lauantai 25. tammikuuta 2014

Kissa kissa kissa

Tuula Korolainen: Kissa kissa kissa
Lasten Keskus 2013, 61s.
Kuvitus: Virpi Talvitie

Amma esitteli blogissaan tämän värikkään runokirjan viime lokakuussa. Kirja kuulosti ihastuttavalta ja lisäsinkin sen luettavien listalle. Aika kauan saimme odottaa, että kirja saapuisi kirjastoon, mutta odotus kyllä palkittiin.

Kissa kissa kissa on todella kaunis kirja. Virpi Talvitien kuvitus on vähintään yhtä suuressa roolissa kuin Tuula Korolaisen runot. Kirjan kissoilla on veikeitä ilmeitä ja asentoja, persoonallisuuksia. Runoissa ääneen pääsevät monenlaiset kissat: yksi on ronkkinut akvaariota, toinen kiivennyt puuhun, eräs haaveilee kirjastokissaksi pääsystä ja toiset ovat perustaneet jengin syrjäkujalle.

"Hei, mitä kyyläät...
Pysy vaan siellä!
Tää on Kynsijengi
ja sä olet tiellä."


Runoihin mahtuu tunnelmia hilpeistä haikeisiin, surullisiinkin. Mirrin sukualbumista löytyy hassuja kuvia isoista kissaeläimistä, joilla on hassuja piirteitä. Mirriä ihmetyttää, miksi tiikerillä on yöpukua muistuttava raitahaalari ja leijonalla kaulassa siivousmoppi. Meillä on luettu uudestaan ja uudestaan Catmanin paluu. Siinä jättiläisrotta saapuu kaupunkiin ja kaikki asukkaat ovat pelon vallassa. Onneksi apu on tulossa pian, sillä taivaalla voi jo nähdä viittasankarin liitävän paikalle. Juuri kun sankari on iskemässä viimeisen iskunsa surkeaan rottaan, kissa herää vauhdikkaasta unestaan.


Pääasiallinen kuulijakuntani, 5-vuotias poika, olisi halunnut kuvata videon minusta lukemassa tätä mainiota runoa. Kuulemma tämä kuva on melkein yhtä hyvä kuin se video olisi ollut.

Minä pidin eniten runosta Mimosa mökillä, jossa kaupunkilaiskissa kärsii sydänjuuriaan myöten karusta mökkielämästä. Mökillä pitää nukkua pärekorissa vailla kunnon pehmikettä, eikä ruoaksikaan saa mitään purkista, vaan kissalle tarjotaan röyhkeästi tuoretta kalaa!

Kissa kissa kissa osoittautui hurjan ihanaksi kirjaksi, joka täytyy saada omaksi. Sopii mainiosti myös runoja normaalisti kaihtaville lukijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti