Erik Axl Sund: Varistyttö
(Kråkflickan)
Otava 2014, 415s.
Suom. Kari Koski
Varistytön ennakkokappale löytyi postilaatikosta jo alkuvuodesta. Kirjan sisältö ei alkujaan houkutellut, mutta pistin kirjan hyllyyn, sillä sen häiritsevän pelottava kansi lupailee jotakin sietämättömän pelottavaa. Nyt viimein luin Varistytön, koska isosisko käski. (Tein muuten samoin kuin sisko ja teippasin kannen peitoksi paperin.)
Metroaseman lähettyviltä löytyy muumioitunut pojan ruumis. Rikoskomisario Jeanette "Janne" Kihlberg saa tapauksen tutkittavakseen ja pian muumioituneita ruumiita ilmaantuu lisää. Välillä kirjassa kuljetaan Jeanetten mukana, välillä psykoterapeutti Sofia Zetterlundin, välillä Varistytön eli Victoria Bergmanin ja toisinaan taas patologin matkassa. Varistyttöön on ympätty runsaasti karmeuksia lapsikaupasta hyväksikäyttöön, insestiin, väkivaltaisuuteen sekä kevyempiä haasteita rahahuolista parisuhdeongelmiin.
Juoni käynnistyy hitaasti nykien ja lyhyet kappaleet takaavat poukkoilun jatkuvan kirjan loppuun asti. Se, että kirjan on kirjoittanut kaksi ihmistä (Jerker Eriksson ja Håkan Axlander Sundquist) näkyy mielestäni tekstissä liian hyvin, sillä tyyli vaihtelee todella paljon. Osittain tyylin vaihtelu keskiössä olevan henkilön mukaan on ihan perusteltua, mutta minusta rakenne ei täysin toimi. Kirjan suomennos on kenties tehty vähän kiireessä (tai ehkä tässä ennakkokappaleessa ei vielä ole lopullinen suomennos?) ja tekstissä tuli vastaan monia minusta töksähtäviä, vähän sinne päin olevia sanoja tai ilmaisuja. Esimerkiksi joku kuoli otettuaan "yliannoksen huumeita" ja joku toinen kaapi roskiin "ruoanjätteet". Kirjan loppupuolella toistui ainakin kolme kertaa kappaleen lopussa, jännittäväksi cliffhangeriksi tarkoitettu "hän luuli että siihen menisi kauan, mutta se tapahtuikin pian" -lausahdus, joka lähinnä söi sen vähäisenkin jännityksen.
Suurin pettymykseni tämän kirjan suhteen lienee se, ettei tämä ollutkaan piinaavan jännittävä. Kyllä, lopussa yllätyin hieman yhdestä juonenkäänteestä, mutta en niin paljon kuin ehkä olisi pitänyt. Kokonaisuutena kirja jäi laimeaksi, aivan kuin jonkin hyväksi todetun mallin mukaan kirjoitetuksi tarinaksi, johon on survottu liikaa kaikkea eikä lopulta saada jännitettä pysymään yllä (tai edes rakentumaan).
Minulla muuten oli tästä kirjasta sellainen käsitys, että sitä olisi hehkutettu blogeissa ylen määrin. Nyt kuitenkin löysin lähinnä sellaisia "ihan kiva, mutta…" -postauksia, joten ehkä olenkin kyhännyt nämä suuret ennakko-odotukset ihan itse.
Voi olla, että jossain vaiheessa luen Varistyttö-trilogian muutkin osat, mutta en aio pitää niiden kanssa mitään kiirettä. Eihän se viimeinen osa ole kyllä vielä ilmestynytkään.
Tämä olisi tosiaan pitänyt lukea ilman mitään ennakkokäsitystä sisällöstä, itselläni oli koko ajan tunne, etten uskalla lukea liian läheltä - ja toisaalta odotus siitä, että tämä on nyt jotain loistavaa ja fantastinen dekkari. Se kirjan lopun cliffhangeri sai ihan innostumaan: jee, mut yllätettiin sittenkin! Ilman sitä olisi toinen osa saattanut jäädä lukematta. No ei sentään, olen liian utelias :)
VastaaPoistaToinen osa oli enemmän mieleeni, ja sen kolmannenkin aion lukea uteliaisuudesta... Pakko nähdä miten kaikki solmitaan yhteen, ja jääkö osa sivupoluista yhtä irralliseksi loppuun asti, vai onko niillä oikeasti joku yhteys varsinaiseen tarinaan.
Ja oot kyllä niin hassu kun ehdit takertua noihin sanavalintoihin :)
Mulle kesän parhaat lukuhetket oli kuitenkin Bauerin ja Kingin parissa.
(Pieni tarkennus: se yllätys tulikin vasta toisen kirjan alussa eikä eka kirjan lopussa).
PoistaTiina, Jotenkin hölmöä säästää joku ultimate-yllätys seuraavan osan alkuun! :D Kaltaiseni nihkeästi kirjaan suhtautuneet olisivat voineet innostua enemmän jatko-osasta, jos tämä olisi päättynyt jotenkin erikoisen yllättävästi.
PoistaKyllä minä tosiaan ne muutkin osat luen, mutta nyt on paljon houkuttelevampia kirjoja käden ulottuvilla.
Kirjan alku oli tylsä ja tapahtumat alkoivat vasta noin 140 sivun päästä. Voin sanoa, että seuraava kirja on yhtä sekava, joten mietin, että yhdessä kirjoittaminen ei vielä suju herroilta. Tapahtumat yököttivät todella, mutta uusia koukkuja lensi kehiin, joten pakkohan se viimeinenkin osa on lukea.
VastaaPoistaMai, Minäkin luulen, ettei se yhdessä kirjoittaminen ole kovin sujuvaa. En kyllä oleta sen olevan helppoakaan. Kumma kyllä tämän kirjan karmeimmatkaan tapahtumat eivät koskettaneet niin paljon, kuin etukäteen luulin. Syyksi uskon nimenomaan sen, että kirjan epätasaisuus piti minut niin etäällä tapahtumista, etten missään vaiheessa onnistunut uppoutuman kirjan vietäväksi. Jos uutisissa kerrotaan vähänkään samansuuntaisista tapahtumista, ne ahdistavat heti ja isosti, vaikka yksityiskohtia ei (onneksi!) kerrotakaan.
Poista