Vuoden mutsi

Satu Rämö & Katja Lahti: Vuoden mutsi

Avain 2012, 303s.

Vuoden mutsi on ollut runsaasti esillä blogimaailmassa ja sitä kautta kirjasta kiinnostuinkin. Kahden varsin suorasanaisen naisen rehellinen kuvaus niin raskaus- kuin vauva-ajasta on varsin hauskaa luettavaa. Toisaalta joidenkin arvioiden perusteella odotin vieläkin ronskimpaa otetta ja rajumpaa kielenkäyttöä.

Vuoden mutsissa ei maalailla äitiydestä auvoista ja seesteistä kuvaa, vaikka muutama positiivinenkin puoli äitiydestä ja perhe-elämästä toki löydetään.

Koska sisältöä on laajalti käsitelty jo muiden blogeissa, ohjaan teidät tarkempien kuvausten perässä Lumiomenan blogiin, josta löytyy lisää linkkejä muihin teksteihin.

Kirjasta löytyy yksi osio, jota haluan - kiinnostaa teitä tai ei - kommentoida erityisesti. "Lapsiperhemyyttejä - tarua vai totta?" herätti halun heti samantien kertoa jollekin, että meillä muuten oli/on näin! Myytti 1: "Lapsiperheissä herätään kuudelta!". Rämön ja Lahden perheissä ei herätä, mutta meillä kyllä - hyvinä aamuina. Vauva-aikana meillä on noustu pääsääntöisesti aamuyöllä, melkeinpä milloin tahansa puoli kolmen jälkeen. Eikä sen jälkeen ole jatkettu unia ennen kuin ekoilla päiväunilla, jotka tosin saattoivat alkaa jo seitsemältä. Toki niihin lyhkäisiin öihin mahtui myös lukuisia heräilyjä, 4-9. Nuorempi poikamme on ollut ikänsä huonounisin koskaan tapaamani ihminen. Koska kotiunikoululla ei saavutettu minkäänlaisia tuloksia, veimme lapsen unikoulujaksolle turvakotiin (öiksi siis). Ensimmäisellä kerralla sairastuimme koko perhe norovirukseen ja jakso jäi kesken. Puolen vuoden päästä saimme yrittää uudelleen, mutta mitään vaikutusta silläkään jaksolla ei ollut, vaan lapsi heräsi edelleen viimeistään puoli viideltä. Voin kertoa, että jos joku valittaa aamuvirkusta lapsesta, joka herää puoli seitsemältä, minä en todellakaan jaksa olla myötätuntoinen. Tällä hetkellä, kun poika on pian 4, yöt sujuvat toki jo huomattavasti paremmin kun yöheräilyt ovat jääneet pois ja ylöskin noustaan normaalisti vasta kuuden jälkeen. Nukkuminen säilynee silti vielä pitkään yhtenä suurimmistä iloistani, lukemisen ohella. :)

Toinen myytti "Lapsiperheet ovat aina myöhässä!", ei sekään oikein sovi tähän talouteen. Olen aina ollut ajoissa joka paikassa, riesaksi asti. Kun ala-asteella koulu alkoi kymmeneltä, lähdin kilometrin koulumatkalle viimeistään 15 vaille 9. Myös lasten kanssa olen pitänyt aikatauluista kiinni, sillä se kuuluu mielestäni hyviin käytöstapoihin. Tietysti meilläkin sattui muutaman kerran niin, että juuri lähdön hetkellä jostakin vauvan toppahaalareiden uumenista kuului plörähdys ja lähtemistä oli pakko lykätä vaipanvaihdon verran, mutta jos on jo alunperinkin ajoissa, ei myöhästyminen ole mitenkään pakollista.

"Lasten vanhemmista tulee ärsyttäviä besserwissereitä!" Niin tuleekin, ainakin joissakin asioissa. Toisaalta vanhemman roolissa olen myös monissa asioissa epävarmempi kuin olisin etukäteen osannut edes kuvitella. Kasvatusvinkkejä otan edelleenkin mieluummin vastaan toisilta vanhemmilta kuin lapsettomilta henkilöiltä.

Vuoden mutsi oli kepeää luettavaa, mutta monin paikoin olisin kaivannut vähän syvällisempiäkin ajatuksia. Jos olisin lukenut tämän ensimmäistä lasta odottaessa, olisin luultavasti ärsyyntynyt mielettömästi kirjoittajien "negatiivisuudesta", mutta nyt kun on edes vähän äitiyskokemusta takana, saatoin monin paikoin vain nyökytellä ja olla samaa mieltä. Esimerkiksi se sanasto, jota etenkin vauvapalstoilla käytetään, on melko piinaavaa: esikko, kakkonen, masuasukki tai masukki, plussatuulet ja tarrasukat...

Miniä

Tuomas Kyrö: Miniä

Kirjakauppaliitto 2012, 122s.

Jos suhtauduin nahkeasti Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike -kirjaan, niin ennakkoasenteeni Miniää kohtaan taisi olla vieläkin takkuisempi. Mutta tästäpä minä tykkäsin! Kun kertojana Mielensäpahoittajan sijasta toimiikin Liisa-miniä, ei kirja tunnu väkisin väännetyltä vitsin venyttämiseltä.

Liisa valmistautuu viettämään rauhallista viikonloppua, kun mies on lasten kanssa matkustanut Sysi-Suomeen appiukkoa katsomaan. Rentoutuminen ei pääse kuitenkaan edes kunnolla alkuun, kun mies jo soittaa ja ilmoittaa apen loukanneen nilkkansa. Eihän vanha mies yksijalkaisena kotonaan pärjää, joten taksi tuo tämän Helsinkiin. Pojan täytyy toki jäädä laittamaan talo kuntoon, Ford Escort samoin ja äitiäkin täytyy Kuusikodilla käydä katsomassa. Niin on kohta Miniän oven takana appiukko ja erinäinen määrä perunoita ja muita kotimaisia juureksia. Ja jotta viikonlopun ainoaksi haasteeksi ei jäisi kahden täysin erilaisen elämänkatsomuksen yhteensovittaminen, ilmestyy muutama liikemies Venäjältä kahta päivää sovitusta aikataulusta edellä eikä Miniän auta muu kuin ottaa appiukko mukaan bisneksiin.

Mitäpä tästä muutakaan voisin sanoa, kuin että hauskaa koheltamista muutamalla syvällisemmällä ajatuksella maustettuna. Viihdyin oikein mainiosti, mutta enempää Mielensäpahoittajaa en jää kaipaamaan.

Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

WSOY 2012, 130s.

Pidin valtavan paljon siitä ensimmäisestä Mielensäpahoittajasta. Nauroin ääneen ja pakotin miehen kuuntelemaan mainioita pätkiä, mikä oli kuulemma huippuärsyttävää. Tähän jatko-osaan suhtauduin melkoisella varauksella: toimisiko homma vielä toisen kirjan verran? Voiko ruoanlaiton opettelemisesta oikeasti repiä sisältöä kokonaiseen kirjaan, oli se sitten miten lyhyt tahansa? Miten ne etukäteen jossain mainitut ruokaohjeet on kirjaan ujutettu?

Vaikka Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike on ihan hauska, siitä jäi minulle vähän tunkkainen olo. Lukeminen oli jotenkin tahmeaa, vaikka Mielensäpahoittaja tekeekin jälleen tarkkoja ja osuvia huomioita nykymaailmasta. Erityisesti nyökyttelin toteamukselle siitä, miten nykyään "Aina on oltava matkalla, kotonakin, ja hinkumassa muualle, vaikka riittävä elämä on käden ulottuvilla." 

Minä olen surkea ruoanlaittaja ja olen Mielensäpahoittajan tavoin etsinyt - melko turhaan - sellaista keittokirjaa, jossa olisi ihan perusruokien ohjeita. Siitä olen iloinen, että ruokaohjeet on kirjassa ujutettu sulavasti muun tekstin joukkoon. Ääneen en nauranut, mutta muutaman kerran naurahdin hiljaa itsekseni.

Minulle Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike ei ollut maailman mieluisin kirja, mutta kyllä minä sen Miniän silti aion lukea. Jospa uusi näkökulma antaisi idealle uutta pontta...

PS: Joulukinkussa parasta on minunkin mielestäni rasva. Kinkkukin on hyvää, mutta kuumassa rasvassa kastetut ruisleivänpalat kylmän maidon kanssa ovat jouluherkkujen ehdoton ykkönen :)

Minun Kiinani 1. Isän aika

Li Kunwu, P. Ôtié: Minun Kiinani 1. Isän aika

(Une vie chinoise 1 - Le temps du pére, 2009)

WSOY 2011, 254s.

Suom. Saara Pääkkönen

Minun Kiinani osui silmiin kirjaston sarjakuvahyllyssä ja koska nimi tuntui etäisesti tutulta, kuskasin sen kotiin luettavaksi. Tämä Isän aika on Li Kunwun omaelämäkerrallisen sarjakuvaromaanitrilogian ensimmäinen osa. Kirjan takakanteen on onnistuttu tiivistämään sisältö harvinaisen hyvin: "Entisen propagandapiirtäjän kuvaus Maon Kiinasta punalipun alla kasvaneen lapsen silmin." Lapsen näkökulmasta seurataan mm. kulttuurivallankumousta ja suurta harppausta, jonka aikaansaaman nälänhädän uhrien määrästä ei ole selvyyttä. Arviot uhrien lukumäärästä vaihtelevat 5-10 miljoonan välillä.

Minuun Minun Kiinani teki suuren vaikutuksen. Vaikka Kiinan historiaa on koulussa jonkin verran käsitelty, tämän kirjan perusteella osaan edes hämärästi kuvitella, millaista elämä Maon Kiinassa on ollut. Mielenkiinnolla odotan trilogian seuraavia osia. Osa 2, Puoleen aika onkin ilmestynyt äskettäin ja lisäsin sen saman tien kirjaston varauslistalle.

Huomaan, että minun on valtavan vaikea kirjoittaa tästä kirjasta. Suosittelen lukemaan nämä, selkeämmät arviot: Hanna/Kirjainten virrassa, Norkku/Nenä kirjassa.

Sata naista

Teppo M: Sata naista

Gummerus 2008, 279s.

Nyt on lukujumia koitettu purkaa vähän juoppohullu-henkisellä naistenkaatokirjalla. Sata naista perustuu kustantajan sivujen mukaan löyhästi nimimerkki Teppo M:n blogiin, mutta ikävä kyllä tuota kyseistä blogia en ainakaan minä onnistunut enää löytämään.

Teppo M on vastikään eronnut vaimostaan, kun hän tulee lyöneeksi vetoa ystävänsä R:n kanssa. Teppo vakuuttaa, että vuoden aikana hän kartuttaa seksikumppaneiden määrää sadalla naisella. Jotta ystäväkin pysyisi kärryillä projektin etenemisessä, Teppo M pistää pystyyn blogin. Olisi ollut mielenkiintoista vertailla blogimerkintöjä tähän kirjaan, siis ihan noin pintapuolisesti. Kirjan kappaleet tuntuivat minusta kovin pitkiltä yksittäisiksi blogimerkinnöiksi, mutta ehkä minä olen vain tottunut lukemaan jaarittelemattomampia blogeja. Kirja myös loppuu hyvin töksähtäen, kesken projektin. Olisin kovasti kaivannut edes lyhyttä epilogia, jonkinlaista ympyrän sulkeutumista.

Tietysti Sata naista sisältää aika paljon satunnaisia petikumppaneita, mutta toki sitä osasi odottaakin. Oikeastaan olin iloisesti yllättynyt siitä, että seksihommat olivat lopulta kuitenkin sivuosassa ja Teppo M käytti enemmän palstatilaa ylipäätään iskemiskulttuurin, naisten ja miesten välisten soidinmenojen pohtimiseen. Jälkimaku kirjasta on sellainen "heh, ihan hauska". Odotukset eivät olleet varsinaisesti korkealla, mutta siltikin petyin kirjan loppuratkaisun puutteeseen.

Jaakko ja jättipersikka

Roald Dahl: Jaakko ja jättipersikka

(James and the Giant Peach, 1961)

Otava 2009, 165s.

Suom. Peikko Pitkänen

Iltasaturintamalta taas, hei! Ilmarin ihmelääkkeen jälkeen päätettiin pysyä Dahlin matkassa ja lukea Jaakko ja jättipersikka. Lukukerta oli minulle(kin) ihan ensimmäinen, mikä toi haastetta aina silloin, kun lapset olisivat halunneet kuulla, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Jaakko on nelivuotiaaksi asti erittäin onnellinen poika. Hänellä on isä ja äiti sekä koti meren rannalla, paljon leikkikavereita ja tutkittavaa. Mutta sitten isä ja äiti joutuvat, ihan tavallisella kauppareissulla, eläintarhasta karanneen sarvikuonon ruokalistalle. "Se oli tietenkin, kuten voit hyvin kuvitella, varsin ikävä kokemus niin mukaville vanhemmille. Mutta ajan mittaan se oli paljon ikävämpää Jaakolle kuin heille." Jaakko nimittäin lähetetään kahden tätinsä luokse, eikä elämä siellä ole kaksista. Löllö-täti ja Luuviulu-täti asuvat kukkulalla kylän ulkopuolella, vanhassa ränsistyneessä talossa, eivätkä he ole tippaakaan kiinnostuneita Jaakosta. Hänellä on toki näppärää teettää kotitöitä ja onhan hän oivallinen kohde ilkeilylle.

Eräänä päivänä puutarhan kitukasvuiseen persikkapuuhun ilmestyy hedelmä, joka kasvaa kasvamistaan. Lopulta persikka on talon kokoinen. Sattumalta Jaakko huomaa persikassa pienen aukon, kömpii sisään ja tutustuu onton hedelmän sisällä erikoiseen joukkoon suureksi kasvaneita hyönteisiä. Yhdessä he pakenevat persikalla Löllö-tädin ja Luuviulu-tädin puutarhasta, liiskaten karkumatkallaan tädit kuoliaiksi.

Pakomatka on varsin vauhdikas ja jännittävä, mutta lopussa kaikki kääntyy - tietenkin - parhain päin.

Jaakko ja jättipersikka ei nouse suosikkeihini, mutta oli tämä ihan hauska. Tähän painokseen suomennos on uusittu ja olisi oikeastaan mielenkiintoista tehdä vähän vertailua vanhaan käännökseen. Minua häiritsi todella paljon yksi ainoa sanavalinta. Pakomatkallaan Jaakko ja ystävät nimittäin törmäävät pilvien päällä asusteleviin otuksiin, jotka tässä painoksessa kulkevat nimellä pilviveikko. No, yllättäen nuo sadun otukset muotoutuivat minun päässäni pössytteleviksi pitkätukkaidiooteiksi. Huippuärsyttävää.

Naamakirja ja Liebster Blog

Markus Leikola: Naamakirja

Schildts 2012, 109s.

Lukujumin purkaminen alkoi lupaavasti tällä Markus Leikolan proosarunokirjalla, josta kuulin Mari A:n blogissa. Luen runoja todella harvoin, mutta ajatus facebookin statuspäivityksistä koostuvista runoista vaikutti hulvattomalta. Enkä kyllä pettynyt yhtään. Hihittelin monta kertaa, kun joku runo muistutti jostakin omasta fb-kaverista.

ihanaa maanantaita kaikille

kultamussukat

hanipupuset

älä paskapää kuvittele

että ottaisin sut kaveriks

vaan sitä varten että olin yhtenä iltana liian kännissä

Vaikka Naamakirja oli minulle ensisijaisesti hauska lukukokemus, oli siinä myös rutkasti syvyyttä. Mutta analysointi ei ole koskaan ole ollut vahvoja puoliani, joten jätän sen nytkin suosiolla tekemättä.

mitä minä voin tähän kirjoittaa

ei minun elämäni muita kiinnosta

ja mitä siitäkin tulisi

jos alkaisi kiinnostaa

Ihan vilpittömästi suosittelen tätä kaikille edes joskus facebookissa vieraileville.

****

Sain tämän Liebster Blog tunnustuksen kolmelta kivalta kanssabloggajalta, Norkulta, Nooralta ja Villasukalta (joka on oikeasti Villasukka kirjahyllyssä, mutta jota en osannut taivuttaa, koska "Villasukka kirjahyllyssältä" ei kuulosta ihan oikealta ;) ) Suuren suuri kiitos teille kaikille, tästä tuli hyvä mieli! :)

Tunnustus kuuluu jakaa edelleen viidelle alle kahdensadan lukijan blogille. Nyt minun on pakko olla tylsä ja todeta, että kaikki seuraamani blogit - niin pienet kuin suuretkin - ovat tunnustuksen ansainneet. Tykkään teistä kaikista :)