Kettusen kuudes aisti

Markus Kajo: Kettusen kuudes aisti

Docendo 2013, 252s.

Jos jostakin, niin Markus Kajon jutuista tulee paremmalle tuulelle. Muistan, miten kotikotona katsottiin koko perheen voimin telkkarista Kettusta ja hörähdeltiin rivissä. Kirjatkin on luettu monesti ja aina vain ne viihdyttävät. Ja mikäli Mielensäpahoittaja saa ihmiset puhumaan "Kyllä ei" -tyylillä, niin ihan samalla tavalla tarttuvat lukijaan Kajon tekstien rakenne ja omintakeiset sanat. Tästä syystä en halunnut kirjoittaa blogitekstiä heti kirjan luettuani, vaan annoin kettusefektin laimentua.

Kettusen kuudes aisti sisältää Kajolle ominaisesti laaja-alaisia mietteitä ja huomioita ihmisistä ja ilmiöistä. Sekä mainioita keksintöjä ja ideoita, alakoululaisen ainekirjoituksia ja hupaisan kuvituksen, josta tällä kertaa vastaa kirjailija itse.

Minut alakulon syövereistä nosti aurinkoon viimeistään juttu Hyviä nais-temppuja syyksen iloksi. Kajo on selvästi tarkkaillut naisia tai ainakin yhtä edustajistamme pitkään, sillä muuten ei tällainen osuva syväanalyysi olisi mahdollinen:

"Tietää jokainen, että jos pitkästyy nais, niin alkaa jurnottaa, ja sitten ei ole hyvä mieli enää paljo kellään siinä sen naisen murjotusetäisyydellä."

Hyvin määriteltyyn ongelmaan on esittää myös varsin toimivia ratkaisuja. Esimerkiksi kannattaa jurnottavaa naista piristää leikkimällä mursua vaikkapa laittamalla savukkeet nenään hampaiksi. Tai keksiä naiselle jotakin tekemistä, johon uppoutua. Tällaiseksi sopii vaikka eläinten äänten harjoittelu.

Tietynlainen melankolinen positiivisuus kuvastaa hyvin koko kirjaa. Joku asia voi olla ensituntumalta epäreilu ja tyhmä, mutta kun vähän tarkemmin miettii, niin kyllä näin on sittenkin hyvä.

"Ulkomaalaisilla on sitruunaruoho ja vaikka mitä minttua ja kanelia ja hyvä fiilis että jee. Meillä vaan suolaheinä ja kutinaa polvitaipeissa ja hermostunut & syyllinen olo.
--
Ulkomaalaisilla on omassa kylässä soittokunta jonka soitto on huojuvaa ja epävireistä mutta siinä on sydämellinen ote ja lohtu ja kirvoitus. Meillä ajaa ohi mopoauto josta kuuluu pelkät bassot että umf umf umf umf umf. Ja kohta takaisin toiseen suuntaan umf umf umf umf umf.
--
Meillä on vehmaampaa, ei niin paljon pulloja luonnossa, ja on kiva kun joskus vastaan kävelee kissa tai jänis, tai näkee, että on oksalla oravainen, häntä-iloisa vikkelä viherpurjehtija siimeksen!"

Kettusen kuudes aisti on loistava. Mikäli Kajo ei ole entuudestaan tuttu, lukekaa häneltä ihan mitä tahansa, uskallan luvata että vähintään hymyilyttää. Tämä kirja voisi olla parempi ainoastaan Kajon itsensä lukemana äänikirjana. Mutta silloin kuvituksen pitäisi olla liitteenä, jottei siitä jäisi paitsi.

Rakas vanha kirja

Helene Hanff: Rakas vanha kirja

(84, Charing Cross Road, 1970)

Karisto 1982, 101s.

Suom. Anneli Tarkila

Jotkut kirjat ovat niin täydellisiä, ettei niistä haluaisi edes etsiä mitään moitittavaa. Sitä haluaisi vain nauttia tavalla tai toisella upeasta kerronnasta ja tarinasta, sivuuttaa mahdolliset vajavuudet. Helene Hanffin Rakas vanha kirja on täydellinen kirja. Erityisen täydellinen se on kaikille niille, jotka rakastavat kirjoja, kirjemuotoista kerronta, tosipohjaisuutta, englantilaisuutta, lämpöä ja huumoria.

Rakas vanha kirja olisi varmasti jäänyt minulta lukematta ilman Saran kerta kaikkisen ihanaa bloggausta. Kirjastossakaan en olisi tähän sattumalta törmännyt, sillä meidän kirjastostamme ei Rakasta vanhaa kirjaa löydy. Onneksi Kaustisen kirjastosta vielä löytyi. Luin tämän kirjaimellisesti yhdeltä istumalta. Normaalisti sellaiseen ei ole mitään mahdollisuuksia, mutta edellisessä raskaudessa vaivanneen raskausdiabeteksen takia minun piti käydä sokerirasituksessa ja sehän tietää kahden tunnin paikallaanoloa. Ilman lapsia. Pakkasin laukkuun kolme kirjaa, joista onnekseni valikoitui luettavaksi asti juuri tämä.

Amerikkalainen Helene Hanff päätti vuonna 1949 kokeilla onneaan muutamien loppuunmyytyjen kirjojen löytämiseksi ja kirjoitti siksi kirjeen Marks & Companyn antikvaariseen kirjakauppaan Lontooseen. Iloiseksi yllätyksekseen Hanff sai sekä vastauksen kirjeeseensä että muutaman kaipaamansa kirjan. Jatkossakin Hanff kääntyi kirjahankinnoissaan mieluiten merentakaisen antikvariaatin puoleen kuin paikallisten, huonokuntoisia kirjoja myyvien yritysten. Vähitellen kirjeet saavat henkilökohtaisemman, lämpimämmän sävyn ja Hanffin kirjeisiin alkavat vastata myös muut Marks & Companyn työntekijät. Jopa erään työntekijän vaimo ja naapurinrouva haluavat kirjoittaa Hanffille, josta ovat kuulleet niin paljon.

Kirjeet ovat lämpimiä ja rehellisiä, Hanffin kipakka huumori sai naurahtelemaan äneen niin että laboratorion penkillä vieressäni istuneet rouvat mulkaisivat ja supattivat hetken jotakin sanomalehden takana piilossa. Loppupuolella tirautin pienen, äänettömän itkunkin, mutta kaiken kaikkiaan kirja jätti jälkeensä ihanan onnellisen olon. (Sokerirasitus tosin sai voimaan pahoin liki koko päiväksi, mutta olin silti enemmän onnellinen.) Ai niin, niitä moitteita vielä. Olen pahoillani ainoastaan siitä, että kirjeitä ei ole enempää.

Rakas vanha kirja on muuten myös filmatisoitu vuonna 1987. En ole sitä nähnyt, mutta Anthony Hopkins voisi olla sopiva houkutin elokuvan katsomiseen. Luulen kyllä, että tätä elokuvaa on vielä vaikeampi saada käsiinsä kuin kirjaa.

Terveisiä Seinäjoen kirjamessuilta!

Pääsin tänä viikonloppuna elämäni ensimmäistä kertaa kirjamessuille. Tai oikeastaan kyseessä oli melkoiset supermessut: kirja-, olut-, viini- ja herkkumessut samalla kertaa. Pytinki Oy ystävällisesti tarjosi lipun, kiitos siitä! Keskityin messuilla luonnollisesti kirjoihin, mutta kävin herkkupuolella norkoilemassa maistiaisia ja lepuuttamassa jalkoja.

Kirjapuolella oli paljon antikvariaatteja sekä pari kustantamoa. Kustantamoja olisin kaivannut paikalle enemmän, sillä nyt tarjonta oli hiukan yksipuolista uusien kirjojen osalta. Pidin tilan avaruudesta, väljyydestä ja siitä, että tungosta ei ainakaan lauantaina puolen päivän maissa ollut. Toivottavasti kävijöitä on ollut sen verran, että vastaava tapahtuma järjestyisi ensi vuonna uudestaan, ehkäpä jopa hieman suuremmassa mittakaavassa.

Kirjabloggareille oli varattu oma pieni soppi sekä tietokone siltä varalta, että kesken messuilun iskisi pakottava tarve päivittää blogia. Blogia en malttanut edes kurkistaa, mutta muutaman kirjabloggaajan kanssa sentään istahdettiin vaihtamaan kuulumisia. Oli mukava nähdä ja saada kolmiulotteisempi käsitys teistä! ;)

Divareita oli paikalla lukuisia. Ikävä kyllä harvalla oli firman nimeä missään näkyvillä, joten minulla ei ole aavistustakaan keneltä mitäkin ostin. Haaveilin ostavani messuilta P.G. Wodehousea sekä Tove Janssonia. Wodehouselta löysin tämän Hyvää joulua Jeeves -kokoelman, Janssonilta näin vain muutaman Muumi-sarjakuvan ja nekin niin hintavina, etten edes harkinnut ostamista. Mutta Asterix ja ennustaja maksoi 2€, Gary Larssonin The PreHistory of The Far Side, A 10th Anniversary Exhibit 6€, joten niitä en liiemmin jäänyt harkitsemaan vaan ostin omakseni kirjabloggaajan nopeudella. 

(Larsson oli oikeasti pikkusiskon löytö, mutta vaistomaisesti pistin kirjan omaan ostoskasaani enkä ilman erillistä huomautusta edes tajunnut, että siskokin olisi voinut sen ostaa. Yritin kyllä tyrkyttää kirjaa sitten myöhemmin sen löytäjälle, mutta sisko oli sitä mieltä, että minä arvostan tätä häntä enemmän. Joten kiitos jalomielisyydestä majoituksen tarjonneelle siskolle!)

Vanhoja lasten- ja nuortenkirjoja löysin aika monta ja kaikki olivat edullisia ja ikäänsä nähden hyväkuntoisia. Lisäksi ostin ison pinon Rudolf Koivun kuvittamia postikortteja.

Vanhoja valokuvia ja lehtiäkin oli kaupan ja tein mielestäni oikein hyvät löydöt myös niiden kohdalla. Ava Gardner on kovin kaunis ja nimmarikin lienee ihan aito. Jos ei ole, niin ei silti harmita, koska en maksanut kuvasta paljoakaan. Viikkosanomat marraskuulta 1964 esittelee Englannin nuoria suurlähettiläitä kolmen aukeaman verran.

Kaksi postikorttiakin ostin. Vasemmalla näette idyllisen kuvan tappelevista sisaruksista. Näky on kovin tuttu sekä itse koettuna että omin silmin nähtynä. Kortin on lähettänyt sisko veljelleen hyvin kauan sitten, postimerkistä päätellen 1900-luvun alussa. Värillinen kortti taas on niin häkellyttävä, että olen lähes sanaton. Kaikessa rauhassa talon seinustalla kuherteleva pariskunta saa kylmää vettä koiran pissaa niskaansa närkästyneeltä eläimeltä. Ehkäpä neidon helma on noussut säädyttömiin korkeuksiin ja koira on päättänyt lopettaa moisen riettauden lyhyeen.

Jos olisi ollut varaa, olisin ostanut omakseni yhden viime vuosisadan alkupuolelta olevan valokuvakansion, jonka kuvia oli erikoisesti leikelty. Joistakin kuvista oli leikattu joku ihminen pois, yhdessä kuvassa rivissä istuvien poikien järjestystä oli jälkikäteen muutettu. Eräällä sivulla oli kokoelma jalkojen kuvia.

Monenlaista mielenkiintoista ja houkuttelevaa näin ja viihdyin messuilla oikein hyvin. Ihana päivä!

Pari satukirjaa

Suuri satukirjasto
Keisarin uudet vaatteet
ja muita maailman kauneimpia satuja
WSOY 1980, 253s.
Suom. L. Aro
Kersti Juva
Panu Pekkanen
Kerttu Piskonen
Anni Swan
Maila Talvio

Iltasaturutiinimme elävät murroskautta. Kuten jo aiemmin mainitsin, esikoinen alkaa olla jo sen verran iso, että hän lukee mieluummin itse. Pikkuveli taas on taitava nukahtaja, eikä useinkaan jaksa valvoa lyhyttäkään tarinaa loppuun asti. Nuorimmainen ei pysy paikoillaan edes kuvakirjan vertaa. Mutta silloin tällöin on luettukin, joskin mielestäni harmillisen harvoin.

Suuren satukirjaston ensimmäinen osa aloitettiin varmaankin jo alkuvuodesta. Siitä on lueskeltu tarina silloin tällöin ja viimeisen sadun luin ihan omaksi ilokseni, kun ei nämä perinteisimmät sadut lapsia niin paljoa kiinnostaneet. Minulle tämä kirjasarja on rakas, sillä meillä oli omana yksi osa (Prinsessa Ruusunen), jonka upeita kuvia jaksoin ihastella pitkiä aikoja. Toisia kuvituksia taas en jaksanut edes selailla, mutta ne kivat muistot painavat vaakakupissa enemmän.

Tämä kirjasarjan ensimmäinen osa pitää sisällään muun muassa sadut Keisarin uudet vaatteet, Todellinen prinsessa, Uljas räätäli, Lumivalko ja Ruusunpuna, Kolme pientä porsasta ja Kaunokki ja hirviö. Pidän siitä, että näitä satuja ei ole turhaan siloiteltu ja ripoteltu päälle hunajaa ja hattaraa. Mitään verta ja suolenpätkiä ei sentään Kolmessa pienessä porsaassakaan nähdä (tai kuulla). Vaikka pojat menettivätkin kiinnostuksensa kirjaa kohtaan harmillisesti kesken kaiken, minä tykkäsin silti. En ihan kaikista saduista, mutta useimmista kuitenkin.

Alexandra Salmela: Kirahviäiti
ja muita hölmöjä aikuisia
Teos 2013, 91s.
Kuvitus: Martina Matlovičová

Toinen lasten osalta puolitiehen jäänyt iltasatukirja on Alexandra Salmelan kirjoittama ja Martina Matlovičován kuvittama Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia. Aloitimme lukemisen suurin odotuksin, sillä 21 lyhyttä tarinaa omituisista aikuisista kiehtoi meitä kaikkia. Mutta voi blääh. Saduissa oli kyllä hauskoja ja pähkähulluja ideoita, mutta meidän kaikkien makuumme ne olivat aivan liian lyhyitä. Toki satuja olisi voinut jatkaa lasten kanssa ideoiden, mutta sellainen aivomyrskyily ei ole hirveän järkevää nukkumaanmennessä. Viimeiset tarinat luimmekin vanhimman pojan kanssa yhteisvoimin ääneen, keskellä päivää.

Kirjan kuvitus ansaitsee kyllä erityismaininnan. Martina Matlovičová irrottelee estoitta niin värien kuin muotojenkin kanssa ja yhdistelee erilaisia tekniikoita ennakkoluulottomasti. Kuvia katselimme vielä sittenkin, kun lukeminen ei enää innostanut.

Perunkirjoitus

Roope Lipasti: Perunkirjoitus

Atena 2013, 288s.

Roope Lipastin Perunkirjoitus on kertomus veljesten automatkasta mummon edesmenneen puolison perunkirjoitukseen Imatralle. Teemu ja Janne eivät ole olleet järin paljon tekemisissä keskenään, eikä vainajakaan ollut kovin läheinen - varsinkaan Jannelle. Teemu on vakuutusalalla, naimaton ja jämpti kaikissa tekemisissään. Pikkuveli Janne taas ajelehtii tuuliajolla, ainakin Teemun tietämyksen mukaan. Oikeasti Jannellakin on meneillään vaikka mitä, mutta toisistaan etääntyneet veljekset eivät vain ole tulleet keskustelleeksi asioista. Matkalla sattuu monenlaista ja muutamista mieltä vaivaavista asioistakin tulee puhuttua, mutta veljekset onnistuvat yllättämään toisensa vielä Imatrallakin. Tai oikeastaan Janne yllättää kerta toisensa jälkeen.

Pidin kovasti Lipastin kirjoitustyylistä. Teksti on sulavaa ja tarina kulkee mukavan vauhdikkaasti eteenpäin. Lipasti sujauttelee tekstiinsä runsaasti huomioita ihmisistä ja ilmiöistä, mistä myöskin tykkäsin. Henkilöt eivät suoranaisesti sulattaneet sydäntäni. Teemun tärkeily ja jäykkyys, sekä jatkuva Jannen väheksyminen miltei tympivät. Janne taas jäi loppuun asti hiukan arvoitukseksi: en saanut selkeää käsitystä siitä mitä hän mistäkin (käsitellyistä asioista) ajatteli ja miksi. Vaikka en päähenkilöihin rakastunutkaan, tykästyin kirjaan kuitenkin.

Leppoinen tarina, jonka loppu ei ollut ihan perinteinen. Lipastin aiemmatkin kirjat alkoivat kiinnostaa, sillä kyllä tällaiselle letkeälle kirjallisuudelle on aina tilaa.

Kysy ja kurkista! Tenavien tietopankki

Katie Daynes, Suzie Harrison & Marie-Eve Tremblay: Kysy ja kurkista! Tenavien tietopankki

(Lift-the-flap Questions and Answers, 2012)

Tammi 2013, 14s.

Suom. Sari Kumpulainen

"Äiti, mitä ihan maan sisällä on? Onko maapallo niin kuin kivi? Mitä multa on? Miten madot syö multaa? Kakkaako ne samaan aikaan? Syökö ne välillä omaa kakkaa?"

Lapsilla on ihan mieletön tiedonjano ja loputtomasti kysymyksiä. Vanhemmilla ei useinkaan ole ihan kaikkea sitä tietoa, mitä (oikeiden) vastausten antamiseen tarvittaisiin. Hihkaisin innosta, kun huomasin, että yhdessä lasten kirjakerhossa oli kuukaudenkirjana tämä hauska kysymys-vastaus -kirja. Kuvitus miellyttää minua ja lapset rakastavat läppiä, joten yhdistelmähän on varma hitti!

Vaikka kirjassa ei hirveän moneen kysymykseen vastatakaan, niin onhan tästä apua. Aiheitakin on ilahduttavan monenlaisia. Lapset ovat tykänneet erityisesti ihmisiä koskevista tiedoista, kuten milloin ihminen lakkaa kasvamasta, miksi maha murisee ja mitä virkaa on kulmakarvoilla. Minä olen vaivihkaa yrittänyt virkistää muistiani erilaisten kuka keksi sen-ja-sen ja milloin -asioiden suhteen. kaikkien yhteinen suosikki on kuitenkin ihmisen suurin lihas, sillä luukun takana pyllistää veikeä painonnostaja iso pakaralihas pullottaen.

Ei tästä kirjasta varmasti koulutehtävä tehdessä hirveästi apua ole, mutta etenkin kyselyikäisten kanssa tästä on paljon iloa! (Ja kyselyikä tuntuu olevan sen verran pitkä, että kirjaakin tulee varmasti luettua vielä kauan.)

Lisäys:
Ohhoh, olen ihan kokonaan unohtanut julkaista tämän postauksen!
Onneksi löysin tämän luonnoksista, koska kirja on edelleen ahkerassa luvussa. Esikoinen vei sen jopa kouluun lempikirjanaan ja oli ylpeä, kun opettajakin oli kehunut kirjaa mielenkiintoiseksi. :)

Corto Maltese - Kelttiläistarinoita

Hugo Pratt: Corto Maltese - Kelttiläistarinoita

(Les Celtiques, 2009)

Jalava 2013, 110s.

Suom. Heikki Kaukoranta

Corto Maltese on minulle ennestään tuttu pikkusiskon kirjahyllystä. En tosin ole ensimmäistäkään aiemmin lukenut, mutta kehuja kuullut siinä määrin, että ajattelin tutustua herra Malteseen Kelttiläistarinoista aloittaen. (Pikkusiskolta etukäteen varmistin, että pitäisikö nämä sarjakuvat lukea jossakin järjestyksessä, mutta kuulemma ei ole mikään pakko.)

Kelttiläistarinoita on julkaistu nyt suomeksi ensikertaa värillisenä painoksena ja lisäksi käännös on tarkastettu. Ennen kuin Corto Maltese pääsee vauhtiin, lukija pääsee ihailemaan upeita, tunnelmallisia Marco D'Annan valokuvia ja lukemaan Pratt-asiantuntija Marco Steinerin alkusanat. Steinerin sanat ja D'Annan kuvat toimivat yhteen erittäin hyvin, vieden lukijan valmiiksi Irlannin karuihin mutta kauniisiin maisemiin.

Heti parin sarjakuvasivun jälkeen huomasin kuvitelleeni Corto Maltesen toisenlaiseksi mieheksi: perinteiseksi hyvikseksi. Puhelinsoitto siskolle selvensi asiaa, Maltese on kuulemma (entinen) merirosvo mutta silti tavallaan hyvis. Jatkoin siis lukemista ja sain todeta kokoelman kaikki neljä lyhyttä kertomusta varsin toimiviksi. Ensimmäisessä tarinassa, Konsertto O'Molli harpulle ja nitroglyseriinille, Corto Maltese vierailee Pohjois-Irlannissa tervehtimässä ystäväänsä, joka tosin on äskettäin kuollut. IRA:n joukkojen "piilomajassa" vaihdetaan kuulumisia ja lopulta vieraillaan vastapuolen päämajassa.

Sydäntalvisen aamun uni on unenomainen kertomus, joka alkaa aamu-usvaisella Stonehengellä. Vanhojen tarujen ja legendojen hahmot Oberon, Puck, Morgan le Fay sekä Merlin ovat huolissaan saksalaisjoukkojen uhkaavasta lähestymisestä. Apuun värvätään sattumalta paikalla torkkuva Corto Maltese. Tämän tarinan alku oli visuaalisesti hieno, mutta kielellisesti kankea. En vastusta puhekielisyyttä, mutta etenkin Merlinin kaltaisen hahmon soisi puhuvan kirjakieltä.

Vosne-Romanéen viiniä ja Picardien ruusuja tarinassa Corto Maltese jää aika lailla sivustakatsojan rooliin. Punainen paroni ampuu alas vastapuolen lentokoneita solkenaan, mutta viimein hänkin kohtaa loppunsa.

Viimeinen tarina sisälsi niin sekopäisen hahmon, että meinasin saada päänsäryn. Zuydcooten ja Bray-Dunesin välimailta - burleskia, tai ehkä ei on nopeatempoinen rikos ja ratkaisu -tyyppinen tarina. Corto Maltese on seuraamassa amerikkalaisjoukkojen viihdytyspalveluiden järjestämää teatteriesitystä sekä kauniin Mélodien laulua. Esitysten jälkeen sattuu kuolemantapaus, josta syytetään Corton ystävää. Teatteria esittävän Rico-Ricon haastatteleminen on yhtä tuskaa, sillä mies koikkelehtii kuin sätkynukke ja hyppää melkein lukijan silmille. Mutta Corto on nokkela kaveri ja tämäkin juttu järkeillään sutjakkaasti selväksi.

Kaiken kaikkiaan Kelttiläistarinoita jätti jälkeensä halun tutustua Corto Malteseen paremmin. Tämän kokoelman tarinat ovat toisaalta harmittavan lyhyitä, mutta jälkikäteen ajatellen juuri sopivia. Mitäpä tuota turhaan pitkittämään valmista tarinaa. Tarinoiden nimissä olisi kyllä ollut tiivistämisen varaa.