Tove Jansson: Vaarallinen juhannus
(Farlig midsommar, 1954)
WSOY 2010, 132s.
Suom. Laila Järvinen
Vaarallinen juhannus on kiehtonyt minua lapsesta saakka. Aurinkoisina kesäpäivinä tuntui turvalliselta haaveilla hyökyaallosta ja paikalle kelluvasta teatterista. Unelmoin lukemattomista peruukeista, upeista prinsessamekoista, koruista, kruunuista ja kaikista niistä esineistä, joita teatterin varastoista löytyisi. Kaikkein eniten toivoin, että teatterimme lipuisi aina Poriin asti ja pelastaisimme myös Dingon jäsenet teatteriimme.
Enää en unelmoi äkillisestä tulvasta tai Dingosta, mutta kelluva teatteri kiehtoo yhä. Luin Vaarallisen juhannuksen yhdessä päivässä, sillä en malttanut olla lukematta. Tarina on hyvin tuttu muistoista ja tv-sarjassakin on pysytty melko hyvin kirjan tarinassa. Nipsua ei kirjan seikkailussa ole kylläkään mukana, eikä televisiossa Homssua tai Miskaa.
Muumilaakson asukkaat ovat äärimmäisen rakastettavia. Pikku Myy on ihan mahdoton ja Mymmelin tytär tuskastunut jatkuvasti pahanteossa olevaan pikkusiskoonsa. Miska oli kiva löytää tästä seikkailusta, sillä ihastuin häneen kovasti sarjakuvassa. Olen aika lailla sanaton, sillä Vaarallinen juhannus on täydellisyyttä hipova kertomus.
Tämä olisi ihana lukea juhannusyönä mökkirannan laiturilla loikoillen, mutta kun Suomen kesät ovat mitä ovat niin ei ainakaan meidän korkeuksilla helposti onnistu. Toki jos varustaa itsensä paksulla vaatekerroksella ja sääskilakilla niin ehkä sitten ;) Silti, ihana kirja luki sen sitten juhannuksena tai muulloin, ulkona tai sisällä.
VastaaPoistaJa ihana tuo sinun Dingo-haaveesi :D
Villasukka, Suomen kesät harvemmin ovat myötämielisiä paikallaan pötköttelylle, kirjan kanssa tai ilman. Ja hei, kuka olisi voinut 80-luvun alussa välttyä Dingo-faniudelta?! ;)
VastaaPoista