Fannie Flagg: A Redbird Christmas

Fannie Flagg: A Redbird Christmas

Chatto & Windus 2004, 207s.

Paistetut vihreät tomaatit on yksi kaikkien aikojen suosikkielokuvistani ja pidin kirjastakin todella paljon. Olenkin jo pitkään halunnut lukea lisää Flaggin kirjoja ja vaikka A Redbird Christmas ei likikään Tomaattien tasolle yllä, tykkäsin tästäkin.

Oswald T. Campbell on 52-vuotias toipuva alkoholisti, joka saa vuosittaisella lääkärikäynnillään kuulla hätkähdyttäviä uutisia. Keuhkolaajentuma on sen verran kriittisessä vaiheessa, ettei Oswald tule selviämään enää yhdestäkään Chicagon hyytävästä talvesta. Lääkäri suosittelee pikaista maisemanvaihdosta, mieluiten jonnekin lämpimään ja mahdollisimman saasteettomaan ympäristöön. Varsin pian Oswald on asettunut pieneen Lost Riverin kylään, Alabamaan.

Lost Riverin asukkaat ovat herttaisia ja välittömiä ihmisiä. Kauppiallaa on lemmikkinään kesy redbird (kardinaali?), Jack, joka on varsin fiksu ja melkein koko kylän suosiossa. Erityisen tärkeä Jack on orvolle ja rammalle Patsy-tytölle, joka sulattaa kaikkien kyläläisten sydämet.

A Redbird Christmas on leppoisa ja herttainen kirja. Vähän lälly mutta miellyttävästi kerrottu tarina toi mieleen Maeve Binchyn vanhat kirjat. Jostakin syystä Flaggin kirjoja ei ole suomennettu, mutta tämä löytyy jostakin Valittujen palojen kirjavalioista nimellä Punaisten lintujen joulu.

Englanniksi lukeminen on muuten joskus erityisen hauskaa uusien sanojen ansiosta. Illalla hihittelin kovasti seuraavalle lauseelle: "-- each evening as the sun went down, the mullet started jumping and splashing around in the river, almost as if they too were happy spring was here."  Vaikka toki tajusinkin, että kyseessä on jonkin sortin kala, ajatus kevään villitsemästä takatukasta hyppimässä joessa toi ylimääräistä hupia. :)

Osallistun tällä kirjalla Satun luettujen Minihaasteeseen 2/12: Toinen tapaaminen.

Kirjavuosi 2011

Vuosi 2011 on ollut kirjojen suhteen kerrassaan upea. Kirjablogimaailman löytymisen myötä mielenkiintoisia kirjoja alkoi tupsahdella lukulistalle kiihtyvää vauhtia ja samalla se lukutahtikin nopeutui. Parasta blogimaailmassa on kuitenkin sen yhteisöllisyys ja luonnollisesti myös se, että pääsee vaihtamaan ajatuksia lukemisistaan.

Tänä vuonna lukemieni kirjojen listaa voi vilkaista täällä. Joukkoon on mahtunut muutamia pakahduttavan upeita kirjoja ja muutamia äärimmäisen tuskaisia lukukokemuksia. Upeiden kirjojen joukkoon nousevat ainakin:

Väinö Linna: Täällä pohjan tähden alla -trilogia (kiistatta yksi vaikuttavimmista lukuelämyksistä ikinä)
Kathryn Stockett: Piiat
Fannie Flagg: Fried Green Tomatoes at the Whistle Stop Cafe
Emma Donoghue: Room
Marja Leena Virtanen: Kirjeitä kiven alle

Monta muutakin todella hyvää kirjaa tuli luettua, mutta syystä tai toisesta edellä mainitut ansaitsevat erikoismaininnan. Roomista täytyy tosin mainita erikseen sen verran, että toista kertaa se tuskin tekisi yhtä suurta vaikutusta. Onnistuin tosiaan pitämään itseni hämmästyttävän tietämättömänä kirjan sisällöstä, joten olin sitä aloittaessani asioista yhtä viaton kuin kirjan kertoja, 5-vuotias Jack.

Vuoden tuskallisimman lukukokemuksen tarjosi P.C.  & Kristin Castin Merkitty, joka on ensimmäinen osa House of Night sarjasta. Ehkä käännös oli tehnyt oman tuhonsa, mutta kirjan kieli oli kammottavaa, eikä se juonikaan oikein kantanut. Tahtoisin kovasti oppia jättämään kesken kamalat kirjat...

Erilaisia, toinen toistaan houkuttelevampia lukuhaasteita on ollut tarjolla paljon. Itse lähdin mukaan Lurun Taiteilijaelämää haasteeseen, jota varten kävin haalimassa lukemista kirjastosta parillakin reissulla. Häpeäkseni huomaan lukeneeni kuitenkin  vain kaksi siihen sopivaa kirjaa. Kaksi muuta haasteeseen sopivaa kirjaa odottaa sentään edelleen lukuvuoroaan. Karoliinan Totally British -haaste on ollut monipuolisuudessaan aivan loistava! Vaikka en lopulta saanutkaan suoritettua Multicultural Britain -osiota, niin seitsemän alakategoriaa on joka tapauksessa hyvä saavutus. Kolmeen Satun luettujen Minihaasteeseen osallistuin myös (500+, Lapsen silmin ja Pienkustantamot) sekä Lumiomenan Satuhaasteeseen.

Syksyllä alkoi muutama kimppaluku ja suurella innolla ilmoittauduin mukaan niin Umberto Econ Ruusun nimen kuin Leo Tolstoin Anna Kareninankin lukijaksi. No, Ruusun nimessä etenin muistaakseni sivulle 27 ja sitten oli pakko luovuttaa. Anna Karenina eteni aluksi odottamattoman helposti ja nopeasti, mutta marraskuussa unohdin lukea sovitut osat ja näin vuoden viimeisen päivän kunniaksi minulla on edelleen melkein 300 sivua lukematta. Pieleen siis menivät nämä molemmat projektit, mutta kyllä minä tämän Tolstoin aion silti lukea loppuun asti.

Tällä hetkellä lukeminen ei oikein suju. Paitsi jos lukemiseksi lasketaan erilaisten käsityökirjojen ahkera selailu. Joululahjapaja 2012 on täydessä käynnissä ja jotakin on jo valmiinakin. Houkuttelevia villasukkamalleja on tarjolla vaikka kuinka paljon, mutta juuri nyt olen ihan tohkeissani Arnen ja Carlosin joulupalloista.

(Joku kuvankäsittelyohjelma olisi kyllä kätevä.

Jostain syystä kamera haluaa sävyttää kaikki kuvat punertaviksi.)

Toivotan kaikille mahdottoman paljon nautinnollisia lukuhetkiä vuodelle 2012!

Paddy Clarke

Roddy Doyle: Paddy Clarke Hähhähhää (Paddy Clarke Ha Ha Ha)

WSOY 1994, 276s.

Suom. Leena Tamminen

Paddy Clarke on 10-vuotias irlantilaispoika, joka elää vauhdikasta ja jännittävää elämää ystävien kanssa. Välillä tehdään luvattomia tutkimusmatkoja läheiseen latoon, juostaan keskeneräistä viemäriputkea päästä päähän, rakennetaan maja ja varustetaan sen ympäristö ansoilla vihollisten varalle, pelataan jalkapalloa ja kiusataan pikkuveljeä.

Kerronta on vauhdikasta ja minä-muotoista. Lapsen näkökulma on toimiva ja hyvin aidon kuuloinen.

Joidenkin meidän koulun poikien äiti oli Cadburylla töissä. Meidän äiti ei ollut eikä Kevinin, ja Aidanin ja Liamin äiti oli kuollut. McEvoyn Ianin äiti oli, ei tosin koko vuotta, pääsiäisen ja joulun alla vain. --- Äiti sanoi että McEvoyn täti oli Cadburylla töissä vain koska sen oli pakko.
Minä en ymmärtänyt.
"Sinun isälläsi on parempi työpaikka kuin Ianin isällä", äiti sanoi. Sitten se sanoi: "Ethän varmasti sano Ianille mitään."
McEvoyt asuivat meidän kadulla.
"Meidän isällä on parempi työpaikka kuin teidän isällä!"

Koulussa on ehkä hiukan rauhallisempaa, mutta kyllä sielläkin tapahtuu vaikka mitä: käydään terveystarkastuksessa ja yritetään syödä iso pallokarkki tunnilla niin ettei opettaja huomaa. Kotona on kivaa, mutta yhtäkkiä isä ja äiti alkavat riidellä. Ensin melkein huomaamatta, kuiskien, mutta pian äänet kohoavat.

Luin tämän nyt kolmannen kerran ja pidin edelleen. Jostain syystä muistikuvissani tarina oli hilpeämpi, nyt Paddyn vanhempien välien huononeminen tuntui vahvemmin kuin aiemmin. Omalla listallani tämä on Roddy Doylen paras kirja (niistä, jotka olen lukenut), mutta onhan tämä voittanut myös Booker-palkinnon, eli laadukkaasta tarinasta on kyse.

Jos jotakin negatiivista haluaa kuulla, niin minusta Irlantilaiset nimet eivät taivu luontevasti "Jokisen Ellu" -muotoon. "Ian McEvoyn äiti" kuulostaa minun korvaani paremmalta kuin "McEvoyn Ianin äiti". Mutta tosiaan, ihan makuasiastahan tässä(kin) on kyse. :)

Tällä kirjalla osallistun Satun minihaasteeseen 5/11, Lapsen silmin,
Totally British-haasteeseen, Éirinn go Bràch! sekä
valtaan kartalta Irlannin.

Kartanossa kummittelee

Sarah Waters: Vieras Kartanossa (The Little Stranger)

Tammi 2011, 592s.

Suom. Helene Bützow

Sarah Watersin Vieras kartanossa on ollut näkyvästi esillä kirjablogeissa tänä kesänä. Kirjalla on ollut kysyntää, sillä odotin lukuvuoroani kirjaston jonossa kaksi kuukautta.Tartuin kirjaan innolla, mutta jostain syystä lukeminen on ollut viime viikkoina hirveän työlästä ja hidasta. Niinpä lukeminen kesti kohtuuttoman kauan, varsinkin kun ottaa huomioon sen, että tämä oli mielestäni hyvä.

Kirjan idea on jo varmasti tullut tutuksi: Tohtori Faraday kutsutaan potilaskäynnille Hundreds Hallin rapistuneeseen kartanoon.  Taloa yrittää pitää pystyssä leskiäiti aikuisten lastensa, sodassa haavoittuneen pojan ja vanhapiika-tyttärensä kanssa. Sotien jälkeinen maa elää muutosten aikaa, eikä siinä enää ole tilaa suurtilallisille. Vähitellen kartanon asukkaat alkavat kuulla ja kokea selittämättömiä asioita.

Watersin kirja on ihailtavan monipuolinen. Siinä on kummitustarinaa, ihmissudekiemuroita, ajankuvausta ja vaikka mita muutakin. Muutamissa blogeissa on moitittu kirjaa hitaasta temmosta ja kaivattu tiivistämistäs. Minä pidin kirjasta tällaisenaan. Minusta kerronnan verkkainen rytmi sopi oikein hyvin minä-kertoja Faradayn tyyliin. Toki kirjassa oli joitakin juonen kannalta tarpeettomia kohtia, esim. kuvauksia potilaskäynneistä, mutta ne tekivät tarinasta vain uskottavamman. Joskus kirjoissa kiirehditään turhan nopeasti, mutta tästä kirjasta jäi jotenkin reaaliaikainen tunnelma.

Vaikka tähän kirjaan ei ole mahdutettu kovin montaa "kummituskohtausta", minua pelotti enemmän kuin aikoihin! Kehuista huolimatta Vieras kartanossa oli parempi kuin odotin. 

Watersia on luettu ahkerasti, tässä muutama linkki:
Karoliina
Kirsi
Susa
Ahmu
Norkku
Liisa
Sanna

Tämä kirja sopii myös lukuisiin haasteisiin:
Kirjallinen maailmanvalloitus: Iso-Britannia
Totally British: Gothic Fiction & Stiff Upper Lip
Satun minihaaste 4/11, 500+

Teinikirja ja uusia haasteita

Maggie Stiefvater: Forever 493s. (Scholastic Inc, 2011)

Forever on jatkoa kirjoille Shiver (Väristys) ja Linger (Häivähdys), joissa seurataan Gracen ja Samin elämää ja alkavaa suhdetta. Nuorten seurustelu ei suinkaan käy aivan mutkattomasti, kun toinen (Sam) muuttuu kylmän tultua ihmissudeksi. Hyvää ei tee sekään, että siinä vaiheessa kun Sam ei enää muutu sudeksi, Grace muuttuu.

Niin, onhan näitä teinikirjoja ihmisen ja vampyyrin/ihmissuden välisestä rakkaudesta kirjoitettu ja luettu jo pilvin pimein, eikä todellakaan aina järin onnistuneesti. Aiemmista osista pidin aivan valtavasti. Niissä on paljon samanlaista vahvaa tunnelatausta kuin Stephenie Meyerin Houkutuksessa, mutta myös sopivasti jännitystä ja toimintaa. Odotin tätä viimeistä osaa innolla yli vuoden ja aloin lukea ihan täpinöissäni. Jokin tässä nyt vain jäi vajaaksi.

Kirja alkaa vauhdikkaasti ja jatkaa siitä mihin Häivähdys loppuu. Juonta en lähde kuvailemaan, mutta kerron, että tähän kirjaan ei juurikaan niitä suuria tunteita mahtunut. Toimintaa kyllä oli sitäkin enemmän, melkein liikaa. Forever muistuttaa liikaa toimintaelokuvan viimeistä kolmannesta, joka pursuaa säntäilyä ja häsläämistä.

Stiefvater on hyvä kertoja, jonka kieli on helppoa olematta lapsellista (tai teinimäistä). Forever on hyvä kirja, joka kuitenkin oli minulle iso pettymys suurten odotusten jälkeen. Lukeminenkin oli pettymyksen vuoksi hidasta.

Foreverillä valloitan Yhdysvallat.

No, toivottavasti onnistun seuraavaksi valitsemaan jotain parempaa luettavaa. Kirjastosta olen kantanut kotiin vaikka mitä kivaa, muun muassa Rakel Liehun Helenen, jolla aion osallistua Lurun Taiteilijaelämää-haasteeseen. Pikkuhiljaa alkaa tulla kiire saada luettua myös joku +500 sivuinen kirja Satun Minihaasteeseen. Kiire siksi, että olen yleensä lukijana sellainen nautiskelija, joka lukee vain hiukan nopeammin mielessään kuin ääneen.