Sarjakuvia

 

Sarah Andersen: Fangs
Andrews McMeel 2020, 100s.

Vampyyri, joka rakastuu ihmissuteen. Siinä Sarah "Aikuisuus on myytti" Andersenin tuoreen sarjakuva-albumin idea. Yksinkertaista, mutta toimivaa. Näin ajattelin, kun kirjan tilasin. 

Fangs on ulkoisesti todella nätti kirja. Syvänpunaiset kangaskannet tuntuvat laadukkailta ja mustat painatukset erottuvat tietysti upeasti. 

Sisältö sitten taas on harmillisen laimeaa. Sarjakuvaromaanin sijaan tarjolla on lyhyitä, korkeintaan kuuden ruudun strippejä, joissa hihitellään parisuhteelle yleensä sekä tietysti vampyyrille ja/tai ihmissudelle parisuhteessa. 

Piirrostyylikään ei nyt sytyttänyt. Hieman animehenkinen tyyli näyttää kalsealta pelkistetyissä ruuduissa. Kynän jälki on ohuen ohutta ja minusta ikävällä tavalla terävää. Lisäksi tekstaus on vähän laiskaa ja epätasaista.

Fangs osoittautui kauniiksi pettymykseksi.

-------------------------------------------------------------

Jen Wang: Stargazing
First Second 2019, 213s.

Christinen vanhemmat tarjoavat piharakennuksen kodiksi Moonille ja tämän yksinhuoltajaäidille. Moon on kiehtova tyyppi. Hänestä kerrotaan monenlaisia huhuja, enimmäkseen aika ikäviä. Christinesta ja Moonista tulee ystävät, eroavaisuuksista huolimatta. Moon kertoo Christinelle suurimman salaisuutensa: toisinaan hänelle ilmestyy taivaallisia olentoja, jotka kertovat ihania asioita ja lupaavat hakea Moonin lopulta luokseen.

Stargazing on enimmäkseen aika herttainen kertomus ystävyydestä ja erilaisuudesta, vaikka Moonin tapauksessa kyse onkin lopulta varsin konkreettisesta asiasta. Christine ihailee Moonia ja on mustasukkainen, kun Moon ystävystyy helposti muidenkin kanssa. 

Jen Wangin piirrostyyli on sievää ja vaivattoman oloista. Albumin runsas mutta kuitenkin hillitty värimaailma sopii tarinaan täydellisesti. Ei Stargazingista mitään suosikkia tullut, mutta ihan kelpo sarjakuva-albumi se on joka tapauksessa.

-------------------------------------------------------------

 

Marta Breen & Jenny Jordahl:
Naiset
150 vuotta vapauden,
sisaruuden ja tasa-arvon puolesta
Sitruuna 2020, 121s.
Suom. Sanna Manninen

Marta Breenin ja Jenny Jordahlin Naiset on tiivis ja helposti lähestyttävä kokoelma lyhyistä kertomuksista, joiden ansiosta naisten asema on tänä päivänä (edes) sellainen kuin se on. On tarvittu hurja määrä rohkeita ja edistyksellisiä naisia raivaamaan tietä miesten hallitsemassa maailmassa, jotta naisille on saatu muun muassa äänioikeus.

Jenny Jordahlin kuvitus on tismalleen minun mieleeni. Ihmishahmot ovat melko pelkistettyjä, mutta hurjan ilmaisuvoimaisia. 

Tämä kirja kannattaa kaikkien lukea.

-------------------------------------------------------------

Emilia Laatikainen: Kadonneet
Suuri Kurpitsa 2020, 64s.

Emilia Laatikaisen esikoissarjakuva-albumi Kadonneet kertoo noin viisikymmennen kadonneen suomalaisen tarinan. Tai no, se on liioitellusti sanottu. Albumissa nimittäin jokaiselle katoamistapaukselle on annettu tilaa yhden A4-sivun verran, eli käytännössä jutut jäävät pintaraapaisuiksi. Kaikkia näitä katoamistapauksia yhdistää se, ettei ketään heistä ole löydetty. Ajallisesti tapauksia on hyvin pitkältä ajalta. Vanhin tapaus taisi olla 1930-luvulta ja tuorein aivan lähivuosilta.

Kadonneet esittelee muun muassa 2006 kadonneen Antti Hanhivaaran tapauksen. Tuo tapaus on jäänyt minullekin mieleen, sillä muistan lukeneeni Hanhivaaran sisaren haastattelun, jossa kävi ilmi lukuisia epäilyttäviä asioita. Sisaren mukaan poliisi ei ole kuulustellut juuri ketään, eikä teletunnistetietoja tutkittu kuten ei myöskään Hanhivaaran auton istuimen rusehtavia läikkiä. Tapaus on monin tavoin epämääräinen ja epäilyttävä, eikä kymmenessä sarjakuvaruudussa mitenkään välity tapauksen lukuisat omituisuudet.

Olen siinä mielessä ollut äärettömän onnekas, ettei kukaan läheinen ole koskaan kadonnut, eikä minun ole tarvinnut jäädä epätietoisuuteen kenenkään kohtalosta. Tätä albumia lukiessa tulikin melkein syyllinen olo. Aivan kuin olisin tirkistellyt toisten ihmisten suruun.

Taikuuden talo

Mikki Lish & Kelly Ngai: Taikuuden talo
Aula & Co 2020, 266s.
Suom. Terhi Kuusisto

Tänä vuonna Hedy ja spencer joutuvat viettämään joulun John-papan luona isän ja äidin suunnatessa arkeologisille kaivauksille Espanjaan. Äidin isä oli aikuinaan tunnettu taikuri, mutta hän on jättänyt taikatouhut jo vuosikymmeniä sitten. Isoäiti on kadonnut jo lasten äidin ollessa pieni, eikä hänestä ole juurikaan edes puhuttu.

John-papan talo on kolmikerroksinen ja tupaten täynnä toinen toistaan kiehtovampia tavaroita - joihin ei saa koskea. Pappa on muutenkin kovin tarkka siitä, missä lapset saavat liikkua. Ainakaan he eivät saisi mennä siihen makuuhuoneensa viereiseen huoneeseen, jossa he tutustuvat puhuvaan karhuntaljaan ja puhuvaan hirvenpäähän ja jossa valokuvakehyksen pölyiseen pintaan ilmestyy teksti "Etsi minut". 

Hedy ja Spencer alkavat tutkia kadonneen isoäidin tapausta ja tulevat samalla käynnistäneeksi melkoisen tapahtumien vyöryn. Taikuuden talo on nimensä veroinen, niin hyvässä kuin pahassa.

Taikuuden talo on mahtava kirja! Siinä ei ole pitkiä suvantokohtia, vaan tarina etenee sulavasti ja tasaisesti. Jännityskin alkaa heti kirjan ensimmäisillä sivuilla ja jännite pysyy hienosti yllä aivan loppuun saakka. Kirjan maailmassa taikuutta todellakin on olemassa ja se on ilahduttavan monipuolista. Jos tästä kirjasta tehtäisiin elokuva, toivoisin toteuttajaksi Studio Ghibliä. Tv-sarja tästä on jo suunnitteilla!

Kirja on muuten visuaalisesti erityisen sievä: kannessa on kutkuttavan jännittävä tunnelma, joka jatkuu myös kirjankansien sisälehdillä. Suosittelen isosti ja jään innokkaana odottelemaan jatkoa.

 

 

 

Gregin kirous

Chris Rylander: Gregin kirous
Eeppisten epäonnistumisten sarja 2
Jalava 2020, 333s.
Suom. Kaisa Ranta

Eeppisten epäonnistumisen sarjan ensimmäisessä osassa Greg Belmontille selviää, että hän on itse asiassa kääpiö. Paljon muutakin Gregille uutta tietoa tulee ilmi. Esimerkiksi se, että hänen isänsä ei itse asiassa olekaan matkustellut pitkin maailmaa erilaisten teelaatujen perässä (no, vähän niidenkin), vaan etsimässä galdervatnia. Ai mitä? Taikuutta! Taikuutta on nimittäin pikku hiljaa tihkumassa uudestaan maan pinnalle ja se herättää eloon erilaisia taruolentoja, kuten hiisiä, kivipeikkoja ja lohikäärmeitä. Niin ja sitten on kaikki se juttu haltijoiden ja kääpiöiden huonoista, sotaisista väleistä, mikä on aika epäkäytännöllistä, varsinkin siinä vaiheessa kun Greg saa tietää että hänen paras ystävänsä Edwin on haltija. Vieläpä prinssi.

Gregin kirouksen alussa meno onkin jo melko villiä. Greg on uusien kääpiöystäviensä kanssa määrätty taltuttamaan eräs lohikäärme, ennen kuin se aiheuttaisi kauheita tuhoja. Asiat eivät kuitenkaan etene aivan suunnitelmien mukaan, mutta onko tuo ihmekään, kun kaikki suunnitelmat ovat aika suurpiirteisiä. Gregin isä ei ole ennallaan ja Greg haluaisi lähteä etsimään vastalääkettä, mutta matkassa on lukuisia muttia ja mutkia.

Tässä kirjassa on ihan kaikkea: ystäviä, huumoria, taisteluita, yllättäviä paljastuksia, lisää taisteluita, juonimista ja muutenkin mukavasti vauhtia.

Aloitin Gregin kirouksen lukemisen jo kevättalvella. Sitten kohdalle osui joku kääpiömäisen huonotuurinen perjantai (vaikka kyseessä olikin sunnuntai), koska minuun iski hirveä asentohuimaus. Kirjalle epäreilusti yhdistin sen rajuun huimaukseen ja oksenteluun, joten ehkä ymmärrätte, miksi kirjaan uudelleen tarttuminen ei hirveästi houkutellut. Tai no, se ei ole ihan totta, sillä halusin kyllä lukea tämän jo paljon aiemmin, mutta en halunnut muistella sitä huonovointisuutta. 

Joka tapauksessa, nyt kun viimein luotin tasapainoelimiini riittävästi ja aloitin kirjan uudestaan, se kyllä vei tehokkaasti mukanaan. Jatko-osan pitäisikin ilmestyä jo tänä syksynä, joten ei muuta kuin lukuhousut valmiiksi seikkailun päätöstä varten!

Sisareni, sarjamurhaaja

Oyinkan Braithwaite: Sisareni, sarjamurhaaja
WSOY 2020, 235s.
Suom. Kaisa Kattelus

Korede työskentelee sairaalassa ja haaveilee komeasta ja mukavasta tohtorista. Elämä voisi olla melkein leppoisaa, ellei pikkusisko Ayoola sattuisi olemaan sarjamurhaaja. Kolme miesystäväänsä hengiltä päästänyt Ayoola on häikäisevän kaunis, ja koska perheestä pidetään huolta, on Koredella jo rutinoituneet tavat siivota murhapaikka ja hävittää ruumis.

Nigeriaan, Lagosin suurkaupunkiin sijoittuva tarina on alusta asti aika mukavasti koukuttava. Luvut ovat lyhyitä, joten on helppo jatkaa lukemista vahingossa esimerkiksi kirjan loppuun asti. Oyinkan Braithwaiten kirjoitustyyli on melko pinnallista. Kenenkään tunteita ei jäädä kovin pitkiä aikoja pohtimaan, eikä motiiveja, syitä tai seurauksiakaan. 

Sisareni, sarjamurhaaja ei ole täydellinen kirja, mutta se on viihdyttävä ja nopealukuinen. Braithwaite ei mässäile verisillä yksityiskohdilla ja oikeastaan kirja on "murhatarinaksi" melkeinpä kepeä. Tätä lukiessa ei liikoja tarvitse jännittää, mutta ajoittain sentään tulee epämukava olo.

Margarita

Anni Kytömäki: Margarita
Gummerus 2020, 582s.

Senni työskentelee hierojana kylpylässä, jonne osa kesävieraista tulee rentoutumaan, osa hoitamaan terveyttään. Sennin äiti työskentelee samassa kylpylässä ja niin teki isäkin ennen. Senni on enemmän kotonaan luonnossa kuin ihmisten keskellä ja hän haaveileekin lähtevänsä pohjoiseen auttamaan jokihelmisimpukoiden elinpaikkojen kartoittamisessa. 

Sennin tarinan rinnalla seurataan Mikkoa ja Anttia. Mikko on sodassa haavoittunut sotilas, joka toivuttuaan palaa eturintamalle. Antti taas tutkii metsiä ja päättää, missä suoritetaan hakkuita ja minkä verran: sodan jälkeen puulle on kova kysyntä.

Keskeinen rooli on myös jokihelmisimpukoilla.

Kytömäen kerronta on kaunista ja soljuvaa, vaikka tarina itsessään ei mikään kepeä olekaan. Margaritassa kuvataan velvollisuuksia, joita kaikki eivät kykene täyttämään ja maksavat niistä kovan hinnan. Tavallaan tässä kirjassa ei tapahdu paljon mitään, mutta toisaalta tässä tapahtuu kaiken aikaa mullistaviakin asioita. Ihan kuten elämässä tavallisestikin.

En voi olla ihailematta Kytömäen taitoa kuvata 50-lukua niin elävästi ja ohimennen pieniä yksityiskohtia mainiten. Margarita hemmottelee lukijaansa paitsi upealla kielellään, myös sillä, kuinka ihmiset ja heidän elämässään tekemät valinnat kietoutuvat toisiinsa - tai ohittavat toisensa - hienovaraisesti ja sulavasti.

Ulkoisesti hämmentävän hentoisen kirjan sivut on muuten valmistettu ympäristöystävällisimmästä paperista, jota markkinoilta löytyy.

 

 

Kirjamessut 2020 ennakkotunnelmia + lippuarvonta!

Tänä vuonna melkein kaikki on mennyt eri tavalla kuin aikaisemmin, eivätkä Helsingin kirjamessut ole poikkeus. Täpötäyden Messukeskuksen sijasta messut toteutetaan verkossa 22. - 25.10.

Osa messuohjelmasta on taltioitu etukäteen, osa tullaan toteuttamaan suorana. Kaikki ohjelma kuitenkin taltioidaan ja materiaali on katsottavissa 8.11. asti, eli halutessaan voi katsoa vaikka kaikki haastattelut - tai katsoa omat suosikkinsa useampaan kertaan.

 

 

Arvon täällä blogissani viisi kokoaikalippua
Helsingin Kirjamessut verkossa -tapahtumaan. 

 

Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tätä postausta ja jättämällä sähköpostiosoitteen, jonka kautta saan yhteyden voittajiin. Liput ovat sähköisiä. Arvontaan voi osallistua tiistai-iltaan 20.10. klo 20.00 asti ja arvon viisi voittajaa.

220.10.2020
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!
Lähetän liput voittajille tämän illan aikana.

--------------------------------------

Itse odotan kirjamessuja vaihtelevissa fiiliksissä.

On mahtavaa, että messut ylipäätään toteutetaan!
Verkon kautta kuulen takuulla, mitä haastatteluissa puhutaan, kun yleinen häly ei peitä puhetta alleen. Todennäköisesti näenkin puhujat paremmin. Koska ohjelma on katsottavissa myös jälkikäteen, pääsen seuraamaan myös päällekkäin meneviä haastatteluja. 

Mutta...
Messut ilman fyysisten kirjojen selailua, kirjaostoksia, satunnaisia kohtaamisia, samanhenkistä seuraa.
Messut pelkältä ruudulta, omassa kodissa, arjen keskeltä. Ei mahdollisuutta uppoutua kirjamaailmaan, kun täytyy huolehtia pyykit ja ruoat, olla läsnä myös perheelle. Ei iltafiilistelyjä hotellilla päivän tapahtumia kerraten ja hankintoja ihaillen. Ei hotelliaamiaista! 

Toki ymmärrän, kuten varmasti kaikki muutkin, että tämä on ainoa mahdollisuus Kirjamessuille tänä vuonna. Tässä säilyvät turvavälit. Ja onhan tämä kukkarolle merkittävästi kivuttomampi vaihtoehto.

Jännittää nähdä, kuinka saavutan messutunnelman tietokoneen ääressä ja päädynkö virtuaalisesti seuraamaan ihan eri ohjelmia kuin alunperin olen suunnitellut. Kirjailijoita lienee turha bongailla omasta olkkarista, eikä kirjoihin saa omistuskirjoituksia, mutta ehkä niiden tilalle ilmaantuu jotain muuta.

Mielenkiintoista messuviikkoa meille kaikille!

Runkkarin käsikirja

Ina Mikkola: Runkkarin käsikirja
Kasvata pornolukutaitoasi ja seksuaalista älykkyysosamäärääsi
Into 2020, 312s.
Kuvitus: Alessandra Bernard

Runkkarin käsikirja on reilun kokoinen tietopaketti pornosta, runkkaamisesta, seksuaalisuudesta ja seksuaalisesta itsetunnosta. Takakannessa kirjan kerrotaan sopivan kaikille, mutta se on selkeästi suunnattu nuorille aikuisille. Vaikka kirjan sisältö sinänsä voisi antaa uutta tietoa iäkkäämmillekin lukijoille, on Mikkolan kirjoitustyyli lähes luotaantyöntävää. Puhekielisyys on sinänsä ok, mutta kun lukee 300+ sivua siitä, kuinka jotkut fiilaa just tällasta jynkkymatskuu, niin ei se oikein uppoa. 

No, kun tekstin tyyliin turtui, niin saihan tämän luettua. Kirjan loppupuolen pornojutut olivat kiinnostavia, mutta olisin mielelläni lukenut enemmänkin pornon kulttuurisista eroista: mikä kiinnostaa missäkin päin maailmaa ja miksi.

Ehkä kirjan tärkeimmäksi anniksi koin sen, että siinä muistutetaan moneen kertaan omista rajoista, mutta myös siitä, ettei toisen seksuaalisia kiinnostuksen kohteita tulisi mollata. Kenenkään ei tarvitse suostua mihinkään sellaiseen, mikä ei itseä innosta, mutta toisen mieltymyksiä ei silti kuulu mollata. 

Hienoa, että näistäkin aiheista on nyt tarjolla suorapuheinen tietokirja - harmi ettei se puhe ole yleiskielistä.