Saako lähettää terveisiä?

Pilvi Pääkkönen: Saako lähettää terveisiä?
Tammi 2011, 69s.

Vähän aikaa sitten luin hauskan runokirjan ja kyselin vinkkejä muista helposti lähestyttävistä, kepeistä runoista. Siina ystävällisesti vinkkasi Pilvi Pääkkösen Saako lähettää terveisiä? -kirjan olemassaolosta, joten ei muuta kuin varaus kirjastoon ja lukemaan.

Aloitin muuten tämän lukemisen lasten kevätjuhlissa. Tarkemmin sanoen varsinaisen ohjelman alkua odotellessa. Lasten mielestä oli muka vähän noloa, että äiti istui nenä kirjassa, mutta en kai minä nyt jaksanut seiniäkään toljotella.

Pilvi Pääkkösen esikoisteos sisältää enimmäkseen miellyttävän lyhkäisiä proosarunoja. Niissä sanaillaan veikeästi ja estoitta, annetaan sanojen juosta.

Toisinaan ihminen haluaa vain mönkiä auton alle, tuijottaa pölyistä pakoputkea ja jättää kaiken silleen. Toisinaan ihminen tahtoo paukkua ja kolista ja kuulla kaiun vastaavan kuumista seinistä, haistaa meren tuoksun, kun renkaat sutivat pehmeää hiekkaa. Toisinaan hän muistaa taakseen jäävät jäljet, poikki märän sannan, kohti ulappaa. Askelten välissä kiemurtaa hento jälki, leikkisä piirto, kuin kevyen pyrstön huitoma

Proosarunojen lisäksi kirjasta löytyy muun muassa runo, joka on rakenteeltaan ja pitkälti ilmaisultaankin kyselylomakkeen kaltainen. Se oli lempparini, koska kyseinen runo pyrki kartoittamaan lukuharrastusta.

Saako lähettää terveisiä? oli mukavaa luettavaa. Johtuneeko sitten lukuolosuhteista vai mistä, mutta minusta tämä oli kivan kesäinen.