torstai 22. helmikuuta 2018

Syvyyksissä (synkät vedet 1)

Camilla & Viveca Sten: Syvyyksissä
Synkät vedet 1
(Djupgraven)
Otava 2017, 6h 13min
Suom. Tuula Kojo
Lukija: Mirjami Heikkinen

Viime aikoina 12-vuotias Tuva on nähnyt ahdistavia painajaisia merestä. Veneellä kuljettavat koulumatkat ovat alkaneet pelottaa, sillä Tuva on varma siitä että jokin on vialla meressä. Eräänä sumuisena aamuna kesken suunnistustunnin yksi koulun pojista, Axel, katoaa. Axelin parina suunnistanut Rasmus harhailee huojuen paksussa sumussa, kun Tuva näkee hänet. Axelia ei etsinnöistä huolimatta löydy ja muutama oppilas on vakuuttunut siitä, että Tuvalla on jotain tekemistä katoamisen kanssa.

Kuuntelin Synkät vedet -sarjan aloittavan Syvyyksissä äänikirjana, yhtenä sunnuntaina. En lue kovin usein dekkareita, jännäreitä tai trillereitä, mutta tätä sarjaa jään kyllä seuraamaan.

Camilla ja Viveca Sten, tytär ja äiti, ovat kirjoittaneet yhtenäisen, vauhdikkaan ja koukuttavan kertomuksen. Mikäli tämä olisi ollut "pelkkä" jännäri, en varmaankaan olisi aivan näin ihastunut, mutta koska Stenit ovat lisänneet tarinaan aika komean annoksen mytologiaa, olen aivan innoissani. Tuva on hahmona sympaattinen. Hänellä ei ole juurikaan ystäviä, mutta Axelin katoamisen jälkeen hän ja Rasmus alkavat viettää aikaa yhdessä.

Kirjan tunnelma on mielestäni erittäin onnistunut. En ole lainkaan vesistöjen ystävä ja meren uhkaavuus välittyi lukijalle (tai minun tapauksessani kuuntelijalle) erittäin vahvana. Minua Syvyyksissä jännitti ihan aidosti, joten sen perusteella suosittelisin tätä, (lukijan jännityksensietokyvyn salliessa), yksitoistavuotiaista aikuisiin asti.


---

Osallistun tällä blogitekstillä Kirsin Kirjanurkan #nuortenkirjatorstai-projektiin

Helmet-lukuhaaste 2018: 23. Kirjassa on mukana meri

maanantai 19. helmikuuta 2018

Suurin kaikista

Malin Persson Giolito: Suurin kaikista
(Störst av allt)
Johnny Kniga 2017, 12h 22min
Suom. Tarja Lipponen
Lukija: Outi Vuoriranta



Malin Persson Gioliton Suurin kaikista päätyi lukulistalleni työkaverin suosituksesta. Lainasin kirjastosta perinteisen paperikirjan, mutta fontti oli kovin pientä ja taitto muutenkin sen verran tiivistä, että väsähdin jo muutaman sivun jälkeen. Mutta ei hätää, onneksi on Storytel! Muutama pieni klikkaus ja kas vain, voin lepuuttaa omia silmiä ja kuunnella kuinka joku tarkkanäköisempi lukee minulle koko pitkän kirjan.

Kirja alkaa tilanteesta, jossa kaikki muut luokkahuoneessa olijat ovat kuolleet, paitsi täysin vahingoittumaton Maja. Yhdeksän kuukautta myöhemmin alkaa oikeudenkäynti, jossa Majaa syytetään kouluammuskelun suunnittelusta ja toteuttamisesta.

Maja, oikeudenkäynnin aikaan 19-vuotias nuori, on kirjan kertoja. Sen sijaan, että Maja heti alkuun toteaisi onko hän syyllinen vai ei, hän alkaa kerrata koulusurmia edeltäneiden vuosien tapahtumia aina surmapäivään saakka.

Jännite pysyy yllä aika hyvin, vaikka ajoittain kyllä tuli sellainen olo, että pientä tiivistämisen varaa olisi ollut. Säädin kuuntelunopeutta vähitellen nopeammaksi (aina 1,75 -kertaiseksi), että en pääsisi pitkästymään. Luen aika vähän rikoskirjallisuutta ja vielä vähemmän oikeussalidraamoja, mutta Suurin kaikista on kyllä toimiva yhdistelmä molempia.

---

Helmet-lukuhaaste 2018: 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

lauantai 17. helmikuuta 2018

Sopivasti sekaisin

Veera Vaahtera: Sopivasti sekaisin
Tammi 2017, 244s.

Sopivasti sekaisin vaikutti kivan erilaiselta chick litiltä. Nuoren sinkkusankarittaren sijaan kirjan päähenkilö on naimisissa oleva kahden lapsen äiti, Matleena Riikonen, jonka mies on hoitovapaalla. Lisäksi Matleena työskentelee kirjastossa, mikä on minulle aina lukupäätöstä puoltava lisähoukutin.

Alku oli kyllä lupaava. Tavallaan. Matleenan työ kirjastotoimenjohtajana on stressaavaa ja vaativaa. Jatkuvien säästöpaineiden alla työskenteleminen on vaikeaa, varsinkin jos alaiset viettävät työaikaansa mieluummin kampaajalla kuin työpisteessään tai tulevat keskenään niin huonosti toimeen, että apuun tarvitaan poliiseja. Mitä kotioloihin tulee, Matleenan mies, Tero, keskittyy koti-isyytensä isyys-osaan ja jättää kodin pitkälti oman onnensa nojaan. Käytännössä siis Matleenan hoidettavaksi.

Ja siinäpä sitä soppaa sitten onkin. Odotin suu valmiiksi virneessä, kuinka tarina veisi mennessään ja naurattaisi niin että poskiin sattuu ja olisin ihan että, voi Matleena, kuinka hassua! Mutta minua ei naurattanut, ei alkuunkaan! Minua lähinnä ahdisti. Tero on ihan käsittämättömän saamaton. Tiedän kyllä kokemuksesta, ettei lasten kanssa kotona oleminen mitään lomailua ole, eikä jatkuvasti jaksa siivota ja pestä pyykkiä, mutta rajansa kaikella. Ja sitten ne Matleenan työkuviot meni niin tolkuttoman solmuun ja absurdeiksi, että hirvitti ja inhotti. Romantiikkaakin kirjasta toki löytyy, mutta edes se ei piristänyt.

Yleensä välttelen loppuratkaisun paljastamista, mutta nyt ehkä suurin pettymys liittyi nimenomaan kirjan loppuun, joten avaudun siitäkin. Asiat nimittäin ajautuvat siihen pisteeseen, että pitääkseen kirjaston menot määrätyssä budjetissa Matleena on valmis tekemään jotakin hyvin radikaalia ja hyvin laitonta. Mutta sitten järjen ääni huuteleekin, että ei nyt sentään ja loppujen lopuksi Matleena jää pitkälle virkavapaalle ja lähtee perheensä kanssa aurinkorannalle määrittelemättömän pitkäksi ajaksi nauttimaan elämästä.

Ärsytti ihan hirveästi tämä, että perhe- ja työelämän yhdistäminen on ihan hirveää kaaosta ja käytännössä mahdotonta! Että ainoa mahdollisuus idylliselle perhe-elämälle on se, että pimahtaa sen verran isosti, että töistä on jäätävä pitkälle lomalle!

Ja silti, vaikka käytännössä kiukuttelin koko lukemisen ajan, en voinut jättää tätä keskenkään. Koska tämä nyt kuitenkin koukutti ja luultavasti myös jollain tavalla viihdyttikin. Kerronta on sujuvaa ja toisessa mielentilassa olisin varmasti nauranut hauskoille kohdille, joita kyllä oli, mutta joille nyt vain mökötin.

torstai 15. helmikuuta 2018

Itke minulle taivas

Maiju Voutilainen: Itke minulle taivas
Otava 2017, 61s.
Kuvitus: Hilla Semeri


Maiju Voutilainen tunnetaan, ainakin toistaiseksi, paremmin vloggaajanimellään Mansikka. Avoimesti mielenterveysongelmistakin puhuva nuori nainen on varmasti monelle tärkeä roolimalli ja toivon, että tämä hänen esikoisrunokirjansa houkuttelee runojen pariin sellaisiakin nuoria, joita kirjallisuus ei noin oletusarvoisesti kiinnosta.

Itke minulle taivas on runokirja, jossa tekijän omat kokemukset ja nuori ikä kuuluvat. Ne saavatkin kuulua, sillä on tärkeää ettei kenenkään pahaa oloa tai ongelmia väheksytä ja kuitata vain johonkin ikään kuuluvana vaiheena. Toki nuoruus lienee useimmille melkoista kuohunnan aikaa, mutta toisinaan ne kuohut eivät laannu ajan kanssa, vaan vaativat oikeanlaista hoitoa.

Runoissa Voutilainen puhuu muun muassa keskeneräisyyden tunteesta, siitä kun tuntee olevansa hukassa, eikä oikein tiedä mihin suuntaan pitäisi tai voisi lähteä. Runoissa ihastutaan ja pelätään eroa, voidaan huonosti vaikka aina ei osata sanoa miksi.

Pohjimmiltaan kirjan tärkein sanoma kiteytyy tässä:


se tunne
kun on vähän hukassa
mut se on ihan ok

Itke minulle taivas on taatusti nuoriin uppoavaa runoutta. Runot ovat selkeitä ja suoria, välillä kenties tarkoituksellisen hiomattomia.

---

Osallistun tällä blogitekstillä Kirsin kirjanurkan #nuortenkirjatorstai-projektiin

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Still Me

Jojo Moyes: Still Me
Penguin UK 2018, 13h 37min
Lukija: Anna Acton


Kaksi vuotta sitten kirjoitin Jojo Moyesin Jos olisit tässä -kirjasta muun muassa, että viihdyin kirjan parissa oikein hyvin, mutta enempää jatkoa en Loun tarinalle kaipaa. Kuinka ollakaan, Moyes ei ole noteerannut mielipidettäni ja tammikuussa julkaistussa kirjassa Still Me seurataan jälleen Louisa Clarken elämää. Ja vaikka niin kovasti vannoin, etten halua Lousta enempää lukea, aloin kuunnella tätä samana päivänä kun se Storyteliin tuli.

Lou on ottanut vastaan työn New Yorkista, rikkaan avioparin vaimon avustajana. Lou ja Agnes tulevat toimeen oikein hyvin ja Lou viihtyy New Yorkissa, vaikka kaipaakin kovasti Samia. Mutta koska elämä ei aina kulje sitä siloisinta tietä, törmää Loukin haasteeseen jos toiseenkin.

Still Me on todella koukuttava. Olihan minulla ollut ikävä Louta ja Samia ja Loun höpsöä perhettä, totta kai. Juonikuvio on toki osittain ennalta-arvattava, mutta silti nautin ihan tolkuttomasti. Oli kyllä niitäkin hetkiä, kun ärsytti ja suretti ja harmitti ja jännitti ja olin sitä mieltä, että Moyes voisi jo pikku hiljaa sitoa langan tarinan päitä yhteen ja jättää Loun jatkamaan elämäänsä. Mutta enimmäkseen vain myhäilin ja nautin sujuvasta hömpästä ja tutuista ihmisistä.

Anna Acton osoittautui taidokkaaksi lukijaksi, joka eläytyi ja muunteli ääntään riittävästi mutta ei liikaa. Jossain määrin voisin tälläkin kertaa sanoa, että Loun voisi nyt jättää elämään elämäänsä ihan kaikessa rauhassa, mutta tunnustettakoon silti, että ihan varmasti luen jatkon, jos Moyes sellaisen päättää kirjoittaa.

maanantai 12. helmikuuta 2018

Syytös

Bandi: Syytös
(The Accusation, 2014)
S&S 2017, 189s.
Suom. Raisa Porrasmaa

Pohjois-Korealaisen, Bandi-salanimen taakse kätkeytyvän kirjailijan novellikokoelma ilmestyi suomeksi viime keväänä. Luin silloin ensimmäisen novellin, mutta ahdistuin siitä niin paljon, että en pystynyt lukemaan yhtään enempää. Nyt, liki vuotta myöhemmin, rohkaistuin tarttumaan kirjaan uudestaan.

1990-luvun Pohjois-Koreaan sijoittuvat tarinat ovat karuja. Elämä suljetussa valtiossa, tarkan kontrollin alaisena on uuvuttavaa jo fiktiona luettuna ja onkin todella hirvittävää, että tämä kaikki on toisaalla arkea. Yhteiskuntaluokkaan katsomatta ihmisiltä puuttuu vapaus. He eivät voi valita asuinpaikkaansa sen paremmin kuin juuri mitään muutakaan. Ilmeisesti puolison saa sentään valita itse, ainakin jossain määrin. Kaikkialla on tarkkailijoita, jotka kertovat heti eteenpäin edes etäisesti maata ja sen hallitsijaa kritisoiviksi tulkittavat sanat ja teot. Parempaan tulevaisuuteen ja johtajien lupauksiin halutaan uskoa, mutta tuskin se helppoa on, kun näkee, etteivät asiat miksikään muutu. Ainakaan paremmiksi.

Syytös on monella tapaa raskasta luettavaa ja luinkin sitä vain novellin päivässä. Paitsi että aiheet ovat rankkoja, on myös teksti ajoittain kankeaa. Ehkä tekstin sujuvuus on kärsinyt siitä, että suomennos on tehty ranskankielisestä käännöksestä, eli ikään kuin välikäden kautta.

---

Helmet-lukuhaaste 2018: 26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt

lauantai 10. helmikuuta 2018

Lucky Luke: Arizona

Morris: Arizona ja Lucky Luke vastaan Sätkä-Sam
(Lucky Luke: Arizona, 1951)
Egmont Kustannus 2017, 41s.
Suom. Mirka Ulanto

Lucky Lukea olen lukenut todennäköisesti jo ennen kuin opin oikeasti lukemaan. Vanhat albumit onkin tullut luettua kymmeniä kertoja ja tarinat muistuvat mieleen viimeistään parin sivun jälkeen.

Arizona on ensimmäinen Lucky Luke -seikkailu. Tämä albumi julkaistiin viime vuonna uudella suomennoksella ja ensimmäistä kertaa alkuperäisessä muodossaan. Tarinoiden Arizona ja Sätkä-Sam lisäksi tämä painos pitää sisällään kahden sivun mittaisen nimettömän lyhyttarinan.

Nimitarinassa kaksi rosvoa ryöstää kultalastissa olleet vankkurit ja kukapa muukaan ryntäisi apuun kuin Lucky Luke. Tarina etenee hyvin vauhdikkaasti ja mutkittelematta, tappelusta toiseen. Morrisin piirrostyyli on hyvin erilainen kuin millaiseksi se myöhemmin muotoutui. Kaikki hahmot, Lucky Luke mukaanlukien, ovat hyvin sarjakuvamaisia pyöreine ja pelkistettyine muotoineen. Toimintapainotteisen kerronnan huumori ammentaa lähinnä koheltamisesta.

Sätkä-Samissa piirrostyyli on jo muuttunut hivenen rouheammaksi. Tällä kertaa Lucky Luken jahtaama pahantekijä, Sätkä-Sam, pakenee Meksikon rajan yli. Edelleen sekä huumori että juoni keskittyvät toiminnan runsauteen, mutta lopputulos on ihan kelpo.

Pitäisikin joskus lukea Lucky Luke -albumit aikajärjestyksessä, jotta voisi seurata hahmon ulkomuodon kehitystä ja yrittää huomata, missä vaiheessa lopullinen ulkonäkö on saavutettu.

torstai 8. helmikuuta 2018

Kosmoksessa tavataan

Jack Cheng: Kosmoksessa tavataan
(See You in the Cosmos, 2016)
Aula & Co 2017, 324s.
Suom. Terhi Kuusisto


Kosmoksessa tavataan koostuu 11-vuotiaan Alex Petroskin iPodille sanelemista päiväkirjamaisista merkinnöistä. Alex on todella kiinnostunut avaruudesta ja iPodinsa hän aikoo sharf-rakettifestivaaleilla laukaista itse tekemänsä raketin mukana avaruuteen, muiden älykkäiden olioiden löydettäväksi, antamaan tietoa elämästä maapallolla. Matka on polveileva ja yksin matkustavalle pojalle monin tavoin haastava. Alex on hieman huolissaan kotiin jääneestä äidistä, jolla on hiljainen kausi. Samaan aikaan hän saa johtolangan isästään, jonka äiti ja isoveli ovat kertoneet kuolleen kahdeksan vuotta aiemmin. Alexin kotimatka venyy huomattavasti suunniteltua pidemmäksi, mutta myös antoisammaksi.

Kirjan alku tuntui minusta hieman hitaalta. Alex intoutuu usein pitämään melkoisia luentoja itselleen rakkaista aiheista, kuten avaruudesta tai suuresta idolistaan Carl Saganista. Alex vaikuttaa joillakin osa-alueilla ikäistään kypsemmältä, mutta etenkin sosiaalisissa taidoissa hän on huomattavan lapsellinen. Ihan rehellisesti sanoen Alex ei muodostunut minulle erityisen läheiseksi hahmoksi.

Mutta onneksi Kosmoksessa tavataan ei ole vain Alexin ja hänen avaruusrakettinsa tarina. Etenkin rakettifestareiden jälkeen tarina kääntyy huomattavasti menevämpään suuntaan ja luvassa on mielenkiintoinen road trip -kertomus ystävyydestä, rakkaudesta, sukulaisuussuhteista, vastuusta ja mielenterveysongelmista. Kuulostaako liian sekavalta? Ehkä, mutta kokonaisuus on silti selkeä.

Päiväkirjanomainen rakenne toimii hyvin ja uskoisin, että kirja olisi vielä enemmän edukseen äänikirjana - tai kuunnelmana! Lyhyet luvut rohkaisevat lukemaan vielä seuraavan ja seuraavan Alexin merkinnöistä ja äkkiä sitä huomaakin olevansa koukussa.

Yleensä kirjat on suunnattu paria vuotta kirjan päähenkilöä nuoremmille lukijoille. Kosmoksessa tavataan sopii sisältönsä puolesta hyvin jo alakoulun kolmasluokkalaisille, mutta aivan yhtä hyvin tässä on tarttumapintaa yläkoululaisille. Uskon, että eri-ikäiset  lukijat kiinnittävät huomionsa erilaisiin asioihin ja voisivat keskenään saada aikaan mielenkiintoisen keskustelun!

---

Osallistun tällä blogitekstillä Kirsin kirjanurkan #nuortenkirjatorstai-projektiin.

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Ihan ystävänä sanon

Anna-Leena Härkönen:
Ihan ystävänä sanon
Otava 2018, 189s.

Anna-Leena Härkösen kolumnit ovat järjestään viihdyttävää luettavaa. Härkönen ei tyydy hymistelemään ja vihjailemaan, vaan sanoo suoraan jos haluaa jotain sanoa. Ihan ystävänä sanon -kokoelman teksteissä kerrotaan paljon ystävien tai sukulaisten kokemia juttuja, mutta vielä enemmän Härkösen omalle kohdalle sattuneita kohtaamisia. Kuten yritys ostaa ulkomailta kivat sandaalit, joita putiikin omistaja ei kuitenkaan suostunut myymään. Tai erittäin epämiellyttävä kokemus ulkomaisen hotellin hierojasta.

Lukiessa tulee käytyä läpi runsas kokoelma tunteita. Välillä nauratti, sitten kummastutti, inhotti, ihastutti, nauratti taas, hihitytti ja seuraavassa hetkessä olikin jo iso itku kurkussa. Seuraavassa hetkessä nauratti uudestaan.

Tekstit ovat ilmestyneet Apu-lehdessä vuosina 2013-2017 ja osan olen ilmeisesti lukenut lehdestä tuoreeltaan. Mutta mitäpä tuosta, sillä Härkösen kolumnit kestävät helposti useammankin lukukerran.

---

Helmet-lukuhaaste 2018: 6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa

maanantai 5. helmikuuta 2018

Maailman rikkain poika

David Walliams: Maailman rikkain poika
(Billionaire Boy, 2010)
Tammi 2018, 252s.
Suom. Kaisa Kattelus
Kuvitus: Tony Ross

Maailman rikkain poika on neljäs David Walliamsilta suomennettu lastenromaani. Me luimme sen iltasatuna* melko tiiviiseen tahtiin ja sekä minä että lapset tykkäsimme kovasti.

* Ette usko, miten valtavan onnellinen olen siitä, että lasten mielenkiinto iltasatuihin on palannut! Parasta!

Joe Spudd on ihan törkeän rikas 12-vuotias poika, jonka isä on tehnyt mittavan omaisuutensa nerokkaalla vessapaperi-innovaatiollaan. Kalliissa yksityiskoulussa Joen, kuten muidenkin oppilaiden, on pukeuduttava hyvin vanhanaikaisiin kouluasuihin ja häntä kutsutaan muun muassa Peppuporhoksi ja Pyllyperijäksi. Kotona Joella on ihan kaikki tavarat mitä kuvitella saattaa ja paljon sellaistakin, mitä ei osaisi kuvitellakaan. Mutta onnellinen hän ei ole. Joe kaipaa kipeästi oikeaa ystävää. Joe suostutteleekin isänsä siihen, että Joe siirtyy läheiseen kunnalliseen kouluun ja teeskentelee tuiki tavallista lasta. Aluksi kaikki sujuukin oikein hyvin, mutta pian totuus Joen kotioloista paljastuu ja sitten kaikki alkaa mennä päin pyllyä.

Pidin kirjasta, mutta vielä enemmän pidin siitä, miten lapset siihen uppoutuivat. Ystävystyminen voi olla hankalaa, eikä suuri omaisuus välttämättä lainkaan helpota asiaa. Voi olla vaikea tunnistaa ne, jotka haluavat olla ystäviä vain rahan takia. Lapset eläytyivät Joen ongelmiin syvästi ja muutama pieni sympatiaitkukin saattoi kirjaa kuunnellessa päästä muutamilta kuulijoilta.

Walliams jatkaa tarinointia aiemmista kirjoista tutulla, toimivalla reseptillä: sopivassa suhteessa huumoria, vakavia pohdintoja ja annos Rajin kioskia.

---

Helmet-lukuhaaste 2018: 32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan

lauantai 3. helmikuuta 2018

Himo

Roald Dahl: Himo
Kertomuksia haluista ja pakkomielteistä
(Lust: Tales of Craving and Desire)
Art House 2017, 333
Suom. Tuomas Nevanlinna

Kannen kuvan ja kirjan nimen perusteella voisi helposti kuvitella, että Himo tarjoaa eroottisia tarinoita lukijan päivien piristykseksi. Mutta kun huomioi kirjailijan nimen, osaa jo odottaa näiden kymmenen novellin sisältävän jotain hieman erilaisia himoja ja pakkomielteitä.

Toki näissä novelleissa seksiäkin on, mutta mitään yksityiskohtaisia sänkykohtauksia ei kannata odottaa. Dahl on taitava tarinankertoja, joka onnistuu usein löytämään tarinoilleen yllättävän ja tavalla tai toisella hätkähdyttävän loppuratkaisun. Yksi sellainen löytyy esimerkiksi novellista Suuri vaihtokauppa. Siinä naapurinsa vaimoa sillä silmällä tiiraileva Vic päättää ehdottaa naapurilleen eräänlaista salaista parinvaihtoa. Vaimot kun tuskin innostuisivat ajatuksesta, miehet aikovat vaihtaa osia salaa. Pitkään jatkuvan huolellisen valmistautumisen jälkeen on viimein idean toteuttamisen aika ja tavallaan kaikki meneekin suunnitelmien mukaan. Mutta millaiset vaikutukset miesten yöllisellä vaihtokaupalla lopulta onkaan, se jää pitkälti lukijan mielikuvituksen varaan.

Himo tarjosi erittäin laadukkaita lukuhetkiä, taitavasti suomennettuna. Parissa novellissa seikkaili muuten Oswald-eno ja jälleen kerran tuli melkein huono omatunto, että kyseinen romaani on minulla edelleen lukematta.


---

Helmet-lukuhaaste 2018: 46. Kirjan nimessä on vain yksi sana

torstai 1. helmikuuta 2018

Terveisin Seepra

Nadja Sumanen: Terveisin Seepra
Otava 2017, 264s.


Nadja Sumasen Rambo sai vuonna 2015 Finlandia Junior -palkinnon. Olen hankkinut Rambon omaan hyllyyn, mutta en ole sitä vielä lukenut. Sumasen tuore kirja, Terveisin Seepra, osoittautui kyllä sellaiseksi, että Rambokin pitäisi lukea mahdollisimman pian.

Terveisin Seepra kertoo Iriksestä, joka yrittää helpottaa ahdistumistaan viiltelemällä. Ulkoisesti edustavan perheen äiti kuntoilee, bloggaa ja antaa haastatteluja naistenlehtiin, isä käy töissä ja on jotenkin etäinen ja irrallinen. Isoveli Kim vaietaan olemattomiin ja lukijalle selviää hitaasti, missä Kim on. Iris käy juttelemassa mielenterveyshoitajan (tai vastaavan) kanssa ja hoitaja ehdottaa hänelle sähköpostikirjeenvaihtoa. Ehkä Irikselle tekisi hyvää saada hieman vertaistukea ikäiseltään tytöltä. Iris löytää kirjekaverikseen Runotytön, joka asuu jossain pohjoisessa ja tuntuu elävän aivan erilaista - ja silti jotenkin samanlaista - nuoren elämää.

Tämä kirja oli aika hämmentävä. Luulin, että tässä keskeisessä roolissa olisi juuri tuo viiltely ja kirjeenvaihto, mutta itse asiassa viiltely loppuu (onneksi!) aika pian ja kirjeenvaihto on ihan käsittämättömän hidastempoista. Itse olin teinivuosina kirjeenvaihdossa liki kaikkien kavereiden kanssa ja vaikka juteltiin kaikki päivät koulussa, iltaisin kirjoiteltiin älyttömän pitkiä kirjeitä. Joka päivä. Siinä valossa Iriksen eli Seepran ja Runotytön hyvin verkkainen kirjoitustahti tuntui ihan oudolta. Että miten siinä kehenkään tutustuu, jos kirjoittaa lyhyen viestin kerran kuussa?

Enemmän kuin Iriksen ahdistusta, tämä kirja käsitteleekin Iriksen hidasta toipumista. Hän lopettaa balettiharrastuksen ja kiinnostuu valokuvaamisesta, josta tuleekin Iriksen ja isän yhteinen ajanviete. Vähitellen perheen sisäisiä solmuja auotaan, välillä ihan väkisinkin, ja tulevaisuus alkaa näyttää huomattavasti valoisammalta.

Terveisin Seepra on moniulotteinen ja raju tarina, joka ei vähättele nuoren ongelmia. Rankasta sisällöstään huolimatta kirja jättää jälkeensä toiveikkuutta ja valoa.

---

Helmet-lukuhaaste 2018: 33. Selviytymistarina
Osallistun tällä blogitekstillä Kirsin kirjanurkan #nuortenkirjatorstai-projektiin.