You Don't Have to Say You Love Me

Sherman Alexie: You Don't Have to Say You Love me
Little, Brown 2017, 454s.

Tässäpä mielenkiintoinen kirja, joka olisi takuulla jäänyt minulta lukematta, ellei työkaveri olisi sitä suositellut.

You Don't Have to Say You Love Me on Sherman Alexien muistelmateos äidistään. Vaikka oikeastaan se kertoo enemmän Sherman Alexiesta itsestään. Vai ehkä sittenkin hänen äitisuhteestaan? Alexie syntyi ja asui reservaatissa, kunnes lähti muualle opiskelemaan. Sherman Alexien ja hänen sisarustensa varhaislapsuutta väritti vanhempien alkoholismi. Isä joi koko ikänsä, mutta äiti lopetti juomisen niin päätettyään. Monenlaista vahinkoa oli kuitenkin jo ehtinyt tapahtua, ja tapahtuisi vastakin.

Tyyliltään You Don't Have to Say You Love Me on valloittavan omaperäistä kerrontaa. Välillä Alexie kirjoittaa muistoistaan perinteisten muistelmien tapaan, välillä runoina. Kappaleiden pituudet vaihtelevat ja kokonaisuus muistuttaa - kuten eräässä lyhyessä kappaleessa todetaankin - tilkkutäkkiä. Jopa siinä määrin, että osa kappaleista on keskenään hyvin samanlaisia. Tekstissä on toistoa, mutta se toimii upeasti.

Tykästyin tähän kirjaan todella paljon. Se on karu, raastava ja surullinen, mutta myös hauska, koskettava ja ehkä lopulta myös levollinen. En ole lukenut Sherman Alexielta mitään muuta, mutta kirjastosta löytyi hänen omaelämäkerrallinen nuortenromaaninsa The Absolutely True Diary of a Part-Time Indian, jonka aion lukea jossain vaiheessa. Tätä muistelmateosta suosittelen lämpimästi!

Dodo

J.S. Meresmaa: Dodo
Myllylahti 2020, 157s.

Yksi tämän kevään kirjasadon odotetuimmista teoksista oli J.S. Meresmaan Dodo. Se on nuorille suunnattu säeromaani, jollaisia ei - ainakaan vielä - kovin paljon ole suomeksi saatavilla.

Iina asuu enimmäkseen poikaystävänsä luona, vaikka äiti ei asiaa tiedäkään. Lukion arvosanoja pitäisi saada paremmiksi, mutta viime aikoina Iina on keskittynyt enemmän masentuneen poikaystävän tukemiseen sekä dodoon. Dodo, jokin erikoinen eläin, tuli Iinan ja Tuukan elämään vahingossa ja sen olemassaolo on salattava muilta. Mutta nyt Iinan äiti ilmoittaa, että Iinan on muutettava kesäksi isänsä luokse vaikka ei ole nähnyt tätä vuosiin.

Dodon kerronta on kivutonta, vaikka Iinan elämä ei sellaista olekaan. Kaikki kasvukivut eivät toki satu, mutta sekoittavat elämää kuitenkin. Säeromaaneissa minuun vetoaa eniten niiden ilmavuus. Tekstiä on vähän ja se on taitettu niin ilmavasti, ettei lukeminen tunnu vaativan kuin sopivahkon valaistuksen: koko homma sujuu äärimmäisen vaivattomasti.

Pidin Dodosta, erityisen paljon sen loppuratkaisusta. En osannut aavistaa, mihin suuntaan tarina - ja Iina - lopulta olivat matkalla, mutta parempi niin.

100 asiaa maapallosta

Jerome Martin, Darran Stobbart, Alice James,
Tom Mumbray, Alex Frith & Rose Hall:
100 asiaa maapallosta
Lasten keskus 2020, 128s.
Suom. Marketta Pyysalo
Kuvitus: Federico Mariani, Parko Polo & Dale Edwin Murray

100 asiaa -tietokirjasarja on todella mainio. Tällä kertaa aiheena on maapallo ja kylläpä kirjaan onkin saattu jälleen koottua mielenkiintoisia asioita.

Kirjan lukemalla oppii esimerkiksi sen, mikä ero on hiekalla, soralla, kivillä ja lohkareilla. (Koko, tarkemmat tiedot löytyvät kirjasta.) Tiesitkö, että kaikki maailman bakteerit painavat yhteensä enemmän kuin kaikki maailman ihmiset tai että lentoliskot eivät pystyisi lentämään nykypäivän ilmassa, joka on ohuempaa ja viileämpää kuin lentoliskojen elinaikana? Kirjassa kerrotaan myös aikavyöhykkeistä, Vietnamissa sijaitsevasta maanalaisesta sademetsästä ja painovoimasta.

Minusta kiehtovinta oli lukea siitä, miten suuri vaikutus Australian maisemaan on ollut vapaaksi päästetyillä kaneilla ja siitä, kuinka susilauman vaikutus luonnon tasapainoon oli niin merkittävä, että kun sudet ajettiin pois, joki muutti kulkuaan.

Kirja on kauttaaltaan kuvitettu havainnollistavin värikuvin, mikä tekee lukemisesta kivaa ja suuresta tietomäärästä huolimatta kevyttä.

Kirja sopii mainiosti jo pienillekin alakoululaisille.

Syvään päähän

Kate Davies: Syvään päähän
Gummerus 2020, 418s.
Suom. Kristiina Vaara

Julia on harrastanut seksiä viimeksi kolmisen vuotta sitten ja asia ahdistaa sen verran, että kun tilaisuus seksiin tulee, Julia tarttuu siihen. Silläkin uhalla, että uusi tuttavuus haisee vähän pahalle ja asuu kämppisten kanssa nuhjuisessa asunnossa. Kun ilta päättyy Julian osalta tyydyttämättömänä, peniksen rikkomisesta syytettynä, ei seksistä jää kovin ilahduttavaa muistikuvaa. Eräissä juhlissa Juliaa lähestyy itsevarma lesbo ja jonkin aikaa asiaa pohdittuaan Julia päättää antaa lesboseksille mahdollisuuden. Ja rakkaudelle siinä sivussa.

Kate Daviesin Syvään päähän on ronskia ja riemukasta luettavaa. Mitään höttöistä hömppää tämä ei kuitenkaan ole, sillä kaiken riehakkuuden keskellä käsitellään myös vakavia asioita, kuten vallankäyttöä parisuhteessa. Mutta silti, pääasiassa Syvään päähän on nimenomaan kepeää luettavaa. Seksiä on paljon ja kuvaukset ovat suorasukaisia. Turha odottaa mitään kiertoilmauksia tai hentoisia vihjailuja, vaan lukijan on hyvä varautua vittuihin, pilluihin ja naimiseen, seksijuhliin, -keinuihin ja lukuisiin seksileluihin.

Suosikkihahmoni koko kirjassa taisi olla Julian terapeutti - terapeuttiharjoittelija tarkkaan ottaen - Nicky, joka on kenties aivan liian suorasukainen valitsemaansa ammattiin. Hän neuvoo, käskee ja ohjeistaa, arvostelee, eikä edes yritä teeskennellä kiinnostunutta tai empaattista silloin kun kärsii itse PMS-oireista.

Haluaisin suositella tätä kirjaa kaikille, mutta tajuan ettei tämä todellakaan ole kaikkien mieleen. Mutta jos haluat lukea jotakin riehakasta ja kainostelematonta, Syvään päähän on juuri sellaista.

Kesken jäänyt kirja: Evelynin seitsemän kuolemaa

Stuart Turton: Evelynin seitsemän kuolemaa
OTava 2020, 492s.
Suom. Jaakko Kankaanpää

Luen hyvin vähän dekkareita tai jännäreitä, mutta silloin tällöin iskee kaipuu piinaavan jännityksen pariin. Evelynin seitsemän kuolemaa kuulosti monin tavoin ihanteelliselta kirjalta. Sitä kuvataan takakannessa yhdistelmäksi Agatha Christien dekkareita ja Black Mirror -tv-sarjaa. Christietä olen lukenut vain muutaman kirjan verran, mutta pitänyt niistä kaikista, Black Mirrorista taas tykkäsin niin paljon kuin ahdistavista ohjelmista vain voi.

Evelynin seitsemän kuolemaa sijoittuu syrjäiseen - ja vähän raihnaiseen - kartanoon, jonne on kutsuttu joukko vieraita tanssiaisia viettämään. Illan päätteeksi kartanon tytär, Evelyn, murhataan. Seuraavana aamuna vieraat heräävät uudestaan tanssiaispäivään ja Evelyn murhataan uudestaan. Vain murhaajan paljastamalla kierre voidaan katkaista ja aika alkaa kulkea normaalisti.

Asetelma on siis todella kutkuttava ja kiinnostava. Tekstikin on ihan sujuvaa, mutta jokin tässä tökki heti alkuunsa. Luin, luin ja luin, mutta kun sivulla 160 en edelleenkään ollut päässyt tarinan imuun, oli vain pakko luovuttaa. En kiinnostunut päähenkilöstä, Aiden Bishopista, jonka (vaihtuvin) silmin tarina etenee. Kukaan hahmoista ei itse asiassa herättänyt isompaa kiinnostusta, ei edes se kuoleva Evelyn.

Siinä missä kuvittelin kirjan tarjoavan jännitystä ja yllättäviä käänteitä, luin vain tylsistyneenä käänteistä, jotka eivät kiinnostaneet.

Kirja on kuitenkin kerännyt paljon kehuja, joten todennäkösiesti vika oli puhtaasti lukijassa. Ei minun kirjani, mutta monien muiden kyllä.

Memento mori

Tiitu Takalo: Memento mori
WSOY 2020, 228s.

Memento mori -sarjakuva-albumi kertoo Tiitu Takalon omista kokemuksista. Hän havahtuu keskellä yötä sietämättömään päänsärkyyn, joka lamauttaa koko kehon. Takalo viedään ambulanssilla ensiapuun, jossa hänellä todetaan hengenvaarallinen aivoverenvuoto.

Takalo kertoo kokemuksestaan avoimesti, myös toipumiseen liittyvistä haasteista. Takalon tarina tulee lähelle ja koskettaa. Piirrosjälki on ihailtavan luontevaa ja ilmeikästä. Hillityt värit muutamine tehosteväreineen tukevat tarinan tunnelmaa vahvasti.

Ei tästä oikein muuta voi sanoa kuin että erittäin laadukas sarjakuva kokemuksesta, jota ei kenellekään toivoisi osuvan.

Giant Days vol. 12

John Allison: Giant Days vol. 12
Boom! Box 2020, 112s.
Kuvitus: Max Sarin & John Allison

Ai että, Giant Daysin kahdestoista albumi on 75 prosenttisesti mahtava.

Edillä on haasteita tyttöystävänsä kanssa, jolla taas on haasteita alkoholin suhteen. Daisy menee autokouluun, Estherin työpaikalta katoaa tavaraa ja Susan haluaa ratkaista kadonneiden tavaroiden arvoituksen. McGraw:n veli menee naimisiin, mikä olisi sinänsä mielenkiintoista, mutta Allisonin itsensä kuvittamana liian kulmikasta luettavaa.

Tykkään näistä kaveruksista kovasti, vaikka toivoisinkin tyttöjen olevan nykyistä tiiviimpi kolmikko. Eihän se kovin uskottavaa olisi, kun elämä tahtoo aina tunkea joka väliin, mutta en ole vielä ollenkaan valmis sellaiseen hitaasti erilleen kasvamiseen, mitä ehkä on jo ilmassa.

Mutta onneksi jatkoa on vielä tulossa. Toivottavasti Allison malttaisi pysyä käsikirjoittajana ja jättää kuvituksen Sarinin vastuulle.