Tuulisen saaren kirjakauppias

Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias

(The Storied Life of A.J. Fikry, 2014)

Gummerus 2014, 239s.

Suom. Tero Valkonen

Kirja ilmestyy viikolla 24!

Tuulisen saaren kirjakauppias kopsahti postilaatikkoon sopivalla hetkellä. Sellaisella, kun edellinen kirja oli luettu, enkä vielä ollut osannut päättää, mitä seuraavaksi lukisin. Tämä tuntui täydelliseltä ja melkein sellainen olikin. Ainakin tähän hetkeen.

A.J. Fikry on nelikymppinen leskimies, jonka huonosti menestyvä kirjakauppa on tuulisen ja syrjäisen Alice Islandin ainoa. A.J. on aika äreä ja epäsosiaalinen, mikä ei ole tietenkään eduksi kirjakaupan myyntiä ajatellen. Amelia Loman on pienehkön kustantamon myyntiedustaja, jonka ensitapaaminen A.J:n kanssa on kaikkea muuta kuin menestyksekäs. Mies käyttäytyy huonosti ja on tyly, eikä Amelian kirjasuositukset tunnu kiinnostavan tätä ollenkaan. A.J. on vaimonsa kuoleman jälkeen ryypännyt runsaasti ja usein ja erään tällaisen illan jälkeen tapahtuu ensin yksi asia, joka johtaa välillisesti toiseen, vielä mullistavampaan tapahtumaan. A.J:n elämä kiepsahtaa uusille, paremmille raiteille.

Tuulisen saaren kirjakauppias on kirja rakkaudesta kirjoihin, uusista mahdollisuuksista sekä rakkauden eheyttävästä voimasta. Kuulostaako vähän imelältä? Ei kannata säikähtää, sillä kirja ei ole ällömakea ollenkaan. Pidin tästä kirjasta todella paljon. Ei se täydellinen ole, vaan paikoin hyvinkin ennalta-arvattava. Erityisen ihastuttavana pidin sitä, kuinka tarina ikään kuin selitti joitakin rakenteellisia seikkoja. Minä en juurikaan pidä preesenssissä kerrotuista tarinoista, mutta tässä tarinassa sekin valinta ohimennen perusteltiin. Juuri kun aloin ihmetellä, miksi kauan sitten mainittua asiaa X ei oltu käsitelty enempää, kirjassa alettiin pohtia sitä että kerran mainittu asia useimmiten kyllä käsitellään myöhemmin - toisaalta taas aina ole tärkeintä tietää ihan kaikkea.

Teksti on mukavan sujuvaa sekä kielellisesti että kerronnallisesti ja kirja tulikin luettua kuin huomaamatta. Tarina vei mennessään siten kuin parhaat tarinat tekevät ja hupeneva sivumäärä harmitti. Kirja ei ole täydellinen, mutta silti hurmaava ja ihastuttava. Toivottavasti Zeviniä suomennetaan lisää, sillä jo tämän yhden kirjan perusteella haluaisin lukea hänen kirjojaan jatkossakin!

Isäasentoja

Petri Vartiainen: Isäasentoja

Otava 2014, 159s.

Petri Vartiaisen Isäasentoja löytyi postilaatikosta ihan yllättäen. Ihastuin kirjan kanteen, joka on muodostettu lapsuudesta tutuista palikoista, ja pistin kirjan hyllyyn odottamaan mahdollista lukemista. Nappasinkin kirjan laukkuuni hammaslääkärin odotushuoneessa luettavaksi ja koska lapsi luki sitä hammashoitolan ainutta Roope-Setää, jatkoin sinnikkäästi lukemista vaikka jo alussa kävi selväksi, ettei tämä kirja ollut minua varten.

Kirjan takakannessa kirjoitetaan muun muassa näin: "Lapset ovat isän elämän valo, heidän vuokseenmies venyy mihin asentoon tahansa. Näitä vaihtuvia asentoja Petri Vartiainen kuvaa hauskasti ja suurella sydämellä." Asennoiduinkin siis niin, että luettavanani olisi jotakin hykerryttävän hassua ja humoristista tekstiä vanhemmuudesta isän näkökulmasta. Hyvin pian tajusin, ettei kirjassa ole kuin pikku hippunen huumoria tai sitten oma huumorintajuni on tyystin toisenlainen kuin Vartiaisella.

Siinä missä viime vuosina on julkaistu useampi sarkastis-realistis-humoristinen äitiyskirja, Isäasentoja tuntui lähinnä pakahduttavan painostavalta pettymysten ja riittämättömyyden kuvaukselta, jossa isähenkilö on naimisissa maailman julmimman ja typerimmän naisen kanssa. Minkälainen nainen painostaa pilkaten ja syyllistäen miehensä hankkimaan lisää lapsia, vaikka mies on tehnyt selväksi, ettei enempää haluaisi? Ja minkälainen mies siihen suostuu? (Ei, raskaus ei useimmiten ole hehkeä ja upea olotila. Mieluummin synnyttäisin kerran viikossa kuin olisin raskaana.) Eikä sitä miehen mahdollisesti pyöristyvää vatsanseutua ole todellakaan oikeutta pilkata sen enempää kuin naistenkaan löllöttäviä mahoja!

Kirjan päähenkilö löytää isyydestään hyviäkin puolia, lapset. Hän muistelee myös omaa isäänsä sekä muutamia suvun miehiä, jotka kaikki ovat enemmän tai vähemmän epäonnistuneita isinä. Olisinkin kipeästi kaivannut mukaan edes yhden isyydestään ja elämästään nauttineen miehen tarinaa.

Isäasentoja on kielellisesti hyvin hiottua ja harkittua, välillä turhankin punnittua. Kirjalliset viitteet ovat osuvia, mutta tuntuivat minusta harmillisen irrallisilta. Jos minulla olisi ollut muistilappuja mukana siellä hammaslääkärissä, voisin jakaa tähän jonkun kirjan monista, hienoista ajatuksista, jotka parhaimmillaan olivat kuin aforismeja. Mutta koska lappuja ei ollut, kerron vain, että niitä oli. Paljon.

Isäasentoja ei ollut ns. minun kirjani, mutta varmasti tällaiselle hiotulle ja tiiviille kirjalle on otollisempaakin lukijakuntaa olemassa. Uskoisin, että etenkin sopivan ikäiset isät voisivat pitää tästä.

Mauri Kunnas: Suuret tarinat

Mauri Kunnas: Suuret tarinat 

(Kuningas Artturin ritarit, Viikingit tulevat!, Robin Hood)

Otava 2014, 192s.

Mauri Kunnas on varmasti Tove Janssonin ohella tunnetuin suomalainen lastenkirjailija. Kunnaksen helposti tunnistettava ja hauska piirustustyyli miellyttää useimpia aikuisia ja lapsia ja tarinatkin ovat hauskoja. Meidän perheessä on selailtu Kunnaksen kirjoja paljonkin, mutta lapset eivät ole jaksaneet keskittyä kuuntelemaan tarinoita. Enemmän onkin tutkittu kuvia ja etsitty niistä Herra Hakkaraisia ja mustapalleroita. (Mustapallerot lienevät hämähäkkejä, mutta meille ne ovat "aina" olleet mustapalleroita.)

Äskettäin ilmestynyt yhteisnide, Suuret tarinat, sisältää seuraavat aiemmin ilmestyneet kirjat: Kuningas Artturin ritarit, Viikingit tulevat! ja Robin Hood. Kaikki nämä ovat sopivan vauhdikkaita ja hurjia isommillekin lapsille ja ainakin meillä iltasatutuokiot meinasivat venähtää tuplasti pitemmiksi kuin tavallisesti. Siinä missä Kuningas Artturin ritarit ja Robin Hood ovat melko vapaasti mukailtuja versioita vanhoista tarinoista, Viikingit tulevat! pysyy historiallisille faktoille uskollisempana. Esimerkiksi Kuningas Artturissa linnat ovat kivisiä, eivätkä puisia kuten kuuluisi, koska Kunnaksen mukaan kivilinnoja on hauskempi piirtää. Kaikki kolme kirjaa on jaoteltu lyhyehköihin kappaleisiin - tai viikinkikirjan tapauksessa saagoihin. Viikingeistä on myös muutamia tietosivuja, joita tutkimalla saa paremman käsityksen vaikkapa viikinkien asumisratkaisuista, kaupungeista ja laivoista.

Suuret tarinat on jykevä ja juhlava kirja, jonka lukeminen oli hauskaa ja hivenen opettavaistakin, paitsi lapsille myös äidille. Pidin kaikista tarinoista, mutta suosikkini on Kuningas Artturin ritarit. Viikingeistä lukiessa takkusin joka kerta saaganpätkiä lausuessani, kun en yhtään hoksaa, millaisella poljennolla niiden kuuluisi mennä.

Toivottavasti näitä yhteisniteitä tulee myös muista Kunnaksen kirjoista (etenkin niistä vaikeammin saatavilla olevista), jolloin voisi näppärästi kartuttaa omaa kokoelmaansa.

Sadan nimen mittainen matka

Cecelia Ahern: Sadan nimen mittainen matka

(One Hundred Names, 2012)

Gummerus 2014, 475s.

Suom. Terhi Leskinen

Mike Tysonin elämäkerta jätti sen verran karhean jälkimaun, että halusin lääkitä itseäni kevyellä viihteellä. Cecelia Ahern toimi hyvin myös Fifty Shadesin jälkeen, joten Sadan nimen mittainen matka oli helppo valita rohdoksi näihinkin lukuruhjeisiin.

Toimittaja Kitty Logan on hairahtunut tekemään ala-arvoisen ja huonosti pohjustetun, skandaalinkäryisen tv-jutun, joka osoittautuu valheelliseksi. Kitty erotetaan määräajaksi televisiosta ja työ rakkaan ystävän aikakauslehdessäkin on vaakalaudalla. Vanha ystävä Constance on sairastunut rintasyöpään ja vain vähän ennen kuolemaansa hän antaa Kittylle erään oman juttuaiheensa. Kitty ei ehdi saada tarkempia taustatietoja tästä juttuaiheesta ja onkin melkoisen haasteen edessä, kun hänen pitäisi saada kasaan juttu sadan nimen listan perusteella. Nimet eivät ole Kittylle entuudestaan tuttuja, eikä ole lainkaan helppo homma selvittää, mitä Constance on halunnut näistä ihmisistä kirjoittaa.

Sadan nimen mittainen matka ei ole realistisuudella pilattu, vaan juuri sopivasti romantisoitu, perinteinen viihderomaani. Ensin menee kaikki päin mäntyä, mutta lopussa kaikki asiat ovatkin kääntyneet parhain päin. Mukana on mielenkiintoisia henkilöhahmoja ja aivan liikaa pariutumisia, mutta tällainen "nää rakastuis toisiinsa" -pumpuli tekee toisinaan hyvää.

Suositeltavaa luettavaa tilanteisiin, joissa kaipaa helppoa viihdykettä tai kirjallista romanttista komediaa.

Tyly totuus

Mike Tyson & Larry Sloman: Tyly totuus

(Mike Tyson - Undisputed Truth, 2013)

Johnny Kniga 2014, 538s.

Suom. Tarja Lipponen

Joskus yllätyn itsekin siitä, millaisia kirjoja haluan lukea. En ole koskaan erityisesti seurannut Mike Tysonin uraa, mutta huomasin olevani kiinnostunut tästä hänen elämäkerrastaan. Ennakkokäsitykseni Tysonista ei ollut mitenkään imarteleva. Kuvittelin hänet ylimieliseksi, äkkipikaiseksi ja pelottavaksi mieheksi ja halusin lukea kirjan ja huomata olevani väärässä.

Tyson on kirjoittanut elämäkertansa yhteistyössä Larry Slomanin kanssa. Kirjassa ei tarkemmin eritelty työnjakoa, mutta olettaisin Slomanin vastanneen itse kirjoittamisesta lukuisten haastattelujen ja tiiviin yhteydenpidon avulla. Teksti on minä-muotoista ja puhekielistä, kertojana on luonnollisesti Mike Tyson itse.

Tyson kertoo karusta lapsuudestaan erittäin köyhissä oloissa ja siitä, kuinka hän jo alle 10-vuotiaana oli mukana jengissä ja tehtaili asuntomurtoja. Vasta päätyessään Cus D'Amaton, tunnetun nyrkkeilyvalmentajan hoiviin Tyson alkoi saada elämänsä edes jollakin lailla raiteilleen. Tiivis treenaaminen ja tiukka kuri piti hänet (enimmäkseen) kaidalla tiellä ja menestys nyrkkeilykehissä oli hienoa aikaa. Mutta kun alamäki alkoi, se oli jyrkkä ja pitkä. Tyson juhli yöt, treenasi päivät (jos treenasi), kävi ottelemassa ja jatkoi samaa holtitonta menoa. Hän käytti huumeita ja alkoholia sekä runsaasti erilaisia lääkkeitä, joita hänelle oli määrätty muun muassa masennukseen ja epilepsiaan (jota hänellä ei koskaan ollutkaan). Raiskaussyyte ja siitä annettu vankilatuomio sekä Evander Holyfieldin korvan puraiseminen ovat varmasti saaneet enemmän julkisuutta kuin Tysonin suurimmatkaan saavutukset, ja molemmat tapaukset varmasti liitetään häneen aina.

Tämän kirjan lukeminen oli todella tuskaista. Olin ikävä kyllä melko oikeassa ennakkoluuloineni, enkä voi väittää ymmärtäväni Tysonin persoonaa sen enempää kuin ennenkään. Vaikka teksti on kirjoitettu periaatteessa nöyrästi, minä en vakuuttunut. Kautta kirjan minua vaivasi sekä vähättely että liioittelu. Esimerkiksi kirjan alkupuolella Tyson toteaa olevansa lukutaidoton, koska koulu ei juurikaan kiinnostanut, mutta vain muutamaa sivua myöhemmin hän kertoo lukeneensa yhdessä yössä nyrkkeilyhistoriikin. Rahasta puhuttaessa Tyson lahjoitteli "halpoja" koruja, joiden arvoksi mainittiin 65 000 dollaria, tienasi satunnaisilta tuntuvista otteluista kymmenien miljoonien palkkion ja saman tien oltiinkin jo pennittömiä. Toki Tysonilla oli - ja on ilmeisesti edelleen - suuret verovelat, mutta miten voi pitää itseään pennittömänä, jos omistaa useita kartanoita, lukuisia autoja ja ties miten paljon muuta rahaksi  helposti muutettavaa tavaraa? Tysonin juhlimista kuvataan avoimesti, samoin huumeidenkäyttöä ja naisseikkailuja. Ristiriita katuvaisen asenteen ja asioilla repostelun välillä oli turhauttava. Erityisen hyvin mieleeni jäi kuvaus illasta, jota vietettiin suurin elkein juoden ja kokaiinia (tai kokkelia, koksua, kokaa, kolaa) nuuskaten, vikitellen jokaista näköetäisyydelle osuvaa naista ja sitten yhtäkkiä todettiin, että Tyson oli tottunut kurinalaiseen elämään. ??? Kurinalaisuutta ei D'Amaton aikojen jälkeen juurikaan kirjassa näkynyt.

Yksi kirjan suurista heikkouksista oli vuosilukujen puute. Oli erittäin vaikeaa hahmottaa, minkä verran aikaa kului eri tapahtumien välillä, kun aikaa tunnuttiin mittaavan Tysonin elämän merkkipaalujen avulla. Tavallaan ymmärrettävä ratkaisu ja luultavasti toimivakin, mikäli lukija osaa itse sijoittaa ensimmäisen maailmanmestaruuden ja vaikkapa sen Holyfieldin korvan oikeille vuosille. Mutta minun kaltaiselleni lukijalle ratkaisu on turhauttava.

Tyly totuus oli kuin ylipitkä teini-pojan rehentelykokoelma, jonka muuntaminen nöyräksi ja katuvaksi, varoittavaksi esimerkiksi on härskisti epäonnistunut. Epäonnistunut on myös kirjan sidos, sillä kuvaliitteet napsahtivat irti jo ensimmäisellä lukukerralla.

Jotain positiivista sanottavaa tästäkin kirjasta kuitenkin on. Kirjan kannessa on tosiaan Mike Tysonin kasvokuva ilman mitään tekstejä ja tämä tarjosi oivallisen mahdollisuuden pieneen kujeiluun. Mies säikähti useampana iltana sängyssä pötköttävää Tysonia, kun olin aiemmin päivällä asetellut kirjan tyynylle ja myllännyt sopivasti peittoa. ;)

Seriously… I'm Kidding

Ellen DeGeneres: Seriously… I'm Kidding

Grand Central Publishing 2012, 241s.

Joistakin kirjoista tietää tulevansa hyvälle mielelle ja Ellen DeGeneresin Seriously… I'm Kidding on yksi näistä. Tämä on ollut minulla lainassa jo hyvän aikaa, mutta olen säästellyt lukemisen aloittamista sopivaan hetkeen. Nyt, kesken Mike Tysonin Tyly totuus -elämäkerran, kaipasin kipeästi jotakin kepeää, sujuvaa ja hyväntuulista.

Jo kirjan takakansi piristäisi kenen tahansa tylsää päivää. Sen sijaan, että DeGeneres kertoisi siinä kirjansa sisällöstä, hän käyttää tilan lukijan kehumiseen: "That is a beautiful blouse you're wearing. It goes nicely with this book." 

Kansien välistä löytyy lyhyitä ja vielä lyhyempiä tekstejä, joiden aiheet vaihtelevat päiväkirjamerkinnöistä hyviin tapoihin (myöhästyminen ei ole kohteliasta Elleninkään mielestä), naisten tekemistä keksinnöistä pohdintaan siitä, millaista keskustelu olisi selvänäkijän kanssa (ennalta-arvattavaa, ainakin sen selvänäkijän näkökulmasta). Mukaan mahtuu myös muutama lyhyt novelli (A Short Short Story), yksi haiku, värityskuvia sekä muutamia mielenkiintoisia listoja.

Kirjan huumori on lämminhenkistä ja napakkaa, teksti luontevaa ja miellyttävää luettavaa. Olisin varmasit tykännyt tästä milloin tahansa, mutta nyt Seriously… I'm Kidding tuntui erityisen mieluisalta luettavalta, kun samaan aikaan takkusin täysin toisenlaisen kirjan parissa.

Muumit ja olemisen arvoitus

Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus

Atena 2014 (8. painos), 229s.

Jukka Laajarinteen Muumit ja olemisen arvoitus on viehättävän helppolukuinen ja antoisa filosofinen kirja Muumien ystäville. Laajarinne löytää paljon yhteneväisyyksiä kuuluisien filosofien Heideggerin (josta en ole koskaan kuullutkaan), Sartren ja Kierkegaardin sekä Tove Janssonin luoman muumimaailman ajatusmaailmasta. Yliopistossa filosofiaa opiskellessaan Laajarinne huomasi, että Tove Jansson oli Muumi-kirjoissaan seilannut samoja syviä vesiä kuin he [edellä mainitut filosofit] ja tuntui vievän lukijoitaan samaan suuntaa. Muumit avautuivat nyt eksistentialistisena kirjallisuutena.

Toven matkassa -kirjasta blogatessani mainitsin, etten juurikaan välittänyt niistä teksteistä, joissa analysoitiin Toven kirjoja tai taidetta. Tässä kirjassa taas en muunlaista lähestymistä odottanutkaan ja kaikki Laajarinteen tulkinnat ja näkemykset kiinnostivat ja saivat nyökkäilemään hyväksyvästi. Laajarinteen teksti on miellyttävää ja tuntuikin, kuin olisin ollut kuuntelemassa luentoa. Välillä olisi tehnyt mieli viitata ja esittää syventäviä kysymyksiä.

Päällimmäisenä tästä kirjasta jäi mieleeni puhe vapaudesta ja valinnoista. Meillä jokaisella on vapaus valita erilaisten, pienten ja suurten, asioiden välillä. Kukaan ei voi valita meidän puolestamme, eikä kenenkään pitäisi tehdä valintoja ulkopuolisten paineiden ja mahdollisesti kuviteltujen odotusten perusteella. Ehkä useimmat odottavat hemuleiden käyttäytyvän hemuleiden tavoin, mutta toisinkin voi valita. Hemuli voi valita vaikka nuuskamuikkusmaisen tien, jos haluaa. Tulevaisuus on avoin, eikä perille ole yhtä ainoaa mahdollista tietä.

Muumit ja olemisen arvoitus on kuvitettu Muumi-kirjoista tutuilla mustavalkokuvilla, jotka on valittu huolella sopimaan käsiteltyyn aiheeseen. Kirjan taitto on lukijaystävällinen ja pidän kirjan ulkoasustakin kovasti.

Tämä kirja sopii erityisen hyvin luettavaksi silloin, kun Muumi-kirjat ovat tuoreehkossa muistissa. Näin Laajarinteen mainitsemat kohtaukset ko. kirjoista muistuvat mieleen helposti ja pohdinnoista saa varmasti enemmän irti. Mainio kirja!