Uskomaton Lainan päivä

Kyllä lukeminen kannattaa!

Lainan päivää on juhlistettu kirjastoissa monin eri tavoin. Meidän kirjastossa järjestettiin verkkokirjaston käyttäjille arvonta, jonka minä jollakin uskomattomalla onnenkantamoisella voitin!! :) Kyllä kuulkaa vaihtui lötköinen kalsaripäivä nopeasti rivakkaan pulkkamatkaan kaupungille voittoa,(iPad 2), hakemaan. En ole mitenkään uusimman tekniikan perään, mutta onhan tämä mielettömän monipuolinen ja pikkuruinen vehje. Parasta on toki se, että pääsen viimeinkin testaamaan ihan oikeita E-kirjoja!

Jos jollakin on antaa vinkkejä hyvistä ja mieluiten edullisista e-kirjapaikoista, ottaisin niitä ilolla vastaan. Nyt jatkan tätä hymyilemistä :)

Jään muisti

M. J. McGrath: Jään muisti

(White heet, 2011)

Like 2012, 393s.

Suom. Anu Nyyssönen

Jään muistin kaltaiset, hivenen dekkarityyliset jännityskirjat eivät ole minulle sitä mieluisinta luettavaa. Joskus sitä vain kaipaa hitusen kirjallista CSI:ta ja tulee astuttua ulos omalta mukavuusalueeltaan.

Edie Kiglatuk työskentelee oppaana Kanadan tundralla, aivan pohjoisnavan tuntumassa. Edie on kokenut metsästäjä, mutta tällä kertaa metsästysreissu ei ole ollut kovin menestyksekäs. Ryhmän miehet (kaikki kaksi) eivät ole kummoisia metsästäjiä ja vaikuttavat olevan kiinnostuneempia aivan muista asioista. Retkiseurue kohtaa kuitenkin suurempia ongelmia, kun lumimyrsky nousee ja toista miehistä ammutaan rintaan. Tästä saa alkunsa outojen tapahtumien ketju, joiden syitä Edie alkaa omin päin tutkia.

Pienen inuiittikylän ihmiset ja tavat ovat varsin mielenkiintoisia. Silti kirjan tapahtumakuvio on aika perinteinen:  yksi yrittää selvittää rikoksen, joku salaa jotakin, toinen ei halua että asioita pengotaan ja poliisikin on kiireinen. Ensin mainittu, tässä tapauksessa Edie, saa selville jotakin pientä, ja huomaa pian olevansa keskellä jotakin kovin suurta ja vaarallista. Niin ja tietysti kirjassa on niitä pakollisia "tää menis nyt yksin tänne, vaikka kaikki tajuaa, että siitä tulee hankaluuksia" -kohtia.

Vaikka kirja kokonaisuutena ei jättänyt kovin mieleenpainuvaa jälkimakua, niin tykkäsin arktisen luonnon kuvauksista. Ja kyllä minä jotain opinkin, kuten sen, ettei jääkarhun maksaa saa syödä.

Maailmanvalloitus: Kanada

Matilda

Roald Dahl: Matilda

(Matilda, 1988)

WSOY 2002, 240s.

Suom. Eeva Heikkinen

Matilda on oma suosikkini Roald Dahlin kirjoista. Ainakin tähän mennessä luetuista se on ollut ehdottomasti paras. Olen lukenut Matildan monen monta kertaa, tällä kertaa iltasatuna lapsille. Vanhempi poikani piti tästä valtavasti, vaikka olisi kyllä halunnut kuulla enemmän Matildan "erityisyydestä".

Matilda on hyvin erikoinen ja älykäs lapsi. Hän oppii lukemaan aivan itsekseen kolmen vanhana ja 4-vuotiaana hän on jo lukenut kaikki kotoaan löytyvät lehdet ja alkaa haaveilla kirjoista. Matildan kotiväki on varsin inhottavaa: äiti viettää päivät bingossa, isä myy käytettyjä ja kyseenalaisin keinoin paranneltuja autoja. Isovelikin on, mutta hänestä ei paljon puhuta. Ateriat syödään aina television ääressä, eikä isä halua ostaa Matildalle kirjaa, kun heillä on tuo mainio televisio katseltavana. Onneksi Matilda on neuvokas tyttö, joka etsii itse kirjaston ja alkaa viettää aikaansa siellä. Pian hän on lukenut kaikki kirjaston lastenkirjat ja alkaa ystävällisen kirjastotädin ohjaamana lukea aikuisten kirjoja. Koulun alkaessa Matilda onkin jo lukenut melkoisen pinon kirjallisuuden klassikoita Dickensistä Hemingwayhin.

Koulussa parasta on kiltti opettaja, Jenny Honey. Crunchem Hallin alakoulun rehtori on kuitenkin hirvittävä neiti Trunchbull, joka pitää oppilaita kurissa ja nuhteessa äärimmäisen kovalla kädellä. Eräskin pitkälettinen Amanda saa kokea moukarin kohtalon, kun Trunchbull ärsyyntyy hänen palmikoistaan. Yllättäen Matilda huomaa, että hänellä on erikoinen kyky, jota käyttämällä hän voisi antaa rehtorille opetuksen.

Mikäli jollakin on Matilda lukematta ja Dahlin tyyli edes hitusen miellyttää (tai edes kiinnostaa) suosittelen lukemaan tämän mitä pikimmin. Quentin Blaken kuvitus on jälleen kerran mainiota katseltavaa. Matildasta on tehty myös elokuva (Matilda ja lasten kapina), jonka lapset katsoivatkin kirjan lukemisen jälkeen, mutta minusta se ei onnistu tekemään oikeutta kirjalle.

Ikkunat auki Eurooppaan: Englanti

Anna, sisaresi...

Marguerite Yourcenar: Anna, sisaresi...

(Anna, soror..., 1981)

Like 2002, 93/118s.

Suom. Jussi Lehtonen

Marguerite Yourcenar ei ole minulle entuudestaan tuttu kirjailija. Tiedän kuitenkin jo tämän yhden kirjan perusteella, että en halua tutustua hänen teoksiinsa enempää. Anna, sisaresi... on Yourcenarin nuoruudenteos, joka on kuitenkin julkaistu vasta viitisenkymmentä vuotta kirjoittamisen jälkeen. Kirjan lopussa onkin kirjailijan jälkisanat, joissa hän käy läpi kirjan syntyhistoriaa.

Takakannessa kerrotaan, että Anna, sisaresi... on "intensiivinen kertomus ylhäisestä sisarusparista, Annasta ja Miguelista, ja heidän kiihkeästä mutta tuhoisasta kiintymyksestä toisiinsa." Tapahtuma-aikana ja paikkana on 1500-luvun Italia, missä uskonnollisuus jyllää vahvana.

Vaikka kirjan aihe on sisarusten välinen seksuaalinen suhde, se ei todellakaan jäänyt päällimmäisenä mieleen. Kirja on nimittäin "intensiivinen" tasan siinä mielessä, että tarina etenee vauhdilla. Mitään ei liiemmin pysähdytä kuvailemaan tai miettimään vaan eteenpäin pusketaan kuin kiukkuinen pässi. Minä en tavoittanut minkäänlaista tunnetta, en edes häivähdystä intohimosta tai - mikä vielä omituisempaa - inhoa aihetta kohtaan. Henkilöt jäivät harvinaisen etäisiksi eikä heidän kohtalonsakaan näin ollen liiemmin kiinnostanut.

Kaiken kaikkiaan kirjasta jäi sellainen olo, kuin se olisi ollut vasta kirjan karkea runko. Omituinen tekele. Ei ollenkaan minun kirjani.

Ikkunat auki Eurooppaan: Italia

Vaimo kävi lääkärissä

Kluun: Vaimo kävi lääkärissä

(Komt eev vrouw bij de dokter, 2003)

Like 2007, 344s.

Suom. Sanna van Leeuwen

Tein tutkimusmatkan omille kirjahyllyille ja nappasin sieltä luettavaksi tämän kauan lukulistalla roikkuneen kirjan. Vaikka Vaimo kävi lääkärissä on fiktiivinen kertomus, se pohjautuu kuitenkin vahvasti kirjailijan omiin kokemuksiin. Kluunin vaimo menehtyi syöpään 36-vuotiaana ja heillä oli 3-vuotias tytär.

Kirjan kertojana toimii Stijn, urallaan menestyvä nuori mies. Stijnillä ja hänen vaimollaan Carmenilla on mukava koti, molemmilla oma yritys sekä ihana tytär. Ainoa särö idyllissä tuntuu olevan Stijnin monofobia, eli sairaalloinen yksiavioisuuden pelko, joka pakottaa hänet käymään vieraissa. (Ai sun on pakko pettää! No sitten!) Kun Carmenilla sitten todetaan ärhäkkä rintasyöpä, josta parantumismahdollisuus on alle 40%, ei mikään enää tunnukaan itsestään selvältä.

Vaimo kävi lääkärissä on rehellinen ja koruton kertomus vakavasta sairaudesta. (Ja pettämisestä ja paljosta muusta.) Mikäli Stijn olisi ollut miellyttävä ihminen, olisin luultavasti itkenyt itseni kipeäksi. Nyt kirja jäi Stijniä kohtaan tuntemani vastenmielisyyden ja inhon tunteiden takia vähän liian etäiseksi. Kyllä minä silti itkeskelin, en minä sitä kiellä. Nuoren naisen sairastuminen ja lähestyvä kuolema liikuttavat varmasti kaikkia. Kluunin viljelemä musta huumori täytyy mainita erikseen, vaikka välillä kävikin mielessä, että saako tälle nyt oikeastaan nauraa. Eutanasia kuvataan sellaisena, kuin sen toivoisi aina olevankin: armollisena ja potilasta kunnioittavana tapahtumana.

---

Tämä kirja pääsee mukaan maailmanvalloitukseen ja Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen. Alankomaat, klik.

"Minä en tarvitse enempää kirjoja!" ...ja kuinka sitten kävikään.

Niin, tammikuun alussa toitotin isoon ääneen niin itselleni kuin miehellenikin, että nyt alkaa tässä talossa olla kirjoja niin paljon, että ei ole mitään tarvetta saada yhtään lisää. Sitten piipahdin yhdessä kirja-alessa ja seuraavaksi huomasin, että meidän makkariinhan mahtuisi nykyistä huomattavasti isommat kirjahyllyt. Uusista kirjahyllyistä haaveillessa ikään kuin vahingossa tulin haalineeksi niihin vähän lisää täytettä. Tai ehkä aika paljonkin. Onneksi sentään halpoja tai ihan ilmaisia, vaikka se kirjahylly odottelee edelleen kaupassa ostajaansa.

Kirpputorilta ostin pinon englanninkielisiä pokkareita eurolla kappale. Kaikki, paitsi tuo alaoikealla pilkistävä Tony Parsonsin kirja, taitavat olla aika perinteistä hömppää. Ainakin takakansien perusteella. Sellaista on hyvä olla varastossa, jos joskus iskee oikein akuutti hömpän puute.

SPR:n kirpputorilta löytää paljon hyväkuntoista luettavaa edullisesti. Tiina-kokoelmastani puuttuu enää muutama kirja! Näiden hinnat olivat myös 1€/kpl, paitsi Adolfin linnasta pulitin 2.

Viikonlopun kirppiskierrokselta kannoin kotiin venäläisen veijariromaanin Kaksitoista tuolia sekä Tammikuja-trilogian, jonka muistan nähneeni Lumiomenan blogissa. Postipoikakin on ollut viime aikoina odotettu vieras, sillä mies tuli ohimennen maininneeksi, että play.comista saa myös käytettyjä kirjoja ja pitihän sieltä sitten muutama ihan kokeilumielessä tilata. Kalin laulun voitin Morren satasen arvonnasta, Morsianten lähteen huusin huuto.netistä ja Luostarin varjot hyppäsi ostoskärryyn poistohinnalla Citymarketista.

Ilmaiselta kirpputorilta kuskasin kaksi pussillista kirjoja, mutta niistä osa sentään kulkeutuu edelleen isälle luettavaksi. Omaan hyllyyn (tai oikeastaan vaatekaapin päälle, koska hyllyyn ei mahdu) jää kuitenkin parikymmentä kirjaa Kaari Utriosta Kazuo Ishiguroon. Ai niin ja Jane Fondan jumppakirja! :)

Että se siitä(kin) kirjanostolakosta... Ehkä mun kannattaa suorittaa lisää tarkistusmittauksia ja etsiä lisää paikkoja kirjahyllyille.

Blogistanian Globalia -ehdokkaani

Blogistanian Globalia -ehdokkaani ovat seuraavat:
Kathryn Stockett: Piiat
Laadukas, helposti lähestyttävä ja vaivaton luettava vaikeasta aiheestaan huolimatta. (Luettu ennen blogin aloittamista, joten omaa arviota ei löydy.)

Sarah Waters: Vieras kartanossa
Verkkainen, mutta tunnelmaltaan tiivis kartanotarina.

Stephen King: Kuvun alla
King on kertojana loistava ja on hienoa, ettei tarina menetä mitään käännöksessä. Tästä kunnia Ilkka Rekiarolle.