sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Myrskykirja

Annika Eräpuro: Myrskykirja
Karisto 2014, 28s.
Kuvitus: Mika Launis

Annika Eräpuron tuore kuvakirja, Myrskykirja, valikoitui iltasaduksemme, sillä vanhempi lapsi piti kovasti Eräpuron Eve Ilves -kirjoista. Myrskykirja on lyhyt, joten luimme sen yhtenä iltana.

Juoni on mielikuvitusta kutkuttava: mies ei saa unta ja lähtee käymään ulkovessassa (koska talossa on putkiremontti on pihan nurkkaan tuotu kesämökiltä puucee), mutta ärhäkkä myrsky tempaa miehen ja vessanoven mukaansa. Mies lentää oven päällä ympäri maapallon ja näkee välähdyksiä sieltä ja täältä, suutelevan pariskunnan  jossakin päin Eurooppaa, pingviinejä Etelämantereella ja kinastelevia naisia Perussa.

Tarinan vahvuus on se, että  tämän jälkeen voi lasten kanssa pohtia, minne olisi hauskaa itse päästä kurkkaamaan tuulen kuljettamana. Pelottaisiko se lentäminen vai olisiko vain jännää? Minne ei haluaisi päätyä? Myös kuvitus on onnistunut ja mukavaa katseltavaa. Kirjan heikkous taas on sen välähdyksenomaisuus. Mitään kummempaa juonta ei ole ja minä olin suoraan sanoen pettynyt. Onneksi lapset osaavat olla armollisempia ja molemmat kuulijat tykkäsivät Myrskykirjasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti