Sokerihullu

Hanna Koljonen: Sokerihullu

Asema 2012, 72s.

Joulun jälkeen aloin tuskastua omaan olooni. Herkuttelen aina, mutta jouluna homma lähti lapasesta sen verran paljon, että päätin tehdä asialle jotain. Kaksi päivää ilman karkkihyllyn tuotteita meni sinnitellessä, mutta sitten kaipasin vähän lisämotivaatiota ja hain kirjastosta tämän Hanna Koljosen sarjakuvateoksen Sokerihullu, joka käsittelee Koljosen omaa, ongelmaista suhdetta sokeriin.

Koljosella oli jo lapsena suunnaton makeanhimo. Hän söi mitä tahansa sokerista aina kun mahdollista ja haaveili aikuisuudesta, jolloin saisi syödä herkkuja ihan niin paljon kuin haluaa. Kouluaikana karkit toimivat lohtuna ja ruoan korvikkeena koulukiusatulle tytölle, joka rahojen loputtua näpisti himoitsemansa herkut. Omilleen muuttaminen oli juuri niin herkullista kuin Koljonen oli aina ajatellut. Vanhempien antamalla ruokarahalla sai autuaallisen määrän herkkuja, joiden syöminen oli ihanaa. Kunnes sokerihumala alkoi hellittää ja herkkuja oli syötävä lisää.

Koljonen ymmärsi, että sokerista on päästävä eroon, mutta riippuvuus on aina vaikea selätettävä. Hetki ei tuntunut juuri koskaan oikealta tai itsehillintä petti parin sokerittoman päivän jälkeen. Lopulta Koljonen onnistui irtautumaan sokerista ja tiedosti sen, ettei hän voi syödä sokeria kohtuudella repsahtamatta jälleen entisiin tapoihinsa.

En olisi halunnut tunnistaa itseäni tästä tarinasta oikeastaan ollenkaan. Vaikka en koekaan olevani makeanhimoni kanssa yhtä syvissä vesissä kuin Koljonen aikoinaan, on pakko myöntää, että moni asia kuulosti hyvin tutulta. Minullakin on ollut usein karkkipussi tai suklaalevy kaapissa sellaista pitkin päivää napostelua varten. Etenkin vauvavuosina olen sallinut tuon tavan itselleni ja hyväksynyt asian, koska jostakinhan sitä energiaa on pitänyt pikaisesti saada. (Ai mitkä hedelmät ja muut terveelliset vaihtoehdot?!)

Viimeisessä raskaudessa minulla todettiin raskausajan diabetes. Diagnoosi oli minulle shokki, sillä olen lapsesta asti juonut aamu-, väli- ja iltapalaksi kaakaota. Palkitsen ja lohdutan itseäni herkuilla. Syntymätön lapsi oli tietenkin erinomainen motivaattori terveellisten elämäntapojen ylläpitoon ja  painoni jopa laski koko raskauden ajan. Mutta kun lapsi oli sylissä ja herkut jälleen sallittuja, aloinkin syödä niitä menetetynkin ajan edestä. Ei fiksua.

Sokerihullu oli minulle erinomainen muistutus siitä, että sokerikin aiheuttaa (toisilla) riippuvuutta. Ikuisiksi ajoiksi en aio herkkuja unohtaa, mutta päivittäinen suklaansyönti saa luvan loppua. Hanna Koljoselle nostan hattua ensinnäkin henkilökohtaisen tarinan jakamisesta sekä "sokerisodan" voittamisesta.