Kirjan ja vielä useamman kirjan päivä

Kuten hyvin moni muukin kirjojen ystävä, minäkin olen tänään käynyt kirjakaupassa. Olen sen verran huono heräteostosten tekijä, että kävin jo lauantaina tarkistamassa kirjakaupan tarjonnan, ettei tänään tarvitsisi tuhlata miettimiseen aikaan. Tuskastelin aikani uutuuskirjojen äärellä, kunnes hoksasin vilkaista pokkarihyllyjä ja näin tämän Fannie Flaggin I Still Dream About Youn. Hintaakin oli sopivasti yli kymppi, joten sillä pääsin lunastamaan omakseni myös tuon erikois-spesiaali-kytky-Kyrön.

Kirjakauppaan tehdyn nopean täsmäiskun jälkeen piti kuhnailla lasten kanssa melkein tunti, sillä seuraavaksi oli ohjelmassa kirjaston poistomyynnin tsekkaaminen. Kyllä kannatti nuhjustella ja haahuilla, sillä tein (mielestäni) todella hyviä löytöjä! :)

Ihan ensimmäisenä iskin silmäni laatikkoon, josta pilkisti Astrid Lindgrenin kirjoja. Sieltä löytyivät Peppi Pitkätossun tarina, Maailman paras Katto-Kassinen, Smoolannin sankari ja muita kertomuksia, Rasmus ja kulkuri sekä Marikki ja Kesäkummun Tuikku. Peppi meillä hyllyssä jo on, mutta siitä puuttuu pari sivua ja oikeastaan se on pikkusiskon. Marikkikin on jo sellaisena kokoelmateoksena, mutta tässä oli niin nätti kansi...

Kotimaiset poikakirjat ovat hyviä, joten Luolamiehen pojat ja kaksi ensimmäistä Pertsa ja Kilu tarinaa sisältävä kokoelma oli ihan pakko ostaa. Koska olen tykännyt myös Marjatta Kurenniemen Onnelista ja Annelista, uskon pitäväni myös Pilvipaimenesta. Uppo Nalle on kiistaton klassikko ja löytyipä yksi kokoelmasta puuttuva Tiina-kirjakin. (Uppo Nalleja oli muuten varmaan 8 erilaista, mutta lopuksi oli pakko suorittaa vähän karsintaa, kun alkoivat käteisvarat loppua...)

Sadun ja seikkailun maailma -kirjat eivät ensin tuntuneet yhtään tutulta, mutta pikainen plarailu herätti hurjasti muistoja: näitä olen ihan varmasti lapsena selaillut! Rutkasti tuttuja kuvia, jospa nyt lukisin tarinatkin?

Erilaisia paksuja satukirjoja oli niitäkin tarjolla hurjan paljon. En ole perinteisiä satuja juurikaan omille lapsilleni lukenut, enkä tiedä luenko jatkossakaan, mutta jos näitä edes omaksi iloksi lukisi. 

Erityisesti ihastuin tähän Rudolf Koivun kuvittamaan satukirjaan, jossa on kaunis ja runsas kuvitus.

Kuvitettu Peter Pan kiinnosti poikia, Tolkienin Maamies ja lohikäärme lähti mukaan puhtaasti kirjailijan nimen perusteella (vaikka en edes pidä Tarusta sormusten herrasta, mutta ajattelin kokeilla tällaista lyhyempää tarinaa). Peilikivi taas on minulle tuttu omasta lapsuudesta. Tarinasta en muista mitään, mutta kirjassa on käytetty hologrammeja kuvia tehostamassa ja edelleen ne näyttivät kiinnostavilta. 

Kuvakirjoja en hirveästi edes katsellut, kun niitä meillä on jo aika paljon. (Muista kirjoistahan on suorastaan pulaa... ;) ) Mutta Mauri Kunnaksen 12 lahjaa joulupukille on minusta ihana kirja ja Tatu ja Patu Helsingissä voisi sivistää sopivasti sekä lapsia että minua. Janoschin Hiiri punasukissaan oli minusta lapsena hauska, vaikka nyt kotona vähän paremmin selaillessa sisältö vaikuttikin yllättävän raisulta.

Muutaman muunkin kirjan ostin, juuri sen verran, että sain ne (ja lapset) kuskattua pyörällä kotiin. Kyllä en voi moittia tämän päivän kirjasaalista! Ruusua en saanut, mutta kirjakaupan lahjakortti olikin mieluisampi. :)

Elonmerkki

Ajattelin vain hihkaista, että olen vielä täällä.

Poden totaalista lukujumia, enkä ole saanut luettua kokonaista kirjaa pitkään aikaan. Hyvistä kirjoista ei toki ole ollut pulaa, mutta syytän vaikka oikuttelevaa säätä keskittymiskyvyn viemisestä. Nyt olen hakenut mm. kirjastosta ja Anttilan löytökorista lukujuminpoistokirjoja, osa kanssabloggareiden suosittelemia juuri tällaiseen tilanteeseen, osa valikoitui mukaan ihan muuten vain.

Lapset on viety mummilaan, suklaata löytyy ja mieskin pyöräili kyläilemään, joten lukuolosuhteiden pitäisi nyt olla kunnossa. Mutta mikäli lukeminen ei vieläkään ota sujuakseen, turvaudun DVD-viihteeseen ja katson Sandybelliä.

Ilmarin ihmelääke

Roald Dahl: Ilmarin ihmelääke

(George's Marvellous Medicine, 1981)

Art House 1993, 118s.

Suom. Asser Korhonen ja Antti Mäkinen

Voi, kyllä kannatti siirtyä iltasaduissa Dahlin kirjoihin! Heti oli nukkumaanmeno kivempaa, niin lapsille kuin äidillekin, kun luvassa oli reipasta ja ronskia meininkiä ihan parhaalla mahdollisella kuvituksella varustettuna. Niin kovasti pojatkin tästä pitivät, että luettiin välillä päivisinkin kun ei maltettu aina odottaa iltaan asti.

8-vuotias Ilmari asuu isän, äidin ja mummon kanssa maatilalla. Mummo ei ole lainkaan sellainen kiltti ja herttainen tapaus, vaan "itsekäs ja äreä vanha ämmä. Hänellä oli keltaiset hampaat ja hänen ryppyinen suunsa muistutti koiran pyllyä." Kaiket päivät mummo vain istuu nojatuolissaan ja huutelee käskyjä, vaatimuksia ja ilkeyksiä. Mummo tarvitsee lääkettään monta kertaa päivässä ja eräänä päivänä Ilmari päättää tehdä mummolle uuden lääkkeen. Ehkä sen avulla mummo viimeinkin tervehtyisi. Tai jos ei, niin ehkä lääke "posauttaa häneltä päälaen ilmaan." Miten se Ilmarin ihmelääke sitten vaikuttaakaan? No tietysti aika yllättävästi. :)

Vaikka Ilmarin ihmelääke on oikeastaan varsin kamala kirja, se riemastutti kovasti. Poikia nauratti kaikki ne ainekset, joita Ilmari ihmelääkkeeseensä laittaa ja hauskuutti mummon ällöttävät ruokasuositukset, kuten kaalimadot ja koppakuoriaiset.

Dahlin huumorin ystäville Ilmarin ihmelääke on ehdottomasti suosittelemisen arvoinen kirja!

Herra Huu, kukas muu

Hannu Mäkelä: Herra Huu, kukas muu

(Sisältää teokset

Herra Huu, 1973

Herra Huu saa naapurin, 1974

Herra Huu muuttaa, 1975)

Otava 1986, 400s.

Herra Huu on nimenä tuttu jo lapsuudesta, mutta en ole aiemmin lukenut yhtään sarjan kirjaa. Viime vuonna löysin tämän kokoelmateoksen kirpparilta eurolla ja poikien kanssa päätettiin lukea se iltasatuina. Alku vaikutti lupaavalta: omalaatuinen ja pieni Herra Huu ei tunnu olevan oikein perillä yhtään mistään. Hän yrittää pelotella lapsia siinä juurikaan onnistumatta, liimaa ja teippaa syksyllä puusta pudonneet lehdet takaisin paikoilleen ja muistelee isoisänsä tekemiä taikatemppuja. Monenlaista kommellusta ja lapsenkin mielestä höpsöä juttua tapahtuu, ja välillä kielikin saa runon rytmiä.

Herra Huu saa naapurin on aika jännittäväkin tarina Herra Huun, Amiraali Kaljamahan, Rimman, Timpan ja Mikon matkasta maanalaiseen maailmaan pelastamaan Emmaa, Amiraali Kaljamahan kadonnutta morsiota (joka tosin asustelee kaikessa rauhassa Savonlinnassa). Tämä osuus tuntui viehättävän lapsia eniten, välillä kuulemma jännittikin oikein tosissaan. Ja olihan siellä maan alla vaikka mitä: vauhdilla kasvava ruohoaavikko, piikkipuumetsä, omituinen pallokansa ja kapupaijoja. Lopuksi Herra Huun ystävineen täytyy vielä voittaa muutama koitos päästäkseen takaisin maan päälle.

Viimeisessä osassa Herra Huun täytyy muuttaa kotimökistään kerrostaloon, sillä mökki pitää purkaa uuden tien alta. Herra Huu on kovin yksinäinen ja onneton, eikä uuteen asuinympäristöön sopeutuminen oikein suju. Tämä viimeinen osa oli vähän tylsää luettavaa, eikä lapsikaan (isompi, sillä pienempi mieluummin nukkui kuin kuunteli) olisi jaksanut kuunnella. 

Tämä kirja jätti jälkeensä vähän karvaan maun, sellaisen ylikäyneen siman öklötyksen. En tiedä, olisiko kirjojen huumori iskenyt paremmin, jos olisin lukenut nämä lapsena - nyt en kyllä voi väittää hirveästi huvittuneeni. Jatko-osia tuskin otamme iltasatulistalle. Seuraavaksi turvaudumme Roald Dahlin tarjontaan, eiköhän sieltä suunnalta ole luvassa viihdyttävämpiä iltahetkiä.

Tapani Löfvingin seikkailut ja e-kirjakokemuksia

Kyösti Wilkuna: Tapani Löfvingin seikkailut

WSOY 1955 (7.p), 242s.

Tapani Löfvingin seikkailut on ollut nimeltä tuttu "aina", mutta jostain syystä se on aiemmin jäänyt lukematta. Melkein jäi lukeminen kesken nytkin, sillä aloitin lukemisen e-kirjana, mutta lopulta älysin vaihtaa nenän alle perinteisen kirjan ja alkoihan se lukeminen sitten sujua.

Tapani Löfving oli tunnetuin isonvihan aikainen suomalainen sissipäällikkö ja kirja perustuu hänen omaan päiväkirjaansa, joka on muuten nähtävillä Porvoon Lyseon kirjastossa.  Kovin ehtiväinen, taitava ja onnekaskin Löfving oli, sen verran monessa hän ehti olla mukana. Monta kertaa Löfving piileskeli venäläisiltä tuvan/navetan/aitan ylisillä ja pakeni täpärästi milloin oveluudellaan, milloin katon tai lattian läpi. Pieni lemmenliekkikin siellä täällä pilkahtelee, kun Löfving törmäilee lapsuudenystäväänsä Riikkaan eri puolilla Suomea.

Kirjallisilta ansioiltaan Tapani Löfvingin seikkailut eivät kovin korkealle yllä, mutta otan tämän vaikka sivistyksen kannalta. Kiva, että sain luettua.

Mistä pääsenkin kertomaan kokemuksiani e-kirjoista. Kun voitin iPadin kirjaston arvonnasta, odotin eniten pääseväni tutustumaan e-kirjojen maailmaan. Etenkin vanhoja kirjoja löytyy runsaasti luettavaksi ihan ilmaiseksi ja tulihan niitä melko monta koneelle ladattuakin. Lukeminen sujui periaatteessa hyvin: fonttikokoa ja taustaväriä voi hivenen säätää, kirja avautui aina kivasti juuri siitä mihin jäi ja näytön alareunasta oli kätevä seurata, missä kohtaa kirjaa on menossa.

Kaksi seikkaa kuitenkin häiritsevät lukemistani todella paljon. Ensinnäkin, iPadin pinta heijastaa ikävästi. Luen yleensä olohuoneen nojatuolissa ikkunan edessä, joten kevätaurinko häikäisteli oikeastaan koko ajan. Enkä todellakaan halua pitää verhoja kiinni. Se toinen syy on ehkä eniten minussa: jos laitteella pääsee kätevästi nettiin, niin enhän minä lukea malta, vaan huomasin vähän väliä seikkailevani internetin ihmeellisessä maailmassa...

Vaikka ensimmäisestä sähköisenkirjan lukemisesta ei nyt oikein mitään tullutkaan, niin en luovuta. Enköhän minä tämmöiseenkin lukumuotoon totu ja opi valitsemaan lukupaikkani vähemmän valoisista paikoista.

Shanghain tytöt

Lisa See: Shanghain tytöt

(Shanghai Girls, 2009)

WSOY 2011, 431s.

Suom. Hanna Tarkka

Lainasin Shanghain tytöt kirjastosta niin kauan sitten, ettei lainaa enää voinut uusia. Halusin tämän kuitenkin lukea, joten viimein avasin kannen ja se olikin sitten menoa. Lisa See on taitava kirjoittaja ja suomennoskin on miellyttävää luettavaa.

Pearl ja May ovat hyvin toimeentulevan perheen tyttäriä, jotka viettävät varsin huoletonta elämää 1930-luvun Shanghaissa. Järkytys on suuri, kun isä eräänä päivänä ilmoittaa järjestäneensä tyttärilleen aviopuolisot, amerikankiinalaisen menestyvän liikemiehen poikia molemmat. Pakon edessä tytöt suostuvat naimakauppoihin, mutta heillä ei ole aikomustakaan seurata tuoreita puolisoitaan Amerikkaan. Hyvin nopeasti elämä Shanghaissa muuttuu vaikeaksi ja vaaralliseksikin ja Pearlin ja Mayn on pakko paeta kotikaupungistaan.

Shanghain tytöt on oikein hyvä lukuromaani. Pearlin ja Mayn elämää seurataan aina 1950-luvun puolivälin tienoille, joten hyvin paljon ehtii tapahtua. Meno on välillä todella raakaa ja julmaa, mutta onneksi ihan kaikella kurjuudella ei mässäillä. Kirja loppuu vähän yllättäen ja töksähtäen, mutta ei hätää, Norkku kertoi omassa arviossaan, että tarina jatkuu Seen seuraavassa kirjassa Dreams of Joy. Toivottavasti se suomennetaan pian sillä haluan tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Mainio kirja, jonka lukemista häiritsi ainoastaan liian ohuet sivut. Minusta on inhottavaa, kun sivun läpi kuultaa edellisen/seuraavan aukeaman teksti niin, että näyttää kuin sivut olisivat epätasaisen harmaita.

The Vanishing Act of Esme Lennox

Maggie O'Farrell: The Vanishing Act of Esme Lennox

Headline Review 2006, 277s.

Tästä kirjasta kiinnostuin, kun Satu kirjoitti siitä tammikuun lopulla. Pari klikkausta play.comissa ja kirja löytyi postilaatikosta. Vähän vain aioin selata, mutta tulin lukeneeksi koko kirjan saman tien.

Edinbourghilainen Iris saa puhelun läheisestä mielisairaalasta. Tietämättään Iris on merkitty lähiomaiseksi Esme Lennoxin papereihin ja koska laitosta ollaan sulkemassa, tiedustellaan häneltä aikooko Iris kenties majoittaa Esmen kotiinsa. Iris ei ole koskaan kuullutkaan Esmestä ja järkyttyy kuullessaan tämän olevan alzheimeria sairastavan isoäitinsä, Kittyn, sisko. Milloin ja miksi Esme on mielisairaalaan joutunut? Miksi hänestä ei ole koskaan puhuttu mitään?

Tarina etenee Esmen muisteluina, hänen sisarensa katkonaisina ajatuksina sekä Iriksen kertomana. Yllättävän toimiva ratkaisu. Koukuttava tarina ja hyvin kerrottu, mutta ihan täysin en hurmaantunut. Olisin halunnut kuulla paljon enemmän Esmen ja Kittyn lapsuudesta Intiassa, nuoruudesta sekä heidän vanhemmistaan. Toisaalta taas Iriksen elämä ei kiinnostanut juuri ollenkaan...

Lukemisesta teki jollain lailla satumaisen kirjasta vienosti löyhyvä, mieto hajustetun kirjepaperin tuoksu. Toisaalta leikkihuoneesta non-stoppina raikuva Popsi popsi porkkanaa vähän rikkoi tunnelmaa...