Huonetta ja sukua

Ayana Mathis: Huonetta ja sukua

The Twelve Tribes of Hattie, 2012)

WSOY 2014, 277s.

Suom. Helene Bützow

En tiedä miksi Yhdysvaltain etelävaltioihin sijoittuvat kirjat lähtökohtaisesti houkuttelevat minua, mutta niin ne vain tekevät. Ayana Mathisin esikoisteos, Huonetta ja sukua, on kirja, jonka päätin lukea juuri siksi, että esittelytekstissä vilahti etelävaltiot.

17-vuotias Hattie on paennut etelävaltioiden rotuvihaa Philadelphiaan, missä kukaan ei sylje mustien ihmisten päälle ihonvärin takia. Hattie on nuoresta iästään huolimatta naimisissa ja hänellä on 7-kuiset kaksoset, Philadelphia ja Jubilee. Aviomies August käy töissä ja elämä Wayne Streetin vuokratalossa on miellyttävän rauhallista. Paitsi että juuri nyt Hattie kaipaisi edesmenneen äitinsä neuvoja, sillä kaksoset ovat todella sairaita. Heitä vaivaa hirvittävä flunssa, eikä edes kuumalla vedellä ja eukalyptushuuruilla höyryhuoneeksi muutettu kylpyhuone näytä auttavan heitä.

Huonetta ja sukua koostuu kymmenestä luvusta, jotka kattavat 55 vuotta. Jokaisen luvun kertoja on eri henkilö, useimmiten joku Hattien yhdeksästä lapsesta. Tavallaan luvut ovat niin irrallisia, että ainakin osa niistä toimisi myös itsenäisinä novelleina, mutta kokonaisuutena näistä kertomuksista muodostuu ihailtavan taidokkaasti kerrottu tarina niin Hattiesta kuin hänen perheestäänkin.

Olen kirjoittanut tätä tekstiä moneen otteeseen, enkä onnistu löytämään oikeita sanoja kuvaamaan kirjaa tai edes lukukokemusta. Lukeminen oli ihanalla tavalla raskasta, sillä henkilöt tuntuivat eläviltä ja läheisiltä, tapahtumapaikat ja ajat siltä kuin olisin ollut osa tapahtumia itsekin. Nuo tapahtumat eivät ole erityisen iloisia, joten suru ja huoli painoivat lukijan mieltä. Mathis on kirjoittanut taidokkaan kirjan ja Bützowin suomennos on ehdottomasti onnistunut.

Tämä kirja on sellainen, jota haluaisi samaan aikaan suositella jokaiselle ja toisaalta pitää kaikessa hiljaisuudessa omana, yksityisenä aarteenaan.