Sekalainen kooste

Jos lukee ison kasan sarjakuvia ja muita nopealukuisia teoksia yhteen menoon, tahtoo blogattavien kirjojen pino kasvaa hallitsemattomasti. Jotta bloggaustahti pysyisi edes jotenkuten siedettävänä, väsään tähän väliin koostepostauksen muutamista viimeaikoina luetuista kirjoista.

Otto Grundström: Tähtiotsa

Johnny Kniga 2005, 121s.

Kuvitus: Riikka Mäkinen

Joku aika sitten ostin autossa kuunneltavaksi tuplakokoelman Tehosekoittimen parhaita biisejä. En muista koskaan erityisemmin fanittaneeni Tehosekoitinta, mutta toki monet hiteistä olivat entuudestaan tuttuja. Yllätyin, kun musiikki ja etenkin lyriikat vaikuttivat minuun todella vahvasti. Otto Grundströmin runokirja, Tähtiotsa, valikoituikin luettavaksi siksi, että toivoin löytäväni lisää samantapaista taituruutta.

Tähtiotsa ei kuitenkaan ollut sellainen kuin odotin. Se ei koostu yksittäisistä runoista, vaan muodostaa yhtenäisen tarinan nuoresta miesrunoilijasta, joka pohtii minuuttaan, elettyä ja tulevaa elämää. Myönnän vähän pettyneeni, mutta mikäli jätän odotukset huomiotta, kokoelma osoittautui kelpo luettavaksi.

Tea Tauriainen: Mad Tea Party

Mad Tea Party II

Daada 2013 & 2014

Olen joskus seurannut muutamia sarjakuvablogeja ja Mad Tea Party oli niistä yksi. Kirjastosta satuin löytämään nämä kaksi pientä kirjaa, ymmärtääkseni blogipostauksista koottuja sarjakuvia. Tykkään tosi paljon Tea Tauriaisen piirrostyylistä ja värimaailmasta, huumoristakin hyvin usein.

Minusta kirjaformaatti toimi hyvin, vaikka ehkä tämän tyyppiset sarjakuvat toimivat vielä paremmin pienissä erissä. Minä hotkaisin molemmat kirjat samalta istumalta ja vaikka tyrskähtelinkin monet kerrat, lopuksi fiilis oli jo kovin ähkyisä.

Edgar Lee Masters: Spoon River Antologia

(New Spoon River Anthology, 1924)

Tammi 1977, 304s.

Suom. Arvo Turtiainen

Spoon River antologian otin hammaspesulukemiseksi ja muun muassa siksi lukeminen kesti hyvin kauan. Antologia koostuu Spoon Riverin edesmenneiden asukkaiden muisteloista ja vaikka idea on omalaatuinen ja hauska, ei siitä jaksa innostua kolmeasataa sivua.

Mielenkiintoisinta ja antoisinta olivat toisiinsa limittyvät runot, ne joissa samasta tilanteesta sai kuulla kaksi versiota tai joskus useammankin. Ehkä ensimmäisen kolmanneksen ajan tätä oli ilo lukea, siitä eteen päin puudutti ja turhauttikin. Myönnän lukeneeni epiloginäytelmän ja sitä edeltäneen pitkän Spooniadin konemaisesti posottaen, enkä muista niistä oikein mitään.

Spoon River antologia on klassikko ja voin nyt todeta lukeneeni sen, mutta ei tämä kyllä miksikään nautinnolliseksi lukukokemukseksi päässyt kehittymään.