lauantai 2. elokuuta 2014

Bloggausjumi

Heinäkuussa en malttanut montakaan kertaa istahtaa tietokoneen ääreen rustaamaan blogitekstejä. Nautin täysin rinnoin helteistä, jotka kerrankin löysivät myös meidän rantakaupunkiimme. Pitkästä aikaa olen tarennut ulkona ja yölläkään ei palele, vaikka otin paksut täkit pois käytöstä. Ensimmäistä kertaa pääsin todistamaan myös niinkin harvinaista ihmettä, kuin meriveden lämpenemistä. Viime sunnuntaina vesi oli jo niin lämmintä, että polskutellessakin meinasi tulla hiki. Blogin varastossa oli onneksi kiitettävästi postauksia, joten blogi ei liiemmin hiljentynyt vaikka tulinkin pitäneeksi hiukan vapaata. (Vain omasta blogistani tosin, muiden palstoilla vierailin entiseen malliin.) Viikon verran on mennyt myös sairastellessa, joten enemmän minua ovat vetäneet puoleensa kirjat ja sarjakuvat kuin tämä tietsikka.

Lukutahtini on selvästi hidastunut alkuvuodesta, mutta bloggaamattomia on silti päässyt kasaantumaan. En oikein edes tiedä, mistä kohtaa lähtisin tätä sumaa purkamaan. Työpöydälle kasaantuva läjä on jo kiinnittänyt miehenikin huomion ja jotain pitäisi kuulemma tehdä asialle. Tänään en vielä jaksa tehdä muuta kuin esitellä bloggaamattomien pinot, joten katsokaa ja ihailkaa:


Kalle Päätalo: Täysi tuntiraha
Timo Parvela: Ella ja kaverit karkaavat koulusta
Satu Waltari: Kahvila Mabillon
Marian Keyes: Peiton alla
Grace Coddington: Grace - elämäni muodin maailmassa 
Agneta Rahikainen: Edith - Runoilijan elämä ja myytti


Paco Roca: Ryppyjä
Cyril Pedrosa: Ekoloogiset
Hanna Arvela + Samuli Sarén: Sanoisitko kuskille päivää
Reetta Niemensivu: Aavepianisti ja muita kertomuksia
Dupuy & Berberian: Jeanin elämää x 7 sekä Teoria yksinäisistä ihmisistä
Gary Larson: The Far Side Gallery 1-5 sekä The PreHistory of The Far Side

Tällaisista teoksista on siis luvassa juttua, kunhan vain maltan ryhtyä hommiin. (Huomisesta eteenpäin on vain jälleen luvattu upeita kesäkelejä, joten en ehkä malta tehdä yhtään mitään aivan vielä.) Osa kirjoista/sarjakuvista on tehnyt suuren vaikutuksen, osa taas on ollut lähes tuskaista luettavaa. Se keskeyttämisen jalo taito olisi jo korkea aika oppia…

Tällä hetkellä lueskelen Diana Gabaldonin Luiden kaikua, joka ei tunnu lähtevän käyntiin sitten millään. Olen lukenut yli 300 sivua ja nyt on pakko saada lukea jotain mukaansatempaavampaa. Sarjakuvarintamalla nautiskelen jälleen Valhalla-sarjasta, tällä kertaa ruotsiksi. Kirjastosta tosiaan löytyi koko sarja upeina kokoomateoksina! Puutteellisesta kielitaidostani huolimatta lukeminen on ainakin kahden ensimmäisen tarinan kohdalla sujunut ihan hyvin ja mielenkiinnolla odotan, millaisia ne minulle uudet seikkailut ovat.

Le Masque Rougen Kirjabingo päättyi kuun vaihteessa ja ehdin saada kaksi bingoa kasaan. (Näistä bloggaamattomista löytyisi kaksi ruksia lisää, mutta eivät ne uusiin bingoihin olisi riittäneet.) Haaste oli hauska ja mukavan leppoinen. Näitä lisää! :)

Nähdään piakkoin!

8 kommenttia:

  1. Meinaa olla vähän samaa jumitusvikaa, tai pikemminkin on ollut koko alkuvuoden ja nyt olen vähitellen alkanut saada jotain jo aikaiseksikin. Kohtuullinen pino on silti vielä odottamassa, ja kun lukemisellekin on taas viime viikkoina tuntunut löytyvän enemmän aikaa kuin vähän ennemmin, olen jo alkanut valita hyllystä yhä paksumpia kirjoja niin ettei blogattavia nimikkeitä kertyisi kovin nopeasti ja saisin tilannetta tasattua! :D

    Mut helteet on saaneet paremminkin vain pysymään tiiviimmin sisällä koneellisen ilmanvaihdon ja tuulettimen ulottuvilla. Hyi olkoon, ei sovi mulle tuollaiset kelit ollenkaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, Mulla on lukuvirekin jossakin kesälaitumilla, enkä tahdo saada luettua romaaneja millään. Siksi noita sarjakuvia onkin kasaantunut vino pino, kun ne tuntuvat tähän hetkeen sopivan helpolta luettavalta.

      Täällä rannikolla merituuli pitää paahtavimmatkin helteet kurissa, ja vain harvoin sää tuntuu tukahduttavan kuumalta. Lisäksi meidän talo on kylmä, joten vilvoittelemaan pääsee aina kun haluaa :)

      Poista
  2. Ai kamala, nyt on pahasti asiat kun mieskin jo huomauttelee :D Melkoinen kasa blogattavaa on sinulle kertynyt! Minulla ei ole jonoa lainkaan, koska säiden takia on lukeminen jäänyt aika vähälle. Olen lukenut lähinnä lehtiä, koska keskittymiskyky on vaihteeksi melko olematon. Mutta kyllä se taas tästä!

    Lämmintä alkavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, Niinpä! Yleensä mies ei todellakaan huomaa mitään blogielämääni liittyvää. Mullakin kesän ihanat ilmat ovat selvästi vähentäneet lukemista, koska haluan tietenkin olla ulkona ja siellä on pakko vahtia etenkin tuota nuorinta lasta aivan eri intensiteetillä kuin seinillä kätevästi rajatuissa sisätiloissa ;) Keskittymiskyvyn heikentymisen olen huomannut myös, mutta jospa se paranisi vähitellen ennalleen.

      Nauti sinäkin näteistä ilmoista! :)

      Poista
  3. Joskus blogituttaa enemmän, joskus vähemmän... kyllä se siitä. Minulla tahtoo aika olla kummallisesti kortilla nykyään; välillä tuntuu että bloggaaminen pitäisi merkitä kalenteriin. ;-)

    (Gary Larson... <3!! Hyvin tutun näköisiä albumeja pinossa!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Booksy, Jos mulla olisi kalenteri, niin harkitsisin vakavasti bloggausajan merkkaamista siihen. Mutta eiköhän tämä kirjasuma hiljalleen purkaannu ja luulen, että ilmojen viiletessä tulee istahdettua koneen ääreen helpommin. :)

      Olen niin ylpeä noista Larsoneista! Ja hauskaa, miten Far Side -huumori jaksaa naurattaa vähintään yhtä paljon kuin vuosia sitten. :)

      Poista
  4. Ohhoh, onpa sielläm melkoinen pino! Itselläni meinaa iskeä stressi kun on vielä kaksi lukumaratonilla luettua kirjaa bloggaamatta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka, Tällä hetkellä pino on jo kovasti pienempi, kun otin oikein asiakseni tehdä asialle jotakin. Pitäisi olla tunnollisempi ja blogata luetut saman tien, mieluiten jo ennen kuin aloittaa uuden kirjan, mutta en vain saa aikaiseksi… :)

      No, onneksi tämä blogitouhu ei ole niin mahdottoman vakavaa :)

      Poista