Confessions of a Prairie Bitch

Alison Arngrim: Confessions of a Prairie Bitch. How I survived Nellie Oleson and learned to love being hated

!t (It Books) 2011, 297s.

Tätä kirjaa minulle suositteli Goodreads sen jälkeen, kun olin lukenut Sarah Silvermanin The Bedwetterin. Suoraan sanottuna Pieni talo preerialla -sarjan Nellie Olesonia näytelleen Alison Arngrimin muistelmat eivät olisi niin hirveästi kiinnostaneet, ellei kirjalla olisi näin törkyistä nimeä ja hauskaa kantta. Hankin kirjan omaksi, marinoin sitä hyllyssä vuoden, aloittelin vähän ja hauskasta alusta huolimatta laitoin takaisin hyllyyn, kun muut kirjat kiilasivat väliin. Tässä eräänä päivänä unohdin kirjani alakertaan, kun menin kuopusta nukuttamaan päiväunille ja nappasin Confessions of a Prairie Bitchin luettavakseni.

Alison Arngrim näytteli Pieni talo preerialla sarjan pahista, kauppiaan tytär Nellie Olesonia seitsemän vuoden ajan. Tuona aikana Alisonista ja Nelliestä tuli monien silmissä yksi ja sama henkilö, joten toisinaan fanitapaamisissa edelleenkin tapahtuu mitä absurdeimpia kohtauksia.

Kirja alkaa Alisonin lapsuudesta, joka ei ollut aivan tavanomainen. Hänen äitinsä oli näyttelijä, joka teki paljon myös ääninäyttelijän töitä. Alisonin koulukaverit olivatkin kärkkäitä vaatimaan esimerkiksi Casper (the friendly ghost) imitaatioita. Alisonin isä taas oli Liberacen henkilökohtainen manageri sekä homo, mitä tosin ei lapsille myönnetty. Alisonin veli, Stefan, oli lapsinäyttelijä ja myöhemmin teini-idoli.

Hulvattoman alun jälkeen lukijan silmille paiskataan järkyttävä asia, josta lukeminenkin ahdisti valtavasti. Vaikka kirja olisi voinut muuttua synkäksi ja raadolliseksi, Arngrim onnistuu omalla asenteellaan ja hersyvällä huumorillaan jättämään asian hiukan taustalle. Alisonin kertomukset Pieni talo preerialla -sarjan kuvauksista ovat mielenkiintoisia ja hauskoja, sellaisia joiden jälkeen sarjaa katsoisi aivan uusin silmin. Nellie Oleson ei ole tosiaan kuulunut lempihahmoihini, mutta tämän kirjan jälkeen hänestä on pakko pitää. Kuvauspaikalla lapsinäyttelijöistä pidettiin hyvä huoli, vaikka olosuhteet olivatkin nykymittapuulla varsin vaatimattomat. Kenenkään ei kuitenkaan tarvinnut pelätä koskemattomuutensa puolesta:

"The impression I was given in no uncertain terms was that if anyone bothered me, all I had to do was tell one of the guys on the crew, and the body would never be found."

Confessions of a Prairie Bitch on esimerkillinen "julkkismuistelmateos". Arngrim kertoo toki paljonkin työstään, mutta myös itsestään. Hän ei sorru kertaamaan tv-sarjan tapahtumia, jotka ovat katsojille (vai lukijoille?) entuudestaan tuttuja, vaan jakaa juuri niitä kiinnostavampia, kulissien takana tapahtuneita asioita. Arngrimin käyttämä kieli on sulavaa luettavaa: sanasto on värikästä, mutta ei-natiivillekin helposti ymmärrettävää ja kertojana Arngrim on luonnonlahjakkuus.

Harvoin kirjojen kansiin valituista ylistyskommenteista löytyy yhtä hyvin osuvaa kuvausta kuin tästä Atlanta Journal-Constitutionin tiivistys: "Hilarious and heartbreaking." Tätä lukiessani nauroin ja itkin, välillä yhtä aikaa.

Oi kiitos, Goodreads, mahtavasta kirjasuosituksesta!