keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Villan kotoisa kosketus

Ingalill Johansson: Villan kotoisa kosketus - neulo, virkkaa ja huovuta kotiin
(Stickat för hemmet, 2012)
Mäkelä 2014, 119s.
kuvat: Ewa K. Andinsson
Suom. Virpi Vainikainen

Tätä blogitekstiä kirjoittaessa olen toipumassa pariviikkoisesta sairasteluputkesta. Vaikka ulkona on välillä näkynyt jopa aurinko, minä olen kyhjöttänyt sisällä ja potenut milloin mitäkin. Yksi podettava vaiva on ollut sieluun asti hiipivä kylmyys, sellainen koko kehon valtaansa ottava horkka, josta ei tahdo päästä eroon. Siinä sisäjäädytetyssä olotilassa oli oikeasti ihanaa selata tätä Villan kotoisaa kosketusta ja haaveilla muun muassa sohvan uudesta, neulotusta päällisestä.

Tästä kirjasta ei löydy ohjeita sukkiin eikä lapasiin, vaan erilaisia sisustusideoita. Materiaalina on käytetty villalankaa, sitäkin pääasiassa luonnollisissa väreissä. Kirja tarjoaa selkeitä ohjeita mm. neulottuihin tyynyihin, täkkiin ja huovutettuun laukkuun. Lisäksi Johanssonin mallit todistavat sen, että kudottu lampunvarjostin tai kudotut purkinsuojukset voivat oikeasti näyttää hyvältä ja houkuttelevalta. Etenkin palelevan lukijan mieltä kiehtoo ajatus kodista, joka on lähes vuorattu kauniilla neuleilla.

Koska perheemme nuorimmainen tekee kutomisesta tällä hetkellä mahdotonta (esikoisen sukat ovat viipyneet puikoilla pian puoli vuotta), en pääse toteuttamaan vielä mitään kirjan ideoista, mutta ainakin ruma rahimme ansaitsisi klassisemman, kauniin ilmeen.

Kirjan kuvat ovat erittäin kauniita ja selkeyttä täytyy niidenkin kohdalla kehua. Monesti sisustuskirjoissa kuvataan niin suuria kokonaisuuksia, että tällaiset pienemmät yksityiskohdat eivät pääse oikeuksiinsa. Kaiken kaikkiaan laadukas kirja, niin sisällöllisesti kuin esineenäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti