Kaksi viidettä beatlea

Kaipasin lisää mielenkiintoista sarjakuvalukemista ja kun en päässyt kirjastoon hyllyjä penkomaan, suoritin virtuaalisen kirjastoreissun. Silloin kun en tiedä valmiiksi mitä lukemista etsin, turvaudun usein Goodreadsiin. Siellä etsin jonkun hyväksi toteamani kirjan (tässä tapauksessa sarjakuvan) ja klikkailen sivuston "tämän kirjan lukeneet pitivät myös näistä" -vaihtoehtoja. Tällä huikean monimutkaisella metodilla löysin tähänkin tarpeeseen lukuisia kiinnostavia sarjakuvia ja seuraavaksi suuntasin luonnollisesti verkkokirjastoon tekemään varauksia kirjastosta löytyvistä teoksista. Kaikkea ei tietenkään kirjastostakaan löydy, mutta aina sentään jotain.

The Beatles on yksi niistä bändeistä, joiden pariin palaan säännöllisesti. Vaikka olen lukenyt sekä yhtyeen historiikkeja että yksittäisten jäsenten muistelmia ja/tai elämäkertoja, en kuvittelekaan tietäväni heistä läheskään kaikkea. Kirjaston sarjakuvavalikoimasta löytyi kaksi teosta, jotka molemmat kertovat ns. viidennen beatlen tarinan. Kumpikin kirja kertoo eri henkilöstä, eikä kumpikaan kerro Pete Bestistä. Mielenkiintoista.

Vivek J. Tiwary: Viides Beatle- Brian Epsteinin tarina
(The Fifth Beatle: The Brian Epstein Story, 2013)
RW Kustannus 2015, 168s.
Kuvitus: Andrew C. Robinson & Kyle Baker
Suom. Antti Poussa

Brian Epsteinin rooli The Beatlesin menestyksen takana on kiistaton. Ilman asiansa osaavaa ja omistautunutta manageria bändi olisi ehkä jäänyt yhdeksi monista pienten baarien esiintyjistä.

Vivek J. Tiwary on haastatellut monia Epsteinin lähipiiriin kuuluneita henkilöitä sukulaisista työtovereihin, ystäviin ja artisteihin, joiden managerina Epstein toimi. Tarinaa voineekin pitää varsin todenperäisenä, vaikka toki joitakin taiteellisia vapauksia on otettu, jotta luettavuus ja tunnelma säilyisivät.

Odotin tältä sarjakuvalta kertomusta Epsteinista nimenomaan suhteessa The Beatlesiin. Mutta näiden kansien sisällä kerrotaankin melko puhtaasti Epsteinistä: ahkerasti töitä tekevästä juutalaismiehestä, jonka piti kätkeä homoutensa julkisuudelta. Ne neljä tunntetuinta beatlea esiintyvät toki sivuilla muutamaan otteeseen, mutta heidän ja Epsteinin väleistä en saanut oikein minkäänlaista käsitystä. Bändin jäsenet vaikuttivat tämän perusteella lapsekkaan typeriltä, ärsyttäviltä sanoilla kikkailijoilta. Ehkä älyvapaa vaikutelma korostui käännöksen myötä.

Kuvitukseltaan Viides beatle on minun makuuni turhankin kunnianhimoinen. Vaikka ihmisistä ei olekaan tehty aivan valokuvantarkkoja, niin suurpiirteisempikin tyyli olisi riittänyt. Jotain kuvitukseen panostamisesta kertoo sekin, että kirjan tiedoissa Robinson ja Baker eivät suinkaan vastaa kuvituksesta vaan taiteesta.

Viides beatle on huolella ja tarkkuudella tehty sarjakuva, joka muistuttaa siitä kuinka menestys ei tule itsestään.

Arne Bellstorf: Baby's in black
(Baby's in black, 2010)
Sammakko 2012, 213s.
Suom. Seppo Lahtinen

Baby's in black on tyyliltään hyvin erilainen, kuin Viides beatle. Suurin ero on ilman muuta kuvituksessa, joka on huomattavasti pelkistetympi, sarjakuvamaisempi. Tähän tyyliin ihastuin heti.

Baby's in black alkaa lokakuusta 1960, kun The Beatles niitti (pienehköä) mainetta Saksassa. Valokuvaaja Astrid Kirchherrin suhde taiteilija Klaus Voormanniin vetelee viimeisiään, kun Klaus päätyy sattumalta siihen pieneen baariin, jossa The Beatles esiintyy. Klausiin bändi tekee niin suuren vaikutuksen, että hän rientää saman tien Astridin kotiin kertomaan kuulemastaan ja ylipuhuu tämän lähtemään Reeperbahnille seuraavana iltana. Astrid ihastuu musiikkiin välittömästi ja lähes yhtä nopeasti hän rakastuu bändin basistiin, aurinkolaseja sisälläkin käyttävään Stuart Sutcliffeen.

Romanssi etenee vauhdilla ja jo saman vuoden marraskuussa Astrid ja Stuart menevät kihloihin. Aiemmin taidetta opiskellut Stuart haluaa jatkaa taideopintojaan saksassa ja niin käykin. Stuart jättää basistin toimensa ja omistautuu taiteelle. Nuorten yhteinen taival jää kuitenkin lyhyeksi, kun Sutcliffe menehtyy aivoverenvuotoon huhtikuussa -62.

Bellstorf on tätä teostaan varten haastatellut Astrid Kirchherria, joten ei ole ihmekään että tunteet välittyvät niin hyvin. Seppo Lahtisen käännöstä täytyy kehua erikseen, sillä kaikkea ei suinkaan ole käännetty vaan englanniksi käydyt keskustelut on jätetty englanninkielisiksi.

Baby's in black on erittäin hyvä ja tyylikkäästi toteutettu sarjakuvaromaani.