Muumipeikko 12-16

Lars Jansson: Muumipeikko 12
WSOY 1993, 136s.
Suom. Juhani Tolvanen ja Anita Salmivuori

Muumipeikko 12 sisältää tarinat (tai jaksot, jota sanaa kirjassa käytetään) Robinson Muumi, Muumipeikko ja taide sekä Nipsun kylpylä.

Robinson Muumissa Muumipeikko pitkästyy tavalliseen elämäänsä ja haluaa kokeilla elämää Robinson Crusoena. Perhe pakkautuu jälleen veneeseen ja monien haaksirikkoyritelmien jälkeen löytääkin aution saaren. Muumipeikko haluaa seurata Robinson Crusoe -kirjan tapahtumia orjallisesti, mutta saarelta löytyvä Perjantain korvike sotkee kaiken. Perjantain rooliin yritetään pakottaa filosofia, jonka elämänkatsomuksen mukaan kaikki on samantekevää. Filosofin luettua Robinson Crusoen hän päättääkin jatkossa elää uuden ohjeen mukaan, jolloin "kaikki on hirveän tärkeätä".

Toisessa tarinassa, Muumipeikko ja taide,  Muumipappa osallistuu valokuvauskilpailuun ja voittaa kisan otoksella merkillisistä valkoisten kivien asetelmasta. Voittoisa kuva houkuttelee Muumilaaksoon ensin yhden ja sitten alati kasvavan joukon taiteilijoita, jotka haluavat ikuistaa nuo valkoiset kivet maalauksiinsa. Myös Muumipappa hurahtaa kuvataitelijuuteen, mutta lukuisten erilaisten oppaiden keskellä on vaikea tietää, mikä näkemys on oikea. Tämä tarina on näistä kolmesta suosikkini.

Nipsun kylpylä on hyvä esimerkki siitä, kuinka Nipsu tekee melkein mitä tahansa saadakseen rahaa. Hän perustaa rannalle kylpylän ja on tyytyväinen lukuisiin vieraisiinsa siihen asti kun nämä alkavat vaatia tasokasta palvelua päivällisineen ja pyykkäyspalveluineen. Kun Nipsu luikkii karkuun rahapussi kourassaan, jäävät kylpylävieraat muumiperheen huollettavaksi.

Lars Jansson: Muumipeikko 13
WSOY 1994, 133s.
Suom. Anita Salmivuori ja Juhani Tolvanen

Kolmastoista Muumipeikko-albumi esittelee muun muassa Poliisimestarin veljenpojan. Launo on huithapeli pikkurikollinen ja Poliisimestarin suvun musta lammas. Poliisipäällikön pitäessä uljasta puhetta krapulainen Launo osuu paikalle ja päättää siinä silmänräpäyksessä parantaa tapansa ja ryhtyä poliisiksi. Yllättäen Launo on entistä sietämättömämpi tapaus virkaintoisena poliisina.

Muumipappa ja Muumipeikko sotkevat tahattomasti elokuvan kuvaukset lähtiessään pelastamaan Neistosta ahdingosta. Näyttelijät ovat kyllästyneitä näyttelemään, he haluavat seikkailla oikeasti. Elokuvaohjaaja taas ei voi tehdä työtään ilman näyttelijöitä. Muumilaaksosta ei vain tahdo löytyä kuvauksellisia, taitavia näyttelijäehdokkaita.

Nappeja ja avioliittoja meinaa kääntyä dramaattiseksi tarinaksi, kun Louska/Kampsu pakkonaittaa susiparina onnellisena elävät Hosulin ja Suskan. Avioliitto tekee Suskasta määräilevän ja napisevan rouvan, eikä avioelämä ole kummallekaan mieleen. Avioero osoittautuu silti mahdottomaksi vaihtoehdoksi, sillä kumpikaan ei voi kuvitellakaan jakavansa parin yhteistä nappikokoelmaa.

Lars Jansson: Muumipeikko 14
WSOY 1994, 114s.
Suom. Anita Salmivuori ja Juhani Tolvanen

Näiden kansien välistä löytyvät tarinat Nipsun urheiluliike, Mymmelin timantti ja Muumit ja vampyyri. Kaikki kolme olivat siitä mukavia tarinoita, että  minulla ei ollut ennakkokäsityksiä yhdestäkään. (Luulin, ettei näitä juttuja ole hyödynnetty tv-sarjassa, mutta heti kohta näkyikin telkkarissa vampyyri-jakso. En näköjään muista kaikkia jaksoja, tai sitten en ole jokaista nähnytkään.)

Nipsu perii äitinsä tädiltä urheiluliikkeen tarinassa Nipsun urheiluliike. Kaupan syrjäinen paikka ei Nipsua huoleta, mutta melko pian hänen on myönnettävä, ettei kauppa oikein käy. Hän kokeilee hyökkäävää mainoskampanjaa, joka ei tehoa sen paremmin kuin alitajuntaan vaikuttavakaan. Parhaaksi asiakkaaksi osoittautuu Haisuli, joka hullaantuu kaikista noista oivallisista välineistä, joita voi hyödyntää murtautumispuuhissa.

Tarina Mymmelin timantista on hauska jo siksikin, että pääosassa on Mymmeli. Hän saa ihastukseltaan Rinaldolta näyttävän sormuksen. Komeasti säihkyvä kivi nimetään heti timantiksi ja se saa tietenkin aikaan sekä kateutta että ihastusta. Vilijonkan kotiapulainen yrittää opastaa Mymmeliä pukeutumaan sormuksen vaatimalla tavalla ja muutto komeampaan taloonkin on väistämätön. Onneksi timantti osoittautuu tavalliseksi strassiksi ja Mymmeli voi jatkaa entistä, huolettomampaa elämäänsä.

Tarinassa Muumit ja vampyyri koko laakso pelkää eläintarhasta karannutta verenhimoista vampyyria. Muumiperhe linnoittautuu taloonsa, mutta Muumimamma löytää vampyyrin keittiöstä. Pikkuruinen - ja oikeastaan aika suloinen - vampyyri ei vaikuta kovin vaaralliselta ja kun sille maistuvat mainiosti pannukakut, Muumimamma ei henno liiskata sitä. Mamma yrittää pitää vampyyrinsa piilossa perheeltään, mutta ei onnistu siinä. Pappa lukitsee Muumimamman vampyyreineen ullakolle, mutta kaikista kotitöistä vastaaminen käy liian raskaaksi ja Pappa mieluummin elää vampyyrin rinnalla kuin tekee kaikki Muumimamman työt.

Lars Jansson: Muumipeikko 15
WSOY 1994, 136s.
Suom. Anita Salmivuori ja Juhani Tolvanen

Näissä pienissä Muumipeikko-albumeissa on alussa yhden sivun mittainen tietosivu, joissa kerrotaan mielenkiintoisia seikkoja niin sarjakuvista itsestään kuin Lars Janssonistakin. En olekaan tiennyt, että Toven tavoin myös Lars kirjoitti kirjoja. Näistä ei tosin ole ilmeisesti käännetty kuin yksi (Viisituhatta puntaa, 1967), mutta Larsin kirjoittajan lahjoja on kovasti kehuttu.

Viidestoista Muumipeikko-albumi koostuu tarinoista Muumit ja televisio, Alikehittyneet muumipeikot sekä Muumipeikko ja täti.

Muumiperheeseen hankitaan vahingossa televisio perintöpöydän mentyä rikki. Huonekalukauppias ei ole innokas myymään uutta pöytää särkyneen tilalle vaan onnistuu myymään Muumipapalle upouuden television. Laitteen käyttötarkoitus on muumeille arvoitus, mutta nopeasti Muumipappa ja Niiskuneiti lumoutuvat televisiossta niin paljon, ettei heitä kiinnosta enää mikään muu. Muumipeikko ja Muumimamma yrittävät saada heitä pois television äärestä, mutta se onnistuu vasta kun kaksi beatnikkiä asettuvat Muumitaloon.
Tämä tarina toi mieleeni ne ajat, kun lapsuudenkotiini hankittiin lautasantenni ja elokuvakanava. Mielestäni en katsonut liikaa televisiota, mutta silti nyt muistin eräänkin lauantain,  kun katsoin ainakin kolme elokuvaa peräkkäin. Edellisen loputtua aioin vain vähän vilkaista, millainen seuraava on, mutta en sitten osannutkaan jättää elokuvaa kesken.

Alikehittyneet muumipeikot esittelee Alikehittyneiden alueiden assessorin, varttuneen virkanaisen, joka etsii kuumeisesti avustuskohdetta. Muumit yrittävät tekeytyä alkukantaisiksi, mutta vasta heidän normaali käytöksensä on Assessorin mielestä tarpeeksi alikehittynyttä. Virkaintoinen neiti järjestää äänestyksiä ja edustustilaisuuksia vastavalitulle presidentille. Haisuli on valtiovarainministerin irvikuva, mutta liian monen epäonnistuneen kullanryöstöoperaation jälkeen tämäkin toteaa menettäneensä halun rehelliseen varastamiseen.

Niiskuneiti ihastuu äskettäin Muumilaaksoon muuttaneeseen runoilijaan, Wärssyyn. Muumipeikko on tietenkin mustasukkainen, mutta jopa Niiskuneiti kyllästyy ennen pitkää epämiehekkääseen nuorukaiseen, josta ei ole kenenkään suojelijaksi. Yllättäen Wärssy paljastuu muumien sukulaiseksi, kun Jane-täti ilmoittaa tulevansa kyläilemään Muumilaaksoon. Muumit ilmoittavat olevansa sairaana, mutta täti tuleekin hoitamaan heitä. Maalatut tuhkarokko jäljet eivät lähde pesemälläkään, vaikka sängyssä makaaminen tuntuu melkeinpä pahemmalta kuin Jane-tädin vierailu.

Lars Jansson: Muumipeikko 16
WSOY 1994, 133s.
Suom. Anita Salmivuori ja Juhani Tolvanen

16. Muumipeikko-albumi sisältää kertomukset Muumit ja luonnonpuisto, Muumipeikko ja vanhat hyvät ajat sekä Koiranelämää muumilaaksossa. Ehkä olen nyt lukenut vähäksi aikaa tarpeeksi näitä Muumi-sarjakuvia, tai sitten tämän kirjan tarinat ovat oikeasti vähän tylsähköjä.

Muumit ja luonnonpuisto näyttää, kuinka ensivaikutelmaltaan loistava idea ei sitä ehkä käytännössä olekaan. Pari luonnonsuojelijaa haluaa tehdä Muumilaaksosta luonnonpuiston ja Muumipappa innostuu auttamaan puiston perustamisessa. Luonnonpuistossa eläminen ei kuitenkaan ole kauhean kivaa, kun turisteja lappaa ovista ja ikkunoista, eikä normaalista elämästä tahdo tulla enää mitään.

Muumimamma saa tarpeekseen vauhdilla modernisoituvasta maailmasta ja koko perhe lähtee aikakoneella nauttimaan vanhoista hyvistä ajoista. Elämä vuodessa kahdensadan vuoden päässä menneisyydessä ei vain olekaan niin seesteistä ja vaivatonta, kuin Mamma kuvitteli. Rahaa pitäisi olla, eivätkä kaukaiset sukulaisetkaan ilahdu kummallisesti käyttäytyvistä vieraista.

Koiranelämää muumilaaksossa osoittaa, miten vaikeaa lemmikkieläimen mielenliikkeitä on tietää. Teen mukaan nimetty Lipton-koira lukittautuu koirankoppiinsa ja yrittää toistuvasti karata omille teilleen. Lopulta karkuhaluihin löytyy syykin ja lemmikinkaipuu on - ainakin enimmäkseen - kadonnut.