoittuvat nykyaikaan, on muistoilla ja menneisyydellä suuri rooli. Novelleissa mennyt ja nykyinen sulautuvatkin vaivattomasti yhteen. Välillä ihan hätkähdin, kun ihmisillä olikin käytettävissään kännykkä tai tietokone, vaikka minä luulin lukevani kaukaisista ajoista.

Huomaan, että minun on vaikea kirjoittaa tästä kirjasta. Pidin Kultapoika, smaragdtitytöstä kovasti, mutta syitä on hankala pukea sanoiksi. Li kirjoittaa vähäeleisesti, mutta rikkaasti. Tarinoissa on ajoittain sadunomainen ja kaunis tunnelma, tarinoita tarinan sisällä. Henkilöt ovat nöyriä ja hötkyilemättömiä niin että minäkin rauhoituin - joskin vain hetkellisesti.

"Heistä oli tullut verisisaret Ailinin takapihalla viisikymmentä vuotta sitten, ja Ailin oli kolmikon vanhin ja ajatuksen keksijä. - - Mei oli pihistänyt isänsä kaapista jamssiviinaa, ja kukin otti siemauksen väkevää nestettä ennen kuin pirskotti sen maahan. "Taivas ja maa todistakoot loppuelämämme alkaneeksi", Ailin luki vanhoista romaaneista oppimansa valan, jolla miehet ja naiset vannoivat verisukulaisuutta vankemman veriveljeytensä ja -sisaruutensa, ja Mei ja Lan toistivat hänen jälkeensä, että tästä lähtien he verisisarina pitäisivät yhtä niin hyvinä kuin huonoina aikoina siihen päivään saakka, kun joutuisivat jättämään tämän maailman."

Mikään hyvänmielenkirja Kultapoika, smaradgityttö ei ole, mutta miellyttävää sen lukeminen oli. Mielelläni olisin lukenut enemmänkin, joten toivon että myös Lin toinen novellikokoelma ja romaani jossain vaiheessa suomennetaan.