Tom Gauld: Goliath
Drawn and Quarterly Books 2012, 96s.
Daavidin ja Goljatin kohtaaminen on varmasti kaikille tuttu: pieni ja hentoinen Daavid voittaa pienellä lingollaan suuren suuren, päästä varpaisiin asti aseistautuneen Goljatin. Sen enempää minä en oikeastaan asiasta tiedäkään, enkä siis tiedä, kuinka paljon taiteilijan vapauksia Gauld on tätä kirjaa tehdessään käyttänyt.
Goljat on jättimäinen mies, joka työskentelee tyytyväisenä armeijan hallintovirkamiehenä. Siistit paperihommat sopivat enemmän kuin hyvin poloiselle miehelle, joka on joukkueensa viidenneksi huonoin miekkamies. Joukkueen kapteeni on kuitenkin keksinyt pettämättömän konstin voittaa nuo ilkeät Israelin joukot. Goljatille hankitaan kunnon rengaspanssari, kilpi, miekka ja seiväs, kypärää ja aseenkantajaa unohtamatta. Goljatin tehtävänä on kävellä joukkojen välisellä ei kenenkään maalla sijaitsevan pienen pensaan luo ja lukea suureen ääneen kaksintaisteluhaaste. Vastahakoisena Goljat tekee kuten käsketään ja kuluttaa päivänsä odottaen jotakin tapahtuvaksi.
Koskaan aiemmin en ole tuntenut sääliä Goljatia kohtaan. (En minä kyllä ole koko legendaa suuremmin ajatellutkaan.) Goljat on tässä niin ressukka, ihan hirveän sympaattinen ja suloinen, että viimeiseen asti toivoin Gauldin keksineen uuden lopun tarinalle.
Gauldin piirrostyyli on lähes söpö, yksinkertainen ja tehokas. Pidin Goliathista kovasti, surkeasta lopusta huolimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti