Jojo Moyes: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä
(The Last Letter From Your Lover, 2010)
Gummerus 2014, 530s.
Suom. Heli Naski
Ellie Haworth on toimittaja, jolla on vaikeuksia hoitaa töitään. Haastava parisuhdetilanne vie niin paljon energiaa ja aikaa, etteivät työt jaksa kiinnostaa. Työpaikan arkistosta Ellien käsiin osuu vanha rakkauskirje, joka herättää halun tutkia rakkauden kieltä ennen ja nyt. Lisäksi kirjeen kirjoittajasta, vastaanottajasta ja heidän välisestä suhteestaan muodostuu Ellielle miltei pakkomielle.
Vuonna 1960 Jennifer Stirling herää koomasta. Aviomieheksi esittäytyvä mies ei tunnu läheiseltä, kuten ei oikein kukaan muukaan lähipiirin ihminen. Koomaan johtaneesta onnettomuudesta Jenniferille kerrotaan hyvin vältellen, eikä hänen auta muu kuin yrittää sopeutua tilanteeseen. Jenniferin täytyy opetella uudestaan olemaan sellainen, kuin hän olettaa olleensa ennen. Pian kotiinsa uudestaan tutustuessaan Jennifer löytää rakkauskirjeen, joka on selvästi osoitettu hänelle. Mutta kuka on B, joka kirjeen on allekirjoittanut? Missä hän on?
Ole niin kiltti, älä rakasta häntä on rakenteeltaan melko perinteinen kahdessa eri ajassa etenevä kirja. Monin paikoin, etenkin aluksi, kaipasin tosin tiiviimpää vaihtelua Jenniferin ja Ellien tarinoiden välillä. Nyt oli Ellie-prologi, pitkästi Jenniferiä ja jälleen hiukan Ellietä. Jenniferin tarina on toki paljon mielenkiintoisempi ja koko kirjan kantava voima, mutta Ellie olisi mielestäni ansainnut hiukan isomman roolin.
On olemassa asioita tai aiheita, joista kirjallisuudessa erityisesti pidän. Tällaisia ovat muun muassa tässäkin kirjassa esiintyvät kirjeet, Lontoo ja 60-luku. Sitten on olemassa tilanteita, joita en meinaa sietää ja näitäkin kirjasta löytyi. En ole lainkaan ihastunut tilanteisiin, joissa korostuu "niin lähellä, mutta kuitenkin aivan liian kaukana" -asetelma. Yksi tällainen vielä menee, mutta jos jatkuvasti mennään ristiin, niin ei hyvänen aika. Olisin varmasti pitänyt kirjasta enemmän, jos naisten tarinat olisivat olleet paremmin tasapainossa, eivätkä mahdottomat olosuhteet väärinkäsityksineen olisi toistuneet liian usein.
Silti, napinoistani huolimatta, kirja jätti herttaisen hymisevän olon. Erityiskiitosta annan siitä, että jokaista lukua edeltää pätkä aidosta viimeisestä rakkauskirjeestä/-sähköpostista/-tekstiviestistä. Näistä pätkistä näkyykin erikoisen hyvin se, kuinka sanallinen viestintä on muuttunut. Enää ei kirjoiteta palavista tunteista kynällä paperille, vaan monesti (etenkin se viimeinen) viesti kulkee sähköisesti, pelkistettynä.
Odottelen tätä kirjaston varausjonossa ja luin siksi arviosi vain silmäillen. Kuulostaa napinoistasi huolimatta aika ihanalta kirjalta, erityisesti "kirjeiden, Lontoon ja 60-luvun" vuoksi, sekä tuon yksityiskohdan että jokaista lukua edeltää pätkä aitoa rakkauskirjettä tai muuta vastaavaa. Oi että!
VastaaPoistaAluksi en ollut tästä oikein innostunut. Arviosi sai puutteista huolimatta kiinnostamaan. :)
VastaaPoistaSara, Toivottavasti pidät tästä! :) Minä olisin kaivannut vähän muokkauksia, mutta oikein hyvin viihdyin kirjan parissa silti.
VastaaPoistaMari, Kokeile ihmeessä, ei tämä missään nimessä huono ole.
Oijoi, miten ihanasti kirjoitat tästä!
VastaaPoistaViestittelytyyli on totisesti ajan myötä muuttunut. Juuri eilen poistin puhelimestani tekstareita ja kyllä -sieltä löytyi niitäkin, joissa riitti sana, parhaimmissa puoli sanaa.
Hyvää ystävänpäivää, Maija! :)
Minäkin ihastuin noihin autenttisiin kirjekatkelmiin ja tekstiviesteihin! Kirjaankin ihastuin ja luin sydänverellä :-). Mukava kuulla, että muutkin ovat pitäneet.
VastaaPoistaKaisa Reetta, Voi että, nyt vasta huomasin tämän kommenttisi, mutta hyvää mitä tahansa päivää sinulle! :D
VastaaPoistaPaula, Kyllä tästä kirjasta hyvä mieli jäi, vaikka olisi siinä ollut aineksia vielä parempaankin.