MOKOMAKI 3

Satu Kontinen: MOKOMAKI! 3

Myllylahti 2014, n. 22s.

Satu Kontisen Hupskeikkaa-pahvikirja oli meillä todellinen hitti kuopuksen ollessa pikkuvauva. Kirja, jonka kuvia saattoi katsoa myös ylösalaisin, ihastutti suuresti myös minua. Sittemmin Kontisen töitä on tullut usein vastaan runsaasti siellä täällä, muun muassa kirjojen kansikuvina.

Mokomaki-sarjan kolmas kirja tarjoaa vähäisestä sivumäärästään huolimatta viihdykettä hyväksi aikaa. Pikku seepra suree kadottamiaan raitoja, joita ystävälliset pikkulinnut lähtevät etsimään kirjan sivuilta. Jokainen aukeama on itsenäinen etsi ja löydä -tehtävä, vaikka vikkelät pikkulinnut pyrähtelevätkin raitojen perässä.

Esimerkiksi tällä aukeamalla joku on mennyt haukkaamaan palasen poron piirakasta. Vasemmalla sivulla poro katselee harmistuneena puraistua piirakkaansa ja viereisellä sivulla on joukko "epäiltyjä", jotka kukin syövät jotakin. Lapsi saa itse tutkia, kuka siellä haukkaa piirakkaa - ilman lupaa! Jokaisella aukeamalla on myös surullinen, raidaton seepra, joita pikkulinnut väsymättä lohduttavat. Niitä raitojakin löytyy joka aukeamalta ja laskutaitoiset lapset mielellään pitävät tarkkaa lukua löydetyistä raidoista.

Kirjan päätekstit on kirjoitettu tavutetuin suuraakkosin, joten tämä sopii hyvin lukemista harjoitteleville lapsille. Lintujen repliikit taas ovat hivenen koukeroista tekstausta ja niiden lukeminen vaatii jo vähän kehittyneempää lukutaitoa. 

Mokomaki 3 on ihanan värikäs ja selkeä. Eniten tästä kirjasta on nauttinut perheen 2-vuotias ja eskarilainenkin on osoittanut tykkäävänsä. Tokaluokkalainen taas esittää välinpitämätöntä, mutta kummasti hänkin käy kurkistelemassa joka ikisen aukeaman muiden lukiessa. Sopii siis hyvin monen ikäisille lukijoille, vaikka ainakin meillä tuon nuorimmaisen lukemisia pitää vahtia, etteivät ohuet sivut heti repeilisi.

Amy Poehler: Yes Please

Amy Poehler: Yes Please

HarperAudio 2014, 7h 31min

Kiinnostuin Amy Poehlerin kirjasta heti kun kuulin sen olevan tulossa, sillä tykkään ihan valtavasti hänen roolistaan Leslie Knopena Parks and Recreation -sarjassa. (Koko sarja on älyttömän hauska, vaikka minulla onkin viimeinen kausi katsomatta.) Luin myös "Leslien" kirjoittaman opaskirjan Pawneesta, pikkukaupungista, johon kyseinen sarja sijoittuu.

Yes Please on muistelmatyyppinen kirja, jossa Poehler kertoilee elämästään, urastaan ja ajatuksistaan ylipäätään. Luonnollisesti komediennen kirjakin on pääosin humoristinen, mutta kansien välistä löytyy myös vakavampia tekstejä esimerkiksi mauttomaksi paljastuneesta sketsistä, jossa Poehler tuli tietämättään loukanneeksi oikeaa henkilöä kuvitteellisen hahmon sijaan. Poehler on paikoin hämmästyttävän avoin, esimerkiksi kerratessaan kokeilemiaan huumeita ja kokemuksiaan niistä, mutta aivan kaikesta hänkään ei halua avautua kenelle tahansa. Poehler ei missään vaiheessa repostele avioeronsa syitä, vaan pysyy kaiken aikaa omissa kokemuksissaan ja omissa tunteissaan. Tämä jos mikä on suoraselkäistä ja kunnioitettavaa.

Minä kuuntelin tämän kirjan äänikirjana, sillä uhkaavasti kiristävät housut pakottivat aloittamaan reippaat kävelylenkit. Päättelin - aivan oikein - että mikäli kävellessä kuuntelee hyvää kirjaa, tulee lenkille lähdettyä huomattavasti helpommin ja seuraavaa kävelykertaa voi jopa odottaa malttamattomana.

Yes Please teki umpijäisillä jalkakäytävillä liukastelun melkeinpä mukavaksi. Naurahtelin ääneen, mikä luultavasti säikäytti muutaman vastaantulijan, ja huomasin virnuilleeni typerästi kilometritolkulla vasta siinä vaiheessa kun hampaita alkoi palella.

Tosiaan, Poehler lukee kirjansa itse ja äänistudiossa vierailevat muun muassa Poehlerin vanhemmat sekä Seth Meyers ja Mike Schur. Kirjan viimeinen luku on nauhoitettu live-esiintymisessä UCB-teatterissa, Los Angelesissa. En tiedä, kuinka paljon tämä äänikirja poikkeaa tekstiversiosta, mutta äänikirja kyllä toimi todella hyvin.   Vierailevien lukijoiden kanssa syntyy spontaanilta kuulostavia keskusteluja ja nauru raikaa.

Toivottavasti onnistun valitsemaan jatkossakin hyviä äänikirjoja, ettei hyvin alkanut kävelyharrastus lopahda alkuunsa.

Valoa ja varjoa - 90 kuvaa Suomesta

Jaana Iso-Markku & Sirpa Kähkönen: Valoa ja varjoa - 90 kuvaa Suomesta

Otava 2007, 185s.

Kävin helmikuun alussa kirjastossa kuuntelemassa siellä vierailevaa Sirpa Kähköstä. Tilaisuus oli oikein mukava ja kirjailija hurmaava. Kirjaston väki oli ystävällisesti koonnut Kähkösen teoksia näkyville ja tilaisuuden päätyttyä (ja saatuani Graniittimieheen omistuskirjoituksen <3 ) lainasin tämän Suomen 90-vuotis juhlavuoden kunniaksi tehdyn kauniin teoksen.

Valoa ja varjoa - 90 kuvaa Suomesta on Sirpa Kähkösen ja Jaana Iso-Markun yhteistyössä tekemä kirja, jossa kerrataan itsenäisen Suomen taivalta vuosi vuodelta. Jokaiselle vuodelle on varattu yksi aukeama, jonka toisella sivulla on mustavalkoinen valokuva ja toisella kuvaa avaava teksti. Kähkönen ja Iso-Markku eivät ole tyytyneet niihin ilmeisimpiin merkittäviin tapahtumiin, kuten sotien alkamis- ja loppumispäivämääriin, vaalituloksiin jne. Ei tämäkään kirja tietenkään sivuuta sotavuosia tai ensimmäisen naispresidentin valitsemista, mutta lähtökohtaisesti Valoa ja varjoa keskittyy arkisempiin asioihin.

Lueskelin tätä kirjaa pikkuhiljaa, suuresti nauttien. Oli yllättävänkin liikuttavaa tehdä tällainen aikamatka, jonka aikana pääsi tutustumaan muun muassa ensimmäisten korkeajännityslinjojen pystyttämiseen ja eduskuntatalon rakentamiseen. Sain olla mukana, kun kieltolaki kumottiin, pönttöuunit helpottivat kotien lämmittämistä ja nuorisokulttuuri syntyi. Kuinka herttaiselta kuulostikaan nuoren Danny-fanin Suosikissa julkaistu teksti:

"Se on niin ihana, kun sen silmät pyörii ja välillä se rypistelee otsaansa ja huohottaa ja murisee. Sitten se hymyilee ja katsoo silmiin ja sitten minä kirkaisen."

Yksi suosikeistani kirjan 90 kuvasta on ehdottomasti vuoden 1962 kohdalla. Silloin VR täytti sata vuotta ja sitä tietenkin juhlittiin näyttävästi. Kuvassa juhlavuosibanderollin alla seisoo yksi ainoa huivipäinen tyttö, katse totisena ja kädessään Suomen lippu. Ristiriita juhlahumun ja totisen tytön välillä nostaa väkisinkin suun hymyyn.

Valoa ja varjoa on kaunis ja laadukas kirja. Sen esiin nostamat tuokiokuvat ovat yhtä monimuotoisia kuin Suomikin.

Arne & Carlos, Norjalaisneuleiden uudet kuviot

Arne & Carlos: Norjalaisneuleiden uudet kuviot

(Strikk fra Setesdal -tradisjon med ny vri, 2013)

Nemo 2014, 143s.

Suom. Kaija Koirikivi

Arnelta ja Carlokselta (Carlosilta?) on julkaistu suomeksi viisi neulontakirjaa. Joulupalloista kehittyi valtava hitti, enkä usko että miesten suosiolle on lähiaikoina luvassa minkäänlaista laskusuhdannetta. Tänä vuonna heiltä ilmestyy uusi kirja, jonka ohjeilla voi tehdä 30 paria tossuja!

Viime syksynä tältä parivaljakolta ilmestyi Norjalaisneuleiden uudet kuviot. Jälleen kerran Arne ja Carlos ovat perinteisiä kuvioita ja malleja hyödyntäen onnistuneet luomaan lukuisia tuoreita ohjeita. Valikoimakin on ihanan monipuolinen: kauniita kuviovillapaitoja, lapasia, pipoja, säärystimet, sukat, peitto, tyynyjä, koiran villapaita jne. Norjalainen villapaita olisi todella ihana ja lämmin, mutta tähän päivään mennessä en ole onnistunut kutomaan käyttökelpoista villapaitaa. (Paitsi lapsille kaksi, mutta lapset olivat silloin pieniä.) Kirjoneulesukat ja -säärystimet näyttävät nekin ihanilta, mutta ahkerasta harjoittelusta huolimatta en ole oppinut kuljettamaan lankoja työn nurjalla puolella ilman että koko tekeleestä tulisi surkean näköinen - ja usein epämääräisesti kiristävä.

Minulle tämän kirjan parasta antia oli selkeät ohjeet kaksipuoliseen neulontaan. Puikoille luodaan tuplamäärä silmukoita ja lankoja jännästi työn välissä kuljettaen neulotaan "etusilmukat" oikein ja "takasilmukat" nurin. Näin työn molemmille puolille syntyy kaksi sileää neulepintaa, kuvioinneiltaan toistensa vastakohdat.

Olen jossakin kuullut, että esimerkiksi lapaset voisi neuloa kaksinkertaisena, mutta en ole lainkaan tajunnut, miten tämä olisi mahdollista. Ihan hetkessä en Arnen ja Carloksenkaan ohjeilla tekniikkaa oppinut, mutta nyt hallitsen perusteet ainakin jollakin tasolla. Tässä kirjassa kaksipuoliselle neulonnalle varatut ohjeet ovat helpohkoja, mutta eivät minun makuuni kovin tarpeellisia. Minulla on tarpeeksi patalappuja, ehjä hiirimatto ja lasinalusia en käytä. Päätinkin siis rohkeasti neuloa heti harjoitustilkun jälkeen kaksipuolisen lapasen.

Kaksipuolisessa neuleessa parasta on se, että sitä käyttämällä kirjoneule onnistuu pakostakin. Koska kumpaakin lankaa käytetään koko ajan, ei langanjuoksuja tule lainkaan ja neule säilyttää joustavuutensa. Valitsin lapaseeni (kyllä, olen saanut valmiiksi vasta ensimmäisen) kuviot tästä miesten villapaidasta ja värit kaapista löytyvien lankojen mukaan.

Tämmöinen käännettävä lapanen siitä sitten tuli. Kaksipuolisessa neuleessa neulejälki on tavallista löysempää, etenkin päällimmäisessä kerroksessa. Minä kudoin valkoinen puoli päälläpäin ja varsinkin puikkojen vaihtumiskohdissa alta kuultaa vähän turhan paljon punaista läpi. Mutta ensimmäiseksi tällä tekniikalla toteutetuksi lapaseksi tämä on vallan mainio! Lisäksi tästä tuli ihanan paksu lapanen, joka lämmittää vähän kovemmillakin pakkasilla. Pakko tehdä lapsille ensi talveksi tämmöisiä paksuja vanttuita.

Suosittelen tätä kirjaa paitsi Arnen ja Carloksen faneille, myös kenelle tahansa perinteikkäistä kuvioneuleista pitävälle. Minä jatkan toisen lapasen kutomista ja seuraavan kirjan odottelua.

Taikalasi

Agathe Damois & Vincent Godeau: Taikalasi

(La Grande Traversée, 2014)

Nemo 2015, 24s.

Suom. Mika Siimes

Toisinaan kuvakirja on huikean hieno, vaikka varsinainen tarina olisi lähes tylsä. Taikalasi on sellainen kirja, jonka tarinan minäkin unohdin jo lukiessa, mutta jonka kuvia jaksaa tutkia pitkään ja hartaasti. Meidän perheen isommat lapset eivät enää hirveästi innostu kuvakirjoista, mutta tämän kirjan lukuvuoroista on käyty kovaäänisiä riitoja kaikkien kolmen lapsen kesken.

Taikalasin tarina, jossa pieni punanokkainen lintu lähtee lentelemään ja näkee matkallaan yllättäviä asioita, ei tosiaan ole erityisen omaperäinen. Kuvien ansiosta sen ei tarvitsekaan olla. Oikeastaan koko kirjan nerokkuus piilee siinä, kuinka lapselle voi konkreettisesti näyttää, miten asiat eivät aina ole (ainakaan pelkästään) sitä miltä ensi silmäyksellä näyttää.

Kirjan kuvat ovat punaisia, tavallaan pelkistettyjä vaikka viivoissa ei olekaan säästelty. Kirjan mukana tulevan, hiukan pahvista suurennuslasia muistuttavan taikalasin ansiosta kuvista paljastuu kuitenkin mitä yllättävämpiä asioita. Paljain silmin puut ovat pelkkiä puita, mutta taikalasin punaisen kalvon läpi katsottuna paljastuu oravien maailmanpyörä, jättisarvinen hirvieläin ja oravien rakennustyömaa. Ihmisvilinässä voi kurkistaa yhden ajatuksiin, parin sisälmyksiin (jotka muuten eivät ole sellaisia kuin ensimmäiseksi kuvittelisi) sekä solmuisiin ajatuksiin. Äärimmäisen tylsän näköisen tehtaan sisältö yllättää: piipusta ei nousekaan savua vaan upouusia pilviä!

Taikalasi on ihastuttava kirja, jonka toteutus on todella hyvin onnistunut. Ainoana miinuksena mainitsen selkämyksen yläreunaan, perinteiselle kirjanmerkkinauhan paikalle kiinnitetyn taikalasin narun. Olisi nimittäin käytännöllisempää, jos naru olisi selkämyksen alareunassa, sillä silloin sivujen kääntely olisi vaivattomampaa. Nyt taikalasi piti nostaa korkealle käännettävän sivun edestä, mikä oli etenkin lapsille hankalaa.

Taikalasi on oivallinen lahjakirja sellaisellekin lapselle, joka ei normaalisti kirjoista juurikaan välitä. Idea on oikeastaan varsin yksinkertainen, mutta niinhän parhaat ideat usein ovat. Mainio kirja, joka sopii ääneenluettavaksi myös silloin kun ei oikeastaan jaksa lukea ääneen.

Siinäpä tärkeimmät & Kuka murhasi rock'n'roll tähden

Juice Leskinen: Siinäpä tärkeimmät
Edellinen osa, E. ch.
Tammi 2003, 203s.

Olen onnistunut lukemaan lyhkäisiä kirjoja ja saanut aikaan bloggausjonon. Siksipä jälleen vuorossa kaksi kirjaa yhdellä klikkauksella.

Luin tammikuussa Antti Heikkisen Juice-elämäkerran, joka herätti liki pakonomaisen tarpeen lukea lisää Juice Leskisestä ja Leskiseltä. Runoja luin heti elämäkerran jälkeen, nyt tartuin muistelmiin ja päiväkirjamerkintöihin.

Siinäpä tärkeimmät, Edellinen osa, E. ch. on erittäin miellyttävälukuinen muistelma(n tapainen). Leskinen muistelee lapsuuttaan ja elämäänsä vuoteen 2003 asti suurin piirtein kronologisessa järjestyksessä. Kerronta on rentoa ja jutustelevaa, sellaista, joka on helppo kuvitella kahvipöydässä puhutuksi. Vaikka monet tässä kerrotuista jutuista olivatkin jo tuttuja Heikkisen kirjasta, oli totta kai hauskaa kuulla niitä uudestaan. ("Kuulla". Teksti todellakin on hyvällä tavalla puhutun oloista.)

Leskisen rakkaus sanoihin ja sanaleikkeihin käy hyvin ilmi pitkin kirjaa. Välillä tajusin nokkeluudet vasta paria riviä myöhemmin, mikä ei edes häirinnyt. Melkeinpä päinvastoin: liian selkeät sanaleikit tuntuvat usein pelkältä kikkailulta.

Juice Leskinen:
Kuka murhasi rock'n'roll tähden
Lehtijussu Oy,
Soundi-kirjat 1978, 122s.

Kuka murhasi rock'n'roll tähden on vuoden 1977 kesä-elokuun päiväkirjamerkinnöistä koottu kirja, jota keventävät lukuisat valokuvat kunkin kuukauden lopussa. Teksteissä kuvaillaan muusikon elämää niin keikoilla kuin kotonakin. Luin tämän Siinäpä tärkeimmät -kirjan jälkeen ja tekstit eroavat kyllä valtavasti toisistaan. Siinä missä viimeksi mainittu on rento ja konstailematon teos, Kuka murhasi rock'n'roll tähden tuntui paikoin hyvinkin teennäiseltä. Onhan se aivan selvää, että 50-vuotta ylittänyt mies kirjoittaa kypsemmin ja itsevarmemmin kuin sama ihminen 28-vuotiaana.

Kuka murhasi… seuraa Leskistä bänditreeneihin, keikoille ympäri Suomen, selvittelemään jossakin viipyviä teostokorvauksia ja verovelkoja. Kotielämääkin kuvataan hempein sanoin, syntyyhän kesäkuussa esikoistytär Johanna, joka luonnollisesti sulattaa vanhempiensa sydämet täysin.

Leskinen tekee teräviä havaintoja muun muassa muista muusikoista, heidän sanomistensa ja tekojensa ajoittaisesta ristiriidasta. Esimerkiksi Hymy-lehden haastattelema Toivo Kärki oli antanut kärkkäitä lausuntoja Leskisen tuotannosta:

"Toivo Kärki mm. väitti Marilyniä silkaksi pornoksi. (Lisäksi hän ei tajunnut, miten 'Jyrki, Jyrki älä tyrki' -kaltainen hokema voi saavuttaa sellaista suosiota. Myöhemmin hän teki kappaleet Alli ethän muiden salli ja Elli oot kuin karamelli.)"

Vaikka kirjallisesti Kuka murhasi rock'n'roll tähden on varsin vaatimaton, on siitä tietenkin selkeästi tunnistettavissa Leskiselle ominainen tyyli ja asenne. Lukeminen oli kenties takkuista, mutta myös hyvin mielenkiintoista. Vähän kuin aikamatkalle olisi päässyt.

Bouncer, Osa 1 - Kainin silmä & Del 2 - Bödlarnas medlidande

Alejandro Jodorowsky: Bouncer, Osa 1 - Kainin silmä 

Kuvitus: François Boucq 

Jalava 2015, 56s. 

Suom. Heikki Kaukoranta

Bouncer olisi saattanut mennä minulta ohi aivan tyystin, ellen olisi ollut onnekas ja voittanut sitä viime vuoden lopulla Jalavan Facebookissa järjestämässä kilpailussa. Jo kansikuvasta huokuu sellainen rujous ja häikäilemättömyys, ettei sisällöltäkään erehdy odottamaan mitään hilpeää viihdykettä.

Yhdysvaltain sisällissota on päättynyt ja konfederaation joukot antautuneet vahvempansa edessä. Raakalaismainen kapteeni Ralton ei kuitenkaan haluaisi myöntää tappiota. Toisaalla hurskas Blake odottaa vaimoineen poikaansa Sethiä päivälliselle. Ennen kuin päivä ehtii kunnolla kääntyä iltaan, Seth joutuu katkeralle pakomatkalle Barro Cityyn, etsimään Inferno Saloonia ja sen portsaria, yksikätistä Bounceria.

Villi länsi on minulle tutuin lähinnä romantisoituna versiona. Lucky Luken länsi on kesy kuin kissanpentu ja Deadwoodkin lähes herttainen paikka verrattuna Bouncerin todellisuuteen. Tarina jyrää sellaisella vauhdilla ja julmuudella, että hirvittää. Boucq'n realistinen kuvitus ei kaunistele mitään tai ketään. 

On vaikea kehua sarjakuvaa, joka on iljettävyyteen asti raaka mutta silti todella hyvä. Kainin silmä on vasta tarinan ensimmäinen osa. Loppuratkaisua saa odottaa ensi syksyyn asti, jolloin toinen osa, Armottomien laupeus, julkaistaan. (Kirjastosta tosin näkyisi löytyvän kuusi Bounceria ruotsiksi, joten taidan testata kielitaitoni riittävyyttä niiden kanssa syksyä odotellessa.)

Bounceria voi suositella etenkin kaikille westernin ystäville, mutta myös muille laadukasta sarjakuvaa arvostaville.

Alejandro Jodorowsky: Bouncer, Del 2 - Bödlarnas medlidande

Kuvitus: François Boucq

Albumförlaget 2002, 60s.

Ruotsiksi kääntänyt: Jonas Anderson 

Bouncerin jatko-osat löytyivät tosiaan kirjastosta ja sinnikkäästi tavasin heti tämän Kainin silmän jatko-osan, Bödlarnas medlidande. Kielitaito oli enimmäkseen riittävä, mutta pikkuisen meni välillä arvailuksi. Ja hihitykseksi, koska baarissa riehuvan korston uhkailu "Jag ska mosa honom!" kuulosti jotenkin kovin harmittomalta.

Seth saa Bouncerilta oppia aseiden käsittelyn jalon taidon, ihastuu kylän uuteen opettajattareen ja hautoo kostoa Raltonille. Lopussa useimmat hahmot ovat enimmäkseen tyytyväisiä asioiden uuteen tilaan ja lukija jää mielenkiinnolla odottamaan Bouncerin seuraavia seikkailuja. 

Kovasti on toimintaa tässäkin albumissa, joka tosin kielitaidollisista syistä ei aivan tehnyt yhtä suurta vaikutusta kuin edeltäjänsä. Pakkohan tämä on lukea sitten syksyllä uudestaan suomeksi. Pidin muuten enemmän suomenkielisen version paperivalinnasta: kiiltävällä paperilla värit olivat huomattavasti enemmän edukseen kuin tällaisella vaatimattomalla mattapinnalla. 

Lopuksi napinaa vastuuttomista kirjastonkäyttäjistä: on aina yhtä kurjaa havaita vasta kotona, että juuri kirjastosta lainattu kirja onkin ihan kappaleina. Tämän albumin sivut tipahtivat syliini heti kun sen avasin ja hetken pelkäsin, ettei kaikkia sivuja ole edes tallessa. Ärsyttää, ettei edellinen lainaaja ole vaivautunut mainitsemaan liimauksen pettämisestä kirjaa palauttaessaan, sillä kirjaston tädit osaavat tehdä ihmeitä kituvillekin kirjoille.