Isäasentoja

Petri Vartiainen: Isäasentoja

Otava 2014, 159s.

Petri Vartiaisen Isäasentoja löytyi postilaatikosta ihan yllättäen. Ihastuin kirjan kanteen, joka on muodostettu lapsuudesta tutuista palikoista, ja pistin kirjan hyllyyn odottamaan mahdollista lukemista. Nappasinkin kirjan laukkuuni hammaslääkärin odotushuoneessa luettavaksi ja koska lapsi luki sitä hammashoitolan ainutta Roope-Setää, jatkoin sinnikkäästi lukemista vaikka jo alussa kävi selväksi, ettei tämä kirja ollut minua varten.

Kirjan takakannessa kirjoitetaan muun muassa näin: "Lapset ovat isän elämän valo, heidän vuokseenmies venyy mihin asentoon tahansa. Näitä vaihtuvia asentoja Petri Vartiainen kuvaa hauskasti ja suurella sydämellä." Asennoiduinkin siis niin, että luettavanani olisi jotakin hykerryttävän hassua ja humoristista tekstiä vanhemmuudesta isän näkökulmasta. Hyvin pian tajusin, ettei kirjassa ole kuin pikku hippunen huumoria tai sitten oma huumorintajuni on tyystin toisenlainen kuin Vartiaisella.

Siinä missä viime vuosina on julkaistu useampi sarkastis-realistis-humoristinen äitiyskirja, Isäasentoja tuntui lähinnä pakahduttavan painostavalta pettymysten ja riittämättömyyden kuvaukselta, jossa isähenkilö on naimisissa maailman julmimman ja typerimmän naisen kanssa. Minkälainen nainen painostaa pilkaten ja syyllistäen miehensä hankkimaan lisää lapsia, vaikka mies on tehnyt selväksi, ettei enempää haluaisi? Ja minkälainen mies siihen suostuu? (Ei, raskaus ei useimmiten ole hehkeä ja upea olotila. Mieluummin synnyttäisin kerran viikossa kuin olisin raskaana.) Eikä sitä miehen mahdollisesti pyöristyvää vatsanseutua ole todellakaan oikeutta pilkata sen enempää kuin naistenkaan löllöttäviä mahoja!

Kirjan päähenkilö löytää isyydestään hyviäkin puolia, lapset. Hän muistelee myös omaa isäänsä sekä muutamia suvun miehiä, jotka kaikki ovat enemmän tai vähemmän epäonnistuneita isinä. Olisinkin kipeästi kaivannut mukaan edes yhden isyydestään ja elämästään nauttineen miehen tarinaa.

Isäasentoja on kielellisesti hyvin hiottua ja harkittua, välillä turhankin punnittua. Kirjalliset viitteet ovat osuvia, mutta tuntuivat minusta harmillisen irrallisilta. Jos minulla olisi ollut muistilappuja mukana siellä hammaslääkärissä, voisin jakaa tähän jonkun kirjan monista, hienoista ajatuksista, jotka parhaimmillaan olivat kuin aforismeja. Mutta koska lappuja ei ollut, kerron vain, että niitä oli. Paljon.

Isäasentoja ei ollut ns. minun kirjani, mutta varmasti tällaiselle hiotulle ja tiiviille kirjalle on otollisempaakin lukijakuntaa olemassa. Uskoisin, että etenkin sopivan ikäiset isät voisivat pitää tästä.