perjantai 10. maaliskuuta 2023

Kevin vs. yksisarviset sekä Will Gallows ja kärmesmahainen peikko

Philip Reeve: Kevin vs. yksisarviset
Aurinko kustannus 2022, 157s.
Suom. Maarit Varpu
Kuvitus: Sarah McIntyre


Kevin on pullea yksisarvinen, joka asuu ystävänsä Maxin kotitalon katolla. Kerran aamulentelyllä Max, Kevin ja Daisy (Maxin sisko) näkevät niityllä kolme yksisarvista ratsastajineen! Ottaakseen selvää siitä, mitä on meneillään, kolmikko laskeutuu kyseiselle pellolle. Yksisarviset ovat ylimielisiä kuin mitkäkin, eivätkä heidän ratsastajansa ole lainkaan sen sympaattisempia. Onneksi paikalla on myös Margery Flough, Kesyttömien kosteiden kukkuloiden maagisen poniklubin neljäs jäsen, joka suhtautuu uusiin tuttavuuksiin paljon avoimemmin. Yksisarviset treenaavat kisaan, johon Kevin ja Maxkin päättävät osallistua. Voittajalle on luvassa paitsi mainetta ja kunniaa, myös suuri palkintopokaali. Kisapäivänä Max ja Kevin saavat kuitenkin vihiä siitä, että joku yrittää vohkia pokaalin.

Minä tykkään todella paljon Kevin-sarjasta. Kevin on hahmona tosi söpö ja herttainen, joten jo se riittää pitkälle. Reeve osaa myös kirjoittaa tarinoita, joissa yhdistyy sopivassa suhteessa jännitystä ja höpsöttelyä. Sarah McIntyren runsas kuvitus on selkeää ja humoristista, joten kokonaisuus toimii joka kerta oikein hyvin.

Tällä kertaa jäi vähän sellainen olo, että näinköhän Kevinin seikkailut loppuivat tähän. Toivottavasti eivät!


Derek Keilty: Will Gallows ja kärmesmahainen peikko
Aurinkokustannus 2022, 208s.
Suom. Maarit Varpu
Kuvitus: Jonny Duddle

Will Gallowsin apulaisseriffinä työskennellyt isä on saanut surmansa virantoimituksessa. Vaikka syyllinen on kaikkien tiedossa, tämä huitelee edelleen vapaalla jalalla. Koska virkavalta ei tunnu laittavan tikkua ristiin syyllisen nappaamiseksi, Will ottaa puhuvan, lentävän hevosensa ja lähtee matkaan. Isoäidilleen hän ei tietenkään aikeistaan kerro, koska hän ei takuulla antaisi lupaa moiseen puuhaan. Willin kohteena on Deadrock, vaarallinen ja varsin vältelty kaktuksen muotoinen paikka. Siellä majailevat pahamaineisimmat rikolliset, peikot ja kummitukset.

Keiltyn luoma vinksahtanut villi länsi on omalaatuinen, mutta silti tuttujakin elementtejä löytyy. Kaktusmaisuutta oli tekstissä todella vaikea hahmottaa, mutta onneksi Jonny Duddlen kuvitus auttaa tässä paljon.

Will Gallowsin seikkailuja on kirjoitettu jo useamman kirjan verran, mutta suomeksi löytyy toistaiseksi vasta tämä ensimmäinen kirja. Toivottavasti lisääkin käännetään, sillä tämä oli minusta hyvällä tavalla erilainen seikkailu. Minä olen suositellut tätä 7.-8. -luokkalaisille, mutta kyllä tämä sopii myös hyvin lukeville alakoululaisille, ainakin alakoulun viimeisille luokille.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2023

Sotapäiväkirjat 1939-1945

Astrid Lindgren: Sotapäiväkirjat 1939-1945
WSOY 2016, 262s.
Suom. Kari Koski

 

Tässäpä jälleen yksi ikuisuuden kesken ollut kirja, jonka viimein sairauslomalla sain luettua loppuun. Lukeminen ei edes ollut raskasta, vaikka aihe näin Ukrainan sodan aikaan tulikin lähelle. Ehkä se jopa teki kirjasta ajankohtaisemman?

Astrid Lindgren piti sotapäiväkirjaa koko toisen maailmansodan ajan. Hän työskenteli kirjeiden sensuuriosastolla, joten hän sai sodasta sellaistakin tietoa, josta ei uutisissa puhuttu. Päiväkirjoihinsa Lindgren liitti kopioita joistakin kirjeistä sekä lehdistä leikkaamiaan kuvia ja uutisia. Pääpaino kuitenkin on Lindgrenin omissa teksteissä, jotka hänen tyttärensä Karin Nyman kirjoitti puhtaaksi.

Lindgren käsittelee sotaa näkökulmasta, johon en itse ole kirjallisuudessa tainnut aiemmin törmätä: puolueettomasta maasta tarkasteltuna, mutta silti aivan sodan välittömässä läheisyydessä. Teksti ei tokikaan käsittele pelkästään sotaa ja sen vaikutuksia arkeen. Lindgren kirjoittaa paljon myös lapsistaan ja heidän koulutaipaleistaan, omista käsikirjoituksistaan (etenkin Peppi Pitkätossusta) sekä aviokriisistään, jonka syyt jättää kuitenkin kirjaamatta.

Nyt kun olen kirjan lukenut, en voi ymmärtää, miksi se jäi vuosia sitten kesken. Ehkä lukuhetki oli auttamattoman väärä ja siksi se jäi muistiini raskassoutuisena - mitä se ei todellakaan ollut.  

Erittäin kiinnostava kirja nimenomaan siitä, miltä koko maailmaa ravisuttanut sota näytti sivusta katsottuna. No, toki sota vaikutti monin tavoin myös ruotsalaisten arkeen muun muassa ruoan, hygieniatuotteiden, vaatteiden ja niin edelleen säännöstelynä eikä pidä unohtaa sotalasten ja pakolaisten vastaanottamista. Eikä puolueettomuutta ollut helppo säilyttää, tietenkään. Onneksi luin!

Tokion prinsessa - suuria unelmia

Emiko Jean: Tokion prinsessa - suuria unelmia
Otava 2022, 317s.
Suom. Susanna Sjöman

Tuskin olisin lukenut Tokion prinsessa - suuria unelmia -kirjaa, ellei se olisi tullut minulle pyytämättä lähetettynä arvostelukappaleena. Ensinnäkin luen yleensä sarjat järjestyksessä ja toisekseen tämä kirja näyttää minusta aavistuksen liian hempeältä...

Kirjan alussa on onneksi jonkinlainen kertaus ensimmäisen kirjan keskeisistä tapahtumista: Amerikassa kasvaneelle Izumille on selvinnyt, että hänen isänsä on Japanin prinssi. Izumi matkustaa Japaniin ja kulttuurierojen keskellä hän rakastuu henkivartijaansa ja ajautuu törmäyskurssille serkkukaksostensa kanssa. 

Tässä osassa Izumin äiti matkustaa Japaniin ja kas vain, Izumin vanhemmat ovatkin saman tien jälleen rakastuneita. Tai siis tietysti he ovat aina rakastaneet vain toisiaan jne. Avioaikeet joutuvat kuitenkin vastatuuleen, kun Izumin äidin vaatimaton tausta ja Izumin itsensä epäprinsessamaisuus eivät ole päättävien tahojen mieleen. Niin ja sitten Izumi tietysti alkaa muovautua unelmaprinsessaksi edistääkseen vanhempiensa asiaa ja samassa hötäkässä poikaystävä vaihtuu ja lopulta suurin ongelma onkin se, kumman näistä iki-ihanista pojista hän haluaa seurustelukumppanikseen.

Kirja on selkeästi kirjoitettu nuorille. Haastaviakin asioita kyllä käsitellään, mutta kovin ohimennen ja helposti ratkeavina tapauksina. Izumi on kai 18-vuotias ja monin tavoin lapsekas, mutta silti turhauttavankin sitoutumishaluinen. 

En selkeästikään ollut tämän kirjan kohderyhmää, mutta oli toisaalta kiinnostavaa lukea jotakin epämukavuusalueelle kuuluvaa. (Luin joku aika sitten Jenny Hanin Kesä jolloin minusta tuli kaunis -kirjan ja siitä jäi vähän samanlainen olo kuin tästä.)

maanantai 6. maaliskuuta 2023

In waves

In Waves: 9781910620632: Dungo, AJ: Books - Amazon.com
AJ Dungo: In waves
Nobrow 2019, 370s.

 

Sarjakuvien kohdalla en useinkaan lue takakansitekstiä tai ota muuten selvää, mistä niissä on kyse. Vilkaisen vain pikaisesti piirrostyyliä ja yleisilmettä ja mikäli näyttää kiinnostavalta, otan ja luen. In waves oli jälleen yksi näistä "Uus sarjis. Pitääpä lukea." -lainoista.

Kirjassa yhdistyy kaksi tarinaa: surffauksen historia sekä Dungon puolison pitkä syöpätaival. Luvut ovat lyhyitä ja vain surffauksen historian osalta aikajärjestyksessä. Minulta kestikin tovin hahmottaa AJ:n ja Kristenin tarinan olevan yhtenäistä kertomusta. Kristen rakasti surffaamista ja jatkoi sitä niin pitkään, kuin kuntoa riitti. Myöhemmin hän mielellään katsoi rannalta muiden surffaamista. 

In waves on niitä kirjoja, jotka kannattaa lukea yhdeltä istumalta. Pätkissä lukiessa kokonaisuus hajonnee turhan paljon, eikä tunnelataus pääse kehittymään samalla tavalla. Albumin nimi on monimerkityksinen ja koskettava. Piirrostyyli on melko pelkistetty ja värien käyttö hillittyä. Yhtä lukua värittää vain yhden värin eri sävyt.

Kaunis kokonaisuus.

lauantai 4. maaliskuuta 2023

Taikajengi

Taikajengi
Neil Patrick Harris: Taikajengi
Aula & Co 2018, 273s.
Suom. Sirpa Parviainen
Kuvitus: Lissy Marlin

 

Olen viime aikoina ottanut asiakseni lukea kirjoja, jotka ovat olleet syystä tai toisesta kesken ikuisuuden. Neil Patrick Harrisin Taikajengi-sarjan ensimmäisen osan olen aloittanut kolmesti. Lopulta vaihdoin fyysisen kirjan äänikirjaan ja se toimi minulle paljon paremmin. Kirjassa on itse tarinan lisäksi välilukuja, joissa opetetaan taikatempputekniikoita. Kiinnostavaa, mutta keskittymistä rikkovaa. Samoin kirjassa on kätketty viesti, johon kuuluvia kirjaimia eksyin etsimään niin paljon, että unohdin keskittyä itse tarinaan. (Sain vastikään ADHD-diagnoosin, joten minulla tosiaan on tavallista enemmän vaikeuksia keskittymisen kanssa.)

Mutta itse kirjaan. Carter on elänyt vuosikausia Kettu-enonsa hoivissa. "Hoivissa" on tosin liioittelua: Kettu-enossa ei ole hitustakaan hoivaamisviettiä. Hän pitää kyllä Carterin kutakuinkin kylläisenä ja useimpina päivinä heillä on jonkinlainen katto päidensä päällä, mutta siinäpä se. Kettu-eno on opettanut Carterille taikatemppuja, joiden avulla hän huijaa ihmisiltä rahaa. Carter inhoaa sekä enoaan että huijaamista ja hän on vannonut, ettei koskaan varasta.

Lopulta Carter saa tarpeekseen Kettu-enon vääryyksistä ja karkaa. Hän päätyy kaupunkiin, jossa on vierailemassa B. B. Bosson kiertävä tivoli. Tivolin väki ei vain vaikuta sen rehellisemmältä, kuin enokaan. Onnekseen Carter löytää kaupungista ystäviä, vieläpä taikuudesta innostuneita ja seikkailu voi alkaa.

Olen niin iloinen siitä, että älysin kokeilla tätä äänikirjana. Pidin tarinasta todella paljon ja äänikirjassa eivät ne taikatemppuosiotkaan sotkeneet keskittymistäni juuri lainkaan. Aion suositella tätä sekä töissä että kotona ja toivottavasti rohkenen kokeilla sarjan jatko-osiakin.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2023

The wonderful world of ladybird books for grown-ups

The Wonderful World of Ladybird Books for Grown-Ups
Jason Hazeley & Joel Morris:
The wonderful world of ladybird books for grown-ups
Penguin Random House UK 2018, 224s.

 

Rakastan pöhköä huumoria ja sitä tämä kirja tarjoaa yllin kyllin!

Tämä A4-kokoinen The wonderful world of ladybird books for grown-ups oli kertakaikkisen täydellinen kirja. Kyseessä on ikään kuin fiktiivisten kirjojen esittelykirja. Toki näitä Ladybird books for grown-upseja on ihan oikeastikin julkaistu (omasta hyllystä löytyy kaksi), mutta tähän kirjaan on koottu julkaisemattomia kirjaideoita. Esiteltävät kirjat on jaettu kahdeksaan alaryhmään, kuten at work; at home; coping; not coping ja giving up. Kukin osio alkaa pienellä tekstiosuudella ja sitten päästäänkin itse kirjojen pariin.

Teoksessa hyödynnetään aitoja Ladybird-sarjan kuvituksia, joille on keksitty uudet nimet tai kuvatekstit. Joistakin kirjoista on tehty muutama esimerkkisivu. Lisäksi kirjoilla on eri "alaotsikoita", kuten places we go (Upstairs, Ibiza jne), people at work (Chris Evans, The Hitman), how it works (The teenager) ja read it yourself (erinäisiä klassikkoja, mm. kaikki James Bond -kirjat).

Tätä kirjaa on mahdotonta saada kuulostamaan riittävän hyvältä! Rakastuin tähän aivan täysillä ja nauraa kaakatin ääneen toistuvasti. Vanhin lapsi turhautui siihen, että jatkuvasti halusin näyttää jonkun valtavan hauskan jutun. En ymmärrä! :D

Haluaisin hirveästi laittaa tähän erinäisiä kuvia kirjasta, jotta saisitte paremman käsityksen sisällöstä, mutta tekijänoikeussyistä en niin tee. Mutta rohkaisen googlaamaan, koska netistä kyllä löytyy mainioita esimerkkejä.

maanantai 27. helmikuuta 2023

Palavaa lunta

 

Eve Hietamies: Palavaa lunta
Docendo 2023, 299s.

1990-luvulla, kun olin teini-ikäinen, koululla vieraili eräs nainen kertomassa, miten pelastui huumeilta. Jossakin myöhemmässä oppilaitoksessa vieraili mies, joka kertoi oman kokemuksensa. Sittemmin olen lukenut muutamia huumeita käyttäneiden elämäkertoja ja kaikkia näitä tarinoita on yhdistänyt se, että pelastus on tullut uskon kautta. Että Jumala ja Jeesus ovat ainoa tie irti huumeiden (ja alkoholin ja rikosten yms.) maailmasta. Hienoa toki kaikille heille, jotka ovat uskosta löytäneet tarvitsemansa avun, mutta olen ihmetellyt, eikö tosiaan löydy muita keinoja selviytyä.

Palavaa lunta kertoo Riikka Tuomen tarinan ihan tavallisesta tytöstä addiktiksi. Halusin lukea tämän pitkälti kirjoittajan, Eve Hietamiehen, vuoksi. Pidän Hietamiehen kirjoitustyylistä, joten uskoin että lukukokemus olisi tälläkin kertaa vähintäänkin sujuva.

Ja heti onkin todettava, että teksti on todella jouhevaa luettavaa. Kerronta on osin keskustelevaa, sillä se on tehty pitkälle Tuomea haastattelemalla, mutta mikään kysymys-vastaus -litania tämä ei todellakaan ole. Tuomi on viime vuosina toiminut muun muassa kokemusasiantuntijana ja käynyt eri paikoissa puhumassa menneisyydestään, mikä toki sekin on varmasti auttanut näin hyvin jäsennellyn lopputuloksen saavuttamisessa: Tuomi on tottunut kertomaan tarinaansa.

Saako edes sanoa, että pidin tästä kirjasta? Tuomen kokemukset eivät tietenkään ole sellaisia, että niistä olisi voinut pitää, mutta kokonaisuus on todella hyvä. Pidän Tuomen toteavasta tavasta kertoa asioita. Toisin kuin pelotteluun keskittyvä 90-luvun huumevalistus, Tuomi keskittyy kertomaan omista kokemuksistaan. Hän ei repostele yksityiskohdilla ja toisaalta toistuvasti korostaa sitä, ettei jokainen huumeiden käyttäjä tule samanlaisista oloista kuin hän ja ettei jokaisesta samanlaisissa oloista kasvaneista tule huumeiden käyttäjiä. Ei siis ole olemassa jotakin myyttistä kynnystä, jonka ylittäneista tulee automaattisesti addikteja.

Tämä ehkä menee spoilauksen puolelle, mutta erityisen paljon pidin siitä, ettei tämä kirja päättynyt jumalalliseen väliintuloon. Jos Tuomi onkin uskossa (mitä ei kirjassa millään lailla käsitellä, eikä ole tarvettakaan), niin huumeista hän pääsi eroon ennen kaikkea omasta halustaan. Motivaatiota täytyy olla ja sen täytyy löytyä itsestä.

Uskon, että tämän kirjan lukeminen tai Tuomen tarinan kuunteleminen on paljon parempaa valistusmateriaalia kuin se, mitä omassa nuoruudessa oli tarjolla. (Eipä sillä, minuun pelottelu on aina toiminut hyvin: en ole koskaan kokeillut huumeita enkä vieläkään mene lähellekään sirkkeliä tai hypi likakaivon kannen päällä.)