 |
| Pärttyli Rinne: Viimeinen sana Noxboox 2014, 213s. |
Viimeinen sana on nököttänyt hyllyssä lukemattomana hävettävän kauan. Alunperin minua hirvitti kirjan aihe, kouluammuskelu. Rankka aihe, jonka lukemiseen tunsin tarvitsevani sopivan mielialan (jota ei koskaan tuntunut tulevan). Sitten kuulin, että oikeastaan kirjassa on huomattavasti enemmän filosofointia, mikä taas uuvutti jo etukäteen.
Nyt kuitenkin päätin, että Viimeinen sana ansaitsee ainakin lukuyrityksen ja niin tulikin luettua koko kirja.
Franz on lukiota käyvä omalaatuinen nuori mies. Hänen suurin unelmansa on tulla (vähintään) Suomen suurimmaksi filosofiksi. Kavereita on noin yksi, aseita rakastava Kolehmainen. Koulussa Franzia kiusataan törkeästi, mutta ketään ei kiinnosta puuttua asiaan, jos nyt yksikään aikuinen on edes asiasta tietoinen. Kotona Franz käyttäytyy törkeästi ja suhtautuu alentavasti vanhempiinsa, jotka ovat poikansa kanssa aika hukassa. Hetken aikaa Franzin elämässä näyttää alkavan ihana ajanjakso, kun kuvioihin astuu Virpi. Siinä missä Franz jotenkin kieroutuneesti hullaantuu Virpiin, tämä käyttää Franzia törkeästi hyväkseen.
Tässäpä kirja, joka on täynnä vastenmielisiä ihmisiä. Ainoat sympatian häivähdykset tunsin Franzin vanhempia kohtaan, kaikki muut olivat aivan kauheita. Franz on täynnä omaa erinomaisuuttaan, joka ei kuitenkaan lukijalle välity - eikä varmaan ole tarkoituskaan välittyä. Hänen filosofiansa on puuduttavaa ja (oman tulkintani mukaan) tekoälykästä. Silti, vaikka Franz kuinka kuvittelee olevansa älykkäämpi kuin suurin piirtein kukaan, hän ei tunnu huomaavan lainkaan, kuinka vääristynyt hänen ja Virpin välinen "suhde" on.
Sitä pelkäämääni kouluammuskelua käsiteltiin hyvin ohimennen. Kirjan pääasiallinen tarkoitus onkin kai yrittää kuvata, millaiset syyt äärimmäiseen tekoon voivat johtaa. Franz on vain niin äärettömän vaikeasti ymmärrettävä hahmo, ettei mitään rajaa. En ymmärtänyt, miksi hän kokee tarpeelliseksi kuskata Virpille herkkuja keskellä yötä ja vielä vähemmän ymmärsin, mitä hän koki voittavansa ammuskelulla.
Viimeinen sana on ihan vetävästi kirjoitettu, mutta ne Franzin filosofoinnit olivat harvinaisen turruttavaa luettavaa. Tunnetasolla en kokenut mitään suuria, mutta tulipahan luettua.
Äläs nyt. :D Ne filosofoinnin on tarpeen, jotta Franzin maailmannäkemys tulee perustelluksi. Toki ne ovat väliin hieman raskaita, mutta puolustavat kyllä paikkaansa. Viimeisessä sanassa on hurjan hienoja, elokuvallisia kohtia. Hieno teos.
VastaaPoistaOmppu, Minä tykkäsin siitä, miten usea kappale alkoi täsmälleen samoilla sanoilla. :)
PoistaMutta nuo Franzin jaarittelut… En minä vain niistä saanut koottua mitään kokonaisuutta, jonka perusteella olisin ymmärtänyt, mitä sen pojan päässä liikkui. Lähinnä tuli mieleen yksi tuttava, joka etenkin humalassa puhua paasaa loputtomasti, eikä tunnu itsekään pysyvän kärryillä.
Ja tosiaan, mulle kirjoissa parasta on se, kun tarina vie mukanaan niin että tunteet jyllää. Tämä pysyi etäisenä ja jätti melkein kylmäksi.
Mutta: onneksi lukijoita on erilaisia. :) Tämä ei ollut ns. minun kirjani, mutta olen iloinen että sinä koit aivan toisin!
Rinteen kirja ei ollut minunkaan kirja. Elina Hirvonen Kun aika loppuu oli paljon onnistuneempi.
VastaaPoistaUlla, No minä en lämmennyt sille Kun aika loppuu -kirjallekaan :/ Sen sijaan Lionel Shriverin Poikani Kevin osui ja upposi, vaikka toki se on hyvin erityyppinen kuin nämä kotimaiset teokset.
PoistaMinä en pystynyt lukemaan tätä vaan vein kirjaston vaihtohyllyyn, mistä se löysi uuden kodin.
VastaaPoistaNiina T, Kokeilitko? Minulle tosiaan itse lukeminen oli yllättävänkin vaivatonta, mutta kokonaisuus ei toiminut.
Poista