Täysi tuntiraha

Kalle Päätalo: Täysi tuntiraha

Gummerus 1974, 619s.

Iijoki-sarja näyttää paranevan osa osalta. Täysi tuntiraha eteni erikoisen jouhevasti ja lukeminen kävi vaivattomasti. Olen aiemmin moittinut sarjan kirjoja pienifonttisiksi, mutta saman kokoinen präntti tässä osassa on kuin aiemmissakin, eikä se lukemista hidastanut. Voi olla, että alan olla jo niin tottunut Päätalon tyyliin ja kieleen, että lukeminen sujuu siksi paremmin tai sitten Päätalon taidot ovat kehittyneet humisten. Jos neljäs osa on jo näin hyvä, mitenkähän sulavasti se 28 26. osa sujuu?

Huom! Teksti voi sisältää juonipaljastuksia!

Kalle haaveilee hurrauspuserosta ja uusista pyhähousuista, mutta rahat eivät kerta kaikkiaan riitä. Kunnan jauhoihin on turvauduttava edelleen, eikä piiriltä kotiutettu isä innostu työntekoon nätillä suostuttelulla sen paremmin kuin painostettunakaan. Riitu menettää suuren osan kupparin hommilla hankkimistaan roposista, kun Herkko ei mustasukkaisuutensa vuoksi päästä vaimoa minnekään ja vain harva haluaa tulla kupattavaksi äkäisen Herkon ulottuville. Elämä on yhtä ylä- ja alamäkeä oikuttelevan, luulotautisen isän armoilla. Yhtään tilannetta ei helpota Hiltu-Iikan kukkoilu kunnan jauhojen vartijana.

Kalle tekee töitä missä sitä vain on tarjolla, mutta ansiot jäävät vähäisiksi. Työreissuilla koti-ikäväinen poika joutuu pelkäämään kotiväen puolesta, mikäli isä sattuu olemaan kotosalla. Sinnikkäästi Kalle kuitenkin yrittää töitä tehdä ja vain kohtuuton puusavotta täytyy jättää kesken. Herkko-isä joutuu piirille useampaan kertaan ja kun hänet sieltä kotiutetaan toistuvasti terveen papereilla eikä työ siltikään maistu, joutuu Kallioniemen isäntä Pelson pakkotyölaitokseen. Häpeä on suuri, mutta arki helpottuu, kun pöydässä on yksi syömäri vähemmän eikä enää tarvitse pelätä isän raivokohtauksia. Äidin kasvava maha sen sijaan aiheuttaa lisää huolta ja murhetta, vihaakin. Vielä ei Herkko ole kuitenkaan saavuttanut aallonpohjaa vaan vaivaistaloonkin hänet viedään.

Kalle aloittaa rippikoulun, on Ahoniemen Keisarilla renkinä ja hevosmiehenä, pääsee poikuudestaan ja ansaitsee viimein tukkisavotassa täyden tuntirahan. Aikamiehen palkkaa suurempana onnena voi kuitenkin pitää isän varkain tervehtyvää olemusta, työhalujen palaamista. Elämä ja toimeentulo ei enää näytäkään aivan epätoivoiselta.

Luin Täyden tuntirahan muutamassa päivässä ja nautin suuresti. Päätalo osaa kertoa kipeistä asioista tyyneydellä, joka etsii vertaistaan. Huumoria ei tästäkään osasta puutu ja Kallen itsetunnon paranemista on ilo seurata. Ylipäätään tätä kirjaa lukiessa ei voi olla tuntematta ylpeyttä sinnikkäästä Kallioniemen perheestä, joka tekee kaikkensa pysyäkseen yhdessä. Perheen hajoaminen käy pelottavan lähellä, mutta siitä talon väki saa kuulla vasta paljon myöhemmin. Jälleen oivallista ajankuvaa ja rankoista käänteistään huolimatta viihdyttävää luettavaa.