Omituinen Peili

Pekka Manninen: Peili

WSOY 2010, 141s.

Kirsin Kirjanurkka vietti blogisynttäreitä viime kuussa ja juhlan kunniaksi Kirsi uudelleensijoitti muutamia kirjoja. Minä tarjosin uuden kodin tälle Pekka Mannisen Peilille, sen tapahtumat kun sijoittuvat nykyiseen kotikaupunkiin.

Takakansitekstissä kirjaa kuvataan mm. sanoilla "romaani on taidokas kuvaus hengellisten arvojen konfliktista nyky-yhteiskunnan armottomuuden kanssa". Mielestäni tästä asetelmasta olisi saanut varmasti kasaan laadukkaan kirjan. Mutta se ei kirjailijalle riittänyt kuin alkusysäykseksi.

Kirjan päähenkilö Mirjam on saanut tiukan uskonnollisen kasvatuksen. Hän menee naimisiin ja tulee raskaaksi, koska uskonsa vuoksi hän ei hyväksy ehkäisyä. Ilmeisesti ehkäisy ei ole koskaan tullut puheeksi puolisoiden kesken, sillä raskaudesta kuultuaan Mirjamin mies suuttuu ja kysyy "miksi Mirjam ei ollut käyttänyt e-pilleriä." Mies painostaa Mirjamin aborttiin ja muutamien käänteiden jälkeen Mirjam päättää vetäytyä hylätylle Trullögrundetin majakkasaarelle erakoksi.

Majakkasaarella elo ei kuitenkaan ole rauhallista ja seesteistä. Ensin Mirjamilta varastetaan lammas, sitten hän löytää rantavedestä vauvan ruumiin. Kammottavien valmistelujen jälkeen Mirjam kuskaa kuolleen vauvan läheiseen Tankarin majakkasaareen kasteelle ja hautaa tämän sitten Trullögrundetille. Koska eletään elokuun loppua, kaupungin asukkaat valmistautuvat viettämään Venetsialaisia (loppukesän juhlaa, huvilakauden päättäjäisiä) ja kas kummaa, omituinen joukko juhlijoita saapuu myös Mirjamin majakkasaarelle. Venetsialaisnaamioita lukuunottamatta alastomat juhlijat pistävät pystyyn äänekkäät orgiat, joiden aikana sekaannutaan myös lampaisiin. Muutamaa juonenkäännettä myöhemmin Mirjam joutuu joukkoraiskauksen ja pahoinpitelyiden kohteeksi, mutta jo muutamaa sivua myöhemmin Mirjam menee naimisiin meriaiheisia tauluja toreilla kaupittelevan miehen kanssa. Yhdessä miehen ex-naisystävän kanssa Mirjam kuitenkin hukuttaa miehen Trullögrundetin rantaan ymmärtääkseni jo hääpäivän iltana.

Mistähän nyt aloittaisin tämän lukukokemuksen purkamisen? Kokkolasta saa kyllä maantieteellisesti ajatellen realistisen kuvan. Mutta kaikki muu tässä kirjassa tuntui omituiselta, häiritsevällä tavalla vinksahtaneelta. Se uskonnollisuuden ja nyky-yhteiskunnan ristiriita jäi kyllä tasan tuohon aborttiasiaan, joka oli ohi jo sivulla 23. En myöskään huomannut Mirjamin harrastavan oikein minkäänlaista itsetutkiskelua, tosin kyllähän hänen ympärillään tapahtui niin omituisia asioita, ettei moiselle ollut aikaakaan. Täytyy kyllä sanoa, että Mirjam vaikutti alusta alkaen henkisesti tasapainottomalta. Sellaiselta henkilöltä, jolle edes oma usko ei tuo turvaa ja vakautta. 

Kirja vilisi kirjoitusvirheitä. Kummallisia sanavalintoja pysähdyin ihmettelemään monen monta kertaa. En myöskään ymmärtänyt, miksi venetsialaiset oli jatkuvasti kursivoitu, vaikka juhlien sisältö ja merkitys oli selostettu jo kirjan alussa. Lisäksi minun oli vaikea hahmottaa, mihin vuoteen (edes noin suurinpiirtein) kirjan tapahtumien oli tarkoitus sijoittua. Torille odotettiin esiintymään Aki Sirkesaloa ja Kirkaa, Estonian onnettomuudesta oli aikaa muutama vuosi ja käytössä eurot.

En ymmärtänyt, mikä tämän kirjan pointti oli. Mitä ihmettä tällä haluttiin sanoa? No, jos näin lopuksi sanon vielä jotakin positiivista, niin onneksi tämä kirja ei herättänyt oikein minkäänlaisia tunteita. Joku toinen kertoja olisi voinut saada aikaan valtavasti ahdistusta kuvailemalla vastaavia tapahtumia, mutta nyt ei kyllä ollut mitään pelkoa siitä, että tapahtumat olisivat tulleet liian lähelle.

Peilistä löytyy arvioita ainakin seuraavista blogeista Kaiken voi lukea!, Kirjainten virrassa, P.S. Rakastan kirjoja ja Kirjava kammari.

Haaste: Lukutoukan katsaus vuoteen 2011

Järjellä ja tunteella -blogin Susa pisti pystyyn tällaisen kivan pienen haasteen, jonka tarkoituksena on vastata muutamiin kysymyksiin vuoden 2011 aikana lukemillaan kirjoilla. Yksi kirja per vastaus ja perusteluja ei tarvita. Koska näyttää siltä, että en saa väsymykseltäni luettua ennen vuodenvaihdetta yhtään mitään (eilenkin nukahdin 21.15), niin vastaan tähän jo nyt.

1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä?
Kathryn Stockett: Piiat

2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä?
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken ?
P.C. & Kristin Cast: Merkitty

4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä?
Anna Pihlajaniemi: Adoptiomatka

5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten?
David Nicholls: Sinä päivänä

6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja?
Jonathan Tropper: Seitsemän sietämättömän pitkää päivää

7. Mikä kirja oli suurin pettymys?
    Ali Shaw: Tyttö joka muuttui lasiksi

8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi?
Väinö Linna: Täällä pohjantähden alla

9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä?
Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt - sodassa ja rakkaudessa

10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa?
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty?
David Ebershoff: Tanskalainen tyttö

12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun
kääntämisen jälkeenkin?
Väinö Linna: Täällä pohjantähden alla

13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä?
Kathryn Stockett: Piiat

14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista?
Ari Väänänen, Michael Monroe, Andy McCoy: Hanoi Rocks, All Those Wasted Years

15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille?
(Mrs) Stephen Fry: Mrs Fry's Diary

Tätä olikin yllättävän hankala täyttää, koska olisi kovasti tehnyt mieli vastata useammallakin kirjalla ja välillä vähän perustellakin. :)

Kekseliäs Kettu ja Anni Polvaa

Roald Dahl: Kekseliäs Kettu

(Fantastic Mr Fox, 1970)

WSOY 2009, 81s.

Suom. Panu Pekkanen

Kekseliäs Kettu tuli meille mainion satuhaasteen palkintona. Olen lukenut tämän joskus aikana ennen lapsia, mutta hyvin olin jo unohtanut, mistä tässä olikaan kyse.

Kekseliäs Kettu joutuu hankaluuksiin, kun laakson kolme tilanomistajaa saavat tarpeekseen Ketun jatkuvista ryöstöretkistä. Milloin katoaa Pösöltä kanoja, milloin Pärskältä ankkoja tai hanhia, milloin taas Pavulta kalkkunoita. Isännät päättävät pistää pystyyn kettujahdin ja Ketun pesäkolon paikannettuaan he asettuvat passiin kyttäämään Ketun seuraavaa ryöstöretkeä, pyssyt valmiina. Onnekseen isäkettu säästyy kuolettavalta osumalta, mutta joutuu perheensä kanssa kaivautumaan yhä syvemmälle ja syvemmälle maan alle, kun kiukkuiset isännät alkavat kaivaa pesäkoloa esille maansiirtokoneilla. Nälkä ja jano syövät voimia, mutta sitten isäkettu saa ajatuksen! Muutaman uuden käytävän kaivamiseen löytyy kuin löytyykin voimia, kun kovan työn jälkeen odottaa notkuva herkkupöytä.

Voi, meillä tykättiin tästä kovasti :)

Isompi poika eläytyi suurella tunteella kettujen ahdinkoon ja pienempi nautti täysin rinnoin kaikesta jännästä. Ihan nauramatta en selvinnyt kohdasta, jossa kirjan kuvassa näkyy kolme ilkeää isäntää sekä haulikoiden piiput. Isompi nosti kädet suulleen ja vetäisi kauhistuneena henkeä, silmät suurina. Pienempi oli myös silmät suurina, mutta suusta kuuluikin ihaileva vau!

                                        *********************************

Omat lukemiset ovat edelleen kovin kevyitä. Olen ehkä joskus maininnutkin paheekseni Anni Polvan romaanit, ne kun ovat kovin viattomia, kepeitä ja vaivattomia. Ja myöskin hämmästyttävän paljon toistensa kaltaisia. Useimmiten tarinan päähenkilö on simpsakka nuori nainen, joka on töissä toimistossa/juuri valmistunut ammattiin eikä voi sietää miessukupolvea tai ajatusta avioliitosta. Sitten tyttö törmää tavalla tai toisella mieheen, jonka kanssa tiet risteävät vähän väliä. Tyttö tekee hyvin selvästi vastenmielisyytensä, kunnes kirjan viimeisillä sivuilla sekä tyttö että mies huomaavat olevansa rakastuneita ja menevät kihloihin.

No, tällä kertaa juoni olikin melkein jotain muuta! Nappasin hyllystä kirjan Kelpaanko sinulle (vuodelta 1950, 198s.), jossa lisäsisältöä tyttö kohtaa pojan -juoneen tuokin tytön isän avioliittosuunnitelmat. Pirkko, joka on elänyt suurimman osan elämästään kaksin isänsä kanssa, ei katso avioaikeita ollenkaan suopeasti vaan yrittää kaikin keinoin saada isänsä toisiin ajatuksiin. Kaikkiin keinoihin kuuluu myös valekihlaus isän ystävän kanssa ja isän morsiamen ja erään keikarin lukitseminen kellariin yöksi.

Sain kyllä juuri sitä, mitä kirjalta odotinkin: helppoa ja höpsöä luettavaa. Aiemmin mainitsemani viattomuus kuvaa juonen lisäksi myös kieltä. Tästä kirjasta on turha etsiä roisia sanailua, sillä voimasanat ovat lähinnä hauskoja. En minä ainakaan pelästyisi miestä, joka ärähtäisi "Sappermenskattu!" :) Eikä nykyään taida kovin moni käyttää ilmaisua "Voi herran pieksut ja kaikki tallukat yhteensä!"

Varsinainen talousihme

Sophie Kinsella: Varsinainen talousihme

(The Undomestic Goddess, 2005)

WSOY 2007, 386s.

Suom. Ulla Selkälä

Nähtävästi minun aivoni ovat jumiutuneet loma-asetuksille. En kerta kaikkiaan saa luettua mitään vähänkään aivotyöskentelyä vaativaa, mutta tällainen viihde tuntuu sopivan vallan hyvin. No, ei se mitään. Itse asiassa tässä yhtenä päivänä tämän vuoden luettujen kirjojen listaa vilkuillessani oikein hämmästyin siitä, miten vähän hömppää on tullut luettua. Joten ehkä tämä on jotakin alitajuista lukutilaston normalisointia.

Varsinainen talousihme on jälleen yksi Kinsellan ei-himoshoppaaja-kirja. Samantha Sweeting työskentelee lakimiehenä maineikkaassa lontoolaisessa firmassa, jonka osakkuudesta hän on haaveillut jo pitkään. Työpäivät ja -viikot venyvät pitkiksi, sosiaaliseen elämään tai kotitöihin ei yksinkertaisesti jää aikaa. Kun sitten se päivä koittaa, jolloin Samantha päätetään ottaa osakkaaksi, Samantha saa päähänsä siivota sotkuisuudesta tunnetun työpöytänsä. Ikävä kyllä papereiden joukosta löytyy asiakirja, joka olisi vaatinut jatkotoimia jo hyvän aikaa sitten. Kun Samantha tajuaa, kuinka kalliiksi hänen virheensä firmalle tulee, hän menee paniikkiin ja lähtee työpaikaltaan. Jotenkin hän päätyy junaan ja jää pois satunnaisella asemalla. Seuraavana aamuna Samantha herää pehmeästä, vieraasta vuoteesta ja järkyttyy tajutessaan pestautuneensa taloudenhoitajaksi. Hänellä ei ole alkeellisimpiakaan ruoanlaittotaitoja, siivous- ja pyykkäystaidoista nyt puhumattakaan. Onneksi puutarhuri Nathaniel tulee apuun ja pikkuhiljaa Samantha ottaa tilanteen haltuun.

Luulen, että olen yrittänyt lukea tätä joskus aikaisemminkin, sillä kirjan alku oli todella tutun tuntuinen. Kirja etenee vauhdilla ja luonnollisesti mukaan mahtuu myös romantiikkaa ja väärinkäsityksiä. Välillä nauroin ääneen, mutta itkulta sentään säästyin. Erityisen äänekkään naurukohtauksen sai aikaan tämä kohta, jossa Samantha treenaa rakastuneen naisen ruumiinkieltä:

"Ja sitten ruumiinkieleen. Yritän otsa rypyssä muistella tv:stä kuulemiani sääntöjä. Jos nainen tuntee vetoa mieheen, hänen pupillinsa laajenevat. Hän myös nojautuu vaistomaisesti eteenpäin, nauraa miehen vitseille ja paljastaa ranteensa ja kämmenensä.

     Nojaudun kokeilumielessä kohti peilikuvaani ojentaen samalla käsiäni.

     Näytän Jeesukselta.

     Yritän lisätä mukaan keimailevan naurun. "Hah hah hah!" remahdan. "Minä kuolen nauruun!"

     Näytän iloiselta Jeesukselta.

     En ole ollenkaan varma lisääkö se minun mahdollisuuksiani."

Nopealla googlailulla löysin Varsinaisen talousihmeen seuraavista blogeista: Kirjakirppu, Kuuttaren lukupäiväkirja ja Luettuja maailmoja.

Varsinainen talousihme saa myös kunnian päättää Totally British-haasteen osaltani. Täytyy kyllä sanoa, että Totally British on ollut mielettömän kiva haaste! Todella monipuolinen ja joko hyvin laaja tai suppea, ihan riippuen omasta innostuksesta. Olisin halunnut lukea myös dekkareita (lukemattomia Agatha Christieitä kun on hyllyssä vaikka kuinka paljon) ja Multicultural Britain olisi kiinnostanut myös, mutta aika loppuu kesken. Innolla odotan, mitä kaikkia haasteita ensi vuosi tuo tullessaan. :)

Suomalainen tonttukirja ja ihan paras joulu-CD

Minulle joulu on aina ollut enemmän tonttuja kuin enkeleitä. Mauri Kunnaksen Suomalainen tonttukirja tarinoineen on tuttu jo lapsuudesta samoin kuin kirjaan perustuva Välikaton Feetun tonttulevykin. Kuuntelimme Feetua kasetilta uudestaan ja uudestaan, vuodesta toiseen, mutta en muista että olisin kyllästynyt tippaakaan. Ja miksi ihmeessä olisin kyllästynytkään, niin monenlaisia tonttuja kirja ja levy pitävät sisällään! Suosikkini oli lapsena Saunatonttu Nippe Nokinokka ja kyllä se jaksaa hymyilyttää vieläkin. Jossakin vaiheessa tuo (LP:ltä nauhoitettu) kasetti joutui hukkaan eikä pienen painoksen levyä saanut enää mistään.

Viime vuonna innostuin pitkän tauon jälkeen etsimään Feetu-levyä, koska uskoin omien lasten ihastuvan siihen. Miten mahtavalta tuntuikaan, kun Tonttulevy löytyi helposti nettikaupasta - ja vieläpä CD:nä. (Tai sisko sen oikeastaan taisi löytää.) Nyt Feetua kuunnellaan jälleen uudestaan ja uudestaan, enkä edelleenkään huomaa kyllästymisen merkkejä. Kirjan tarinoita lapset eivät ole innostuneet kuuntelemaan, mutta kirja on silti ahkerasti selattavana: sieltä valitaan kuva ja sitten lauletaan yhdessä siihen kuuluva laulu.

Vaikka Suomalainen tonttukirja ei ole varsinaisesti jouluinen kirja, kuten ei Välikaton Feetun tonttulevykään joululevy, minä yhdistän molemmat juuri jouluun. Kirjaa suosittelen ihan kaikille ja tonttulevyä ainakin lapsiperheille. :)

Muistatko minut?

Sophie Kinsella: Muistatko minut?

(Remember me? 2008)

WSOY 2009, 362s.

Suom. Kaisa Kattelus

Tämän kirjan idea on oikeastaan ahdistava: Lexi Smart herää eräänä päivänä sairaalassa ja aika pian hän huomaa, ettei muista kolmesta edellisestä vuodesta mitään. Ei edes komeaa aviomiestään tai sitä, missä vaiheessa hänen oma ulkomuotonsa on muuttunut. Lexi on ollut auto-onnettomuudessa ja kärsii nyt amnesiasta. Lääkäreiden mukaan muisti voi palautua osittain tai kokonaan - tai sitten ei.

Kun pääsin alun kauheuksien yli tarina kyllä vei mukanaan. (Niin ja ne kauheudetkin olivat lähinnä omassa päässäni, kun mietin että mitä jos itselle kävisi noin! Olisipa kauheaa, jos ei muistaisi vaikka nuorempaa lastaan ollenkaan jne.) Huumoria oli sopivassa määrin ja kohellustakaan ei ollut liikaa. Lexin yritys sopeutua takaisin omaan elämäänsä ei tietenkään suju mutkattomasti, mutta senhän toki saattoi arvata.

Eipä tästä kirjasta paljon muuta voi sanoa kuin että ihan kelpo hömppää, josta jää hyvä mieli. Eiköhän nyt suurimmat kiukut ja äreydet väistyneet sen verran, että ehkä se joulumielikin kohta löytyy :)

Muistatko minut? pääsee mukaan Totally British -haasteeseen, British Chick Lit alakategoriaan.

Isänmaan tähden

Jenni Linturi: Isänmaan tähden

Teos 2011, 233s.

Minä olen ollut viime päivinä harvinaisen kiukkuinen. Luulisin, että karhu, joka ei saa talviunenpäästä kiinni voisi olla yhtä äreä. En löydä mistään joulumieltäni, vaikka tykkään joulusta hurjasti. Yleensä kaikenlaiset jouluvalmistelutkin aloitan hyvissä ajoin ja mies joutuu toppuuttelemaan, että ei nyt ihan vielä sitä kuusta kuitenkaan. Nyt sisäinen joulumielimittari näyttää punaista. Eikä edes joulunpunaista vaan jotain äreää sävyä.

Tämä olosuhdekartoitus pohjustuksena sille, että uskoisitte, miten väärään aikaan luin Finlandia-ehdokkaanakin olleen Linturin esikoisteoksen, Isänmaan tähden. Ohutta kirjaa tavasin melkein viikon ja viimeisen sivun jälkeen täytyy vain todeta, että en muista lukemastani juuri mitään. Vähän kuin olisi katsonut mielenkiintoista ja laadukasta elokuvaa yhdellä silmällä. Ilman ääniä. Ja torkahdellut välillä.

Ne pätkät, jotka muistan, olivat eittämättä hyvää luettavaa. Moniulotteista, puhuttelevaa muttei silti mitään kielellä kikkailua. Tykkäsin kirjan tunnelmista. Mutta juuri muuta en osaa sanoa, kun tosiaan lukeminen oli harvinaisen takkuista.

Onneksi tätä on luettu ahkerasti ja paremmalla asenteella muualla, ainakin Morren, Susa P:n, Katjan ja Peikkoneidon toimesta.

Tällä hetkellä suhtaudun lukemiseen pelonsekaisin tuntein. Mitä uskallan yrittää lukea seuraavaksi? Mikä olisi niin vetävä kirja, että lukuvaihde käynnistyisi kunnolla?

Ai niin, mulla on myös tunnontuskia, koska huomasin unohtaneeni lukea Anna Kareninaa viime kuussa! Hupsista. No, tässä kuussa sitten kunnollinen loppukiri, niin eiköhän siitä valmista tule.