Mätä

Siri Pettersen: Mätä
(Råta, 2014)
Jalava 2016, 495s.
Suom. Eeva-Liisa Nyqvist

Tiedättehän, miten joissakin trilogioissa keskimmäinen osa kärsii sellaisesta lievästä ponnettomuudesta ja leimautuu helposti kenties jonkinlaiseksi turhaksi täytepalaksi? Siri Pettersenin Korpinkehät-sarjan toinen osa, Mätä, ei todellakaan kuulu niihin kirjoihin!

Odininlapsen lopussa Hirka lähtee korpinkehän kautta omiensa luokse, pelastaakseen Yminmaan ja ennen kaikkea Rimen. Se maailma, jossa Hirka kuvitteli olevansa samanlainen kuin kaikki muut, on kuitenkin aivan toisenlainen kuin kukaan osasi kuvitella. Ulkoisesti Hirka sopii joukkoon, mutta kaikki muu on aivan uutta: kieli, tavat, arkipäiväiset esineet, historia. Samalla, kun Hirka opettelee uuden maailman kieltä ja tapoja, hänelle alkaa valjeta monia suuria asioita Yminmaasta ja ennen kaikkea itsestään.

Mätä on edeltäjänsä tavoin ihailtavan eheä, vauhdikas ja koukuttava. Pettersen osaa kuljettaa tarinaa taitavasti, yllättää lukijan kerran toisensa jälkeen. Nautin lukemisesta niin paljon, että yritin väkisin hidastella sen kanssa, mutta eihän sellainen oikein onnistunut. Tarina vie tosiaan mukanaan niin tehokkaasti, että sivut kääntyvät lähes vahingossa ja aivan liian pian kirja on luettu.

Jälleen lumouduin Pettersenin fantasiamaailman luontevuudesta sekä selittelemättömyydestä. Sarjan päättävän Mahdin on määrä ilmestyä suomeksi marraskuussa ja luonnollisesti haluan lukea sen mitä pikimmin. Tosin samaan aikaan jo melkein harmittaa, että Korpinkehät-sarja on sitten siinä.