Nilviöt

Roald Dahl: Nilviöt

(The Twits, 1980)

WSOY 1991, 95s.

Suom. Sami Parkkinen

Meillä on pian edessä ongelma iltasatujen suhteen. Kohta on luettu kaikki pienille sopivat Dahlin kirjat, eikä meillä ole aavistustakaan, mitä sen jälkeen luetaan!

Tai no, tuosta "pienille sopivasta" voi varmaan olla myös toista mieltä. Nilviöt ei ole satu sieltä kilteimmästä päästä. Herra ja Rouva Nilviö ovat äärettömän rumia, haisevia ja ilkeitä ihmisiä. Eikä ilkeys rajoitu vain naapureihin ja muihin, vaan he ovat kauheita myös toisilleen. Ensin Rouva Nilviö pudotti lasisilmänsä miehensä oluttuoppiin, sitten Herra Nilviö piilotti sammakon Rouvan sänkyyn. Kostoksi Rouva Nilviö kokkasi miehelleen matospagettia ja niin edelleen. Herra Nilviöllä on rumassa puutarhassaan häkki ja siellä neljä lemmikkiapinaa, jotka myös saavat osansa julmuudesta. Apinat eivät ole lainkaan tyhmiä ja ne keksivätkin juonen, jonka avulla paha saa lopulta palkkansa.

Nilviöt oli ihan täydellinen kirja meidän pojille! Etenkin matospagetti kirvoitti sängyistä raikuvat ällötys-naurut ja isillekin piti yrittää aamuisin selittää, miten kauhean ällöttäviä Nilviöt ovatkaan. :) Ja kyllä minäkin tästä pidin, vaikka välillä jännitinkin sitä, meneekö ällöttävyydet liian pitkälle. Eivät menneet, minun mielestäni. Virkistävän kammottava kirja, jota suosittelen suuresti mikäli liian siloitellut sadut pitkästyttävät.

Salaisuuksia ilmassa

Sophie Kinsella: Salaisuuksia ilmassa

(Can You Keep A Secret?, 2003)

WSOY 2008, 336s.

Suom. Ulla Selkälä

Kaipasin lisää kevyttä, helppoa ja hauskaa luettavaa ja Kinsellan Salaisuuksia ilmassa täytti vaivatta kaikki nämä kriteerit.

25-vuotias Emma Corrigan on palaamassa työmatkalta Skotlannista, kun lentokone joutuu turbulenssiin. Emma on jo kentällä koettanut lievittää lentopelkoaan muutamalla drinkillä ja lentokoneen hurjat tärähdykset saavat hänet uskomaan, että maahansyöksy on väistämätön. Kauhuissaan Emma alkaa tunnustaa salaisuuksiaan bisnesluokan toiselle matkustajalle, amerikkalaismiehelle, joka saa kuulla mitä yksityisempiä paljastuksia. Kaikkien onneksi lentokone pääsee määränpäähänsä turvallisesti ja arkinen elämä voi jatkua. Ainakin siihen asti, kunnes Emman työpaikalle tulee yllätyskäynnille firman toinen omistaja, juuri tuo herra, joka sai lentokoneessa kuulla Emmasta kaiken...

Kinsellan huumori tuntuu uppoavan minuun mainiosti. Emma on varsin herttainen koheltaja, joka ajautuu väkisinkin kiusallisiin tilanteisiin, eikä myötähäpeältä voi välttyä. Hihittelin ja kihersin milloin millekin älyttömälle tilanteelle ja samalla pelkäsin sitä, kuinka ennalta-arvatta ja kliseinen loppu kirjalla mahtaa olla. No, eihän sitä loppuratkaisua voi kovin omaperäiseksi kehua, mutta sentään sinne päädytään vähän useampien mutkien mutkien kautta kuin aivan suoraviivaisimmassa hömpässä. Henkilöhahmoja täytyy vielä kehua erikseen, sillä sen verran monipuolisia, omituisia ja aidonoloisia tyyppejä tarinaan mahtuu.

Mitä huominen tuo tullessaan

Cecelia Ahern: Mitä huominen tuo tullessaan

(The Book of Tomorrow, 2009)

Gummerus 2011 (pokkari), 415s.

Suom. Terhi Leskinen

16-vuotias Tamara Goodwin on tottunut yltäkylläiseen ökyelämään ja saamaan aina kaiken haluamansa. Kiittää hän ei osaa, eikä liiemmin ajatella muita kuin itseään. Tamaran ei ole tarvinnut murehtia tulevaisuudesta, mutta kun hänen isänsä tekee itsemurhan, kaikki muuttuu. Sen paremmin Tamara kuin hänen äitinsäkään ei ole ollut perillä perheen todellisesta taloudellisesta tilanteesta ja heidän on myytävä omaisuutensa kattaakseen velat. Tamara on katkera ja vihainen isälleen tämän tekemästä ratkaisusta ja äiti vajoaa syvälle omiin maailmoihinsa. He muuttavat maalle sukulaisten luokse hyvin vaatimattomiin oloihin Kilsaneyn linnan portinvartijan taloon ja tietysti Tamaralla on suuria sopeutumisvaikeuksia. Eno ja hänen vaimonsa tuntuvat omituisilta hyypiöiltä, eikä asuminen keskellä ei-mitään ole helppoa Dublinin vilinään tottuneelle. Kilsaneyn linnan rauniot ja läheinen luostari sekä sisar Ignatius tuovat kuitenkin edes hiukan sisältöä päiviin.

Vaikka Tamara löytää kirjastoautosta lukitun kirjan, jonka alunperin tyhjät sivut täyttyvät Tamaran omalla käsialalla kirjoitetuista mutta aina huomiselle päivätyistä päiväkirjamerkinnöistä, minusta tämän kirjan jännittävintä antia olivat perhesalaisuudet ja ihmissuhteet. Tamara on aluksi maailman rasittavin ja itsekeskeisin teini, johon olen pitkiin aikoihin törmännyt, mutta toki hän kasvaa ja kehittyy tarinan edetessä. (Kuka olisi arvannut... ;) )

Mitä huominen tuo tullessaan on periaatteessa melkoinen sillisalaatti, sillä niin monia eri aineksia siihen on ympätty. Mutta vaikka en silliä syökään, tämä kirja oli kyllä juuri sellaista viihdettä, mitä tähän väliin kaipasinkin. Ei ihan perus hömppää, mutta kuitenkin sopivasti sitäkin. Syksyllä ilmestyy suomeksi Ahernin kahdeksas kirja, Tapaaminen elämän kanssa, jota odotan jo innolla.

Jali ja Lasihissi

Roald Dahl: Jali ja lasihissi

(Charlie and the Great Glass Elevator, 1972)

Art House 2000, 190s.

Suom. Päivi Heininen

Jalin ja suklaatehtaan jälkeen oli tietysti äärimmäisen luontevaa ottaa seuraavaksi iltasatukirjaksi tämä jatko-osa, Jali ja lasihissi. Jalin tarina jatkuukin heti siitä mihin viimeksi jäätiin, eli Jalin perheen kotoa, missä koko perhe Villi Vonkka mukaan luettuna ahtautuu lasihissiin ja aloittaa matkan suklaatehtaaseen. Ikävä kyllä matka ei sujukaan ihan mutkattomasti, vaan vahingossa lasihissi nousee aivan liian korkealle, linnunradalle asti. Siellä leijailee myös upouusi avaruushotelli, jonne Jali ja muut käyvät kurkistamassa. Avaruushotellia ei ole vielä avattu, mutta tyhjä se ei ole, sillä sen ovat vallanneet varsin karmeat matosoturit.

Kun muutamien täpärien tilanteiden jälkeen saavutaan jälleen takaisin maanpinnalle ja suklaatehtaaseen, ajaudutaankin uuden ongelman eteen. Jalin sängyssä makaavat isovanhemmat, eli kaikki muut paitsi isoisä Julius, innostuvat nimittäin aivan liikaa Villi Vonkan nuorentavista tableteista. Kaksi heistä muuttuu pikkuvauvoiksi, mutta isoäiti Joriinalle käy vielä huonommin, sillä hänestä tulee miinus.

Vauhdikasta menoa siis, välillä aika hurjaakin. Ei tämä aivan Suklaatehtaan veroinen kertomus ollut, mutta varsin mainio tarina joka tapauksessa. Poikia vähän hirvitti ne matosoturit, mutta eivät ne (onneksi!) yöunia kuitenkaan vieneet.

Neidonkenkä

Sirpa Kähkönen: Neidonkenkä

Otava 2009, 358s.

No niin, nyt on tähän mennessä ilmestyneet Kuopio-sarjan kirjat luettu. Ikävä kyllä tämä ja edellinen osa, Lakanasiivet, eivät ole olleet minulle niitä onnistuneimpia lukuelämyksiä. Tämän lukeminen oli kovin hidasta ja turhauttavaa, kerron kohta miksi.

Neidonkengän tapahtumat sijoittuvat jatkosodan aikaan, kesäkuun 9. päivään vuonna 1942. Anna Tuomi työskentelee edelleen Tatrassa, pitää pystyssä kotia ja hoitaa lapsiaan, jotka ovat tulleet Pielavedeltä takaisin kotiin. Juho Tiihonen on saanut tiedon oppikouluun pääsystä ja siitähän riittää iloa koko pihapiirille. Pääasiassa kirjassa keskitytään kuitenkin Saaralottaan, joka uskoo törmänneensä isäänsä sekä Helvin tyttäreen Mariin, joka on saavuttanut sen haastavan iän, jolloin ollaan aikuisuuden kynnyksellä.

Vaikka sotaa käydään rintamalla "siellä jossakin", on se kuitenkin arjessa koko ajan läsnä. Kuopiossakin on runsaasti saksalaisia sotilaita, joihin kukin suhtautuu tavallaan - tai jättää suhtautumatta. Marieke Candrix, belgialainen toimittaja, tutustuu kaupunkiin Lehtivaaran ja Ensio Mertasen opastuksella, vaikka ulkomaalaista ei mielellään ihan kaikkialle päästetäkään.

Vaikka Marieke Candrixin näkökulma ja tausta ovat mielenkiintoisia, olisin mieluiten - jälleen kerran - keskittynyt Tuomen naisiin ja heidän arkeensa. Suurin tuskastumiseni tämän kirjan kanssa johtuikin juuri siitä, että Anna jäi auttamatta sivuhahmoksi. Olen enemmän arjen kuin suuren draaman ystävä: minua kiinnostaa paljon enemmän se, miten sota-aikana pärjättiin arjessa kuin elostelijoiden ihmissuhdekiemurat.

Neidonkenkä ei missään nimessä ole huono kirja. Kähkönen on taitava kertoja ja erilaiset murteet istuvat tekstiin harvinaisen luontevasti. Ja ihan varmasti tulen jossakin vaiheessa lukemaan sarjan seuraavan osan, joka ilmestyy syksyllä. Mutta ehkä en pidä sen kanssa mitään kiirettä, vaan annan tämän kohtuuttoman pettymyksen ensin laantua.

Jos olisin...

Sain Elma Ilonalta Jos olisin... -haasteen jo hyvän aikaa sitten, mutta olen ollut blogin suhteen hyvin saamaton viimeaikoina ja vastaaminen on jäänyt. Mutta voin kuulkaa kertoa, että täällä blogimaailman ulkopuolisessa arjessa olen ollut hurjan ahkera! Kiitos kuuluu viimeinkin melko seesteiseen vaiheeseen edenneelle raskaudelle sekä meidän uudelle imurille, jolla olen ahkerasti siivoillut niin taloa kuin autoakin. Pikkuhiljaa meillä alkaa olla puhdasta ja sitten malttaa taas lukeakin vähän enemmän. :)

Enemmittä löpinöittä haasteeseen, jonka ideana on siis jatkaa "Jos olisin..." -lauseita kirjojen nimillä.

Jos olisin eläin, olisin Sulkakäärme.

Jos olisin paikka, olisin Auringonkukkametsä.

Jos olisin toive, olisin Tavallisia ihmeitä.

Jos olisin joku muu, olisin Sirkuksen poika.

Jos olisin asuste, olisin Karamellikengät.
Jos olisin uni, olisin Painajainen.

Jos olisin rikollinen, olisin Kirjavaras.

Jos olisin neuvo, olisin "Ei hunningolle tänään".

Jos olisin hyönteinen, olisin Liian paksu perhoseksi.

Harhapolkuja savannilla

Alexander McCall Smith: Harhapolkuja savannilla

(The Double Comfort Safari Club, 2010)

Otava 2012, 317s.

Suom. Päivi Pouttu-Delière

Mma Ramotswen etsivätoimiston uusimmat kuulumiset sopivat oikein hyvin kesälukemistoon. Kuten aiemmat osat, tämä yhdestoistakin on sangen leppoinen ja harmiton, vaikka ikäviäkin asioita tapahtuu. En tiedä, onko kyse vain Mma Ramotswesta ja hänen lähipiiristään vai onko kyseessä perinteinen afrikkalainen elämänasenne, mutta pidän kovasti heidän hötkyilemättömyydestään ja sopeutumiskyvystään.

Tässä osassa Mma Ramotswe saa tehtäväkseen selvittää pari aviorikosepäilyä, etsiä miellyttävä safariopas, jolle on tiedossa perintö sekä auttaa miestä, joka on joutunut hankaluuksiin Violet Sephoton kieroilun seurauksena. Mma Makutsin häitä ei vielä tässä osassa päästä juhlimaan, mutta jospa jo seuraavassa?

Varsin mukava kirja siis, joka ei aiemmille osille häviä lainkaan.