Piiraan maku makea

Alan Bradley: Piiraan maku makea

(The Sweetness at the Bottom of the Pie, 2009)

Bazar 2014, 385s.

Suom. Maija Paavilainen

Jos tämä kirja olisi piirakka, se olisi leivottu tutuista, hyviksi todetuista perusaineksista, mutta maustettu muutamilla erikoisilla, kiehtovilla mausteilla. Lopputuloksena olisi sellainen leivonnainen, jota mielellään söisi enemmän kuin mahaan mahtuisi ja jonka reseptin pyytäisi ehdottomasti mukaansa. (Itse tehty piirakka ei tietenkään maistuisi yhtä hyvälle kuin se alkuperäinen, mutta ei mennä niin pitkälle.)

Piiraan maku makea kiinnitti huomioni jo kansikuvallaan. Pidän tästä värimaailmasta, synkeän näköisestä korpista (joka voi olla myös varis) ja päälleliimatun näköisestä kartanosta, jonka kaikki ikkunat loistavat valoa. Hetken olin kahden vaiheilla kirjan suhteen, sillä dekkarisarja - vaikka kuinka moninkertaisesti palkittu - ei välttämättä olisi minun heiniäni. Onneksi muistin Mma Ramotswen, tuon botswanalaisen yksityisetsivän, jonka tutkimuksista olen tykännyt ja siksipä rohkaistuin tarttumaan tähän ensimmäiseen Flavia de Luce-sarjan kirjaan. Ja miten kävi? No ihastuin syvästi!

11-vuotias Flavia de Luce asuu Buckshawn vanhassa kartanossa isänsä ja kahden (ärsyttävän) isosiskonsa kanssa. Perheen äiti on kuollut Flavian ollessa noin vuoden ikäinen ja postimerkkeilyä intohimoisesti harrastava isäkin on hyvin poissaoleva. Kemiaa harrastava Flavia on nokkela ja omatoiminen tyttö, joka ei säikähdä liiemmin edes kurkkupenkissä makaavaa tuntematonta, kuollutta miestä. Paikalle kutsutut poliisit häätävät Flavian teetä keittämään, mutta tyttö päättää alkaa tutkia tapausta omin nokkineen.

Pidin tästä tarinasta muun muassa siksi, että tapa us ei ole verellä kyllästetty ja väkivaltainen, miljöö on rauhallinen maaseutu eikä ahdas miljoonakaupunki, tapahtumat sijoittuvat 50-luvulle eivätkä huipputeknologiseen nykyaikaan ja koska pääosassa ei ole viinaanmenevä keski-ikäistyvä mies vaan nuori tyttö. Tietenkin tarinassa on muutamia uskottavuusongelmia, lähinnä juuri vähän turhankin nokkelan päähenkilön vuoksi. Lisäksi kirjan loppupuolella Flavia totesi turhankin monesti ymmärtävänsä nyt kaiken, vaikka kohta ymmärsikin vielä jotakin lisää. Mutta jos antaa näiden asioiden olla, tarina on ihanan yltäkylläinen, riittoisa ja leppoisa.

Omissa mielikuvissani Flavian 50-luku taisi saada paljon vaikutteita vielä varhaisemmista aikakausista ja onnistuin luomaan hauskan vinksahtaneen miljöön, mutta se ei minua haitannut. Ehkä osa kirjan viehätyksestä korostuikin juuri näiden vääristyneiden mielikuvieni vuoksi. Erikoisen paljon ihastuin perheen kartanoon, josta löytyy niin kirjasto, laboratorio kuin asemuseokin.

Joka tapauksessa Piiraan maku makea oli hurmaava ja viihdyttävä kirja, jota voin oman kokemukseni perusteella suositella myös harvoin dekkareita lukeville. Ihan ehdottomasti aion seurata Flavian seikkailuja jatkossakin, jota on muuten luvassa jo tänä syksynä.