keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen


Timo Parvela: Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen

Tammi 2012, 125s.
Kuvitus: Virpi Talvitie


Tämän Maukan ja Väykän olen ostanut ihan siksi, että joku on tätä kirjasarjaa kovasti kehunut. En muista kuka, mutta hankinta oli hyvä. Kirja on hyvin kuvitettu ja teksti on isohkoa, joten se sopii vallan hyvin myös luku-uraansa aloittaville lapsille.

Maukka on kilpailuhenkinen kissa ja Väykkä verkkaisen olemuksen omaava koira. He ovat asuneet taivaansinisessä talossa jo pitkään, mutta äskettäin taloon on muuttanut myös Karhu Murhinen. Murhinen ei nimestään huolimatta ole karhu, vaan pirteä päästäinen, jonka sydän lyö 800 kertaa minuutissa. Se on hurja tahti, mutta päästäisen elämässä kaikki tapahtuu nopeammin kuin vaikkapa kissoilla ja koirilla. Yhtenä päivänä sitä on vielä nuori, viikon päästä työelämässä ja aivan yhtä pian vastassa on vanhuus. Harva päästäinen elää kahtakaan vuotta.

Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen kertoo näiden kolmen hyvin erilaisen mutta hurmaavan ystävyksen yhteisestä ajasta. Voisi kuvitella tällaisen tarinan olevan hyvin surullinen, mutta ei se ole. Parvela kertoo Karhu Murhisen lyhyestä elämästä samoin kuin muidenkin: kaikenlaista ehtii tapahtua ja lyhytkin elämä voi olla ihan kokonainen.

Sekä minä että lapset pidimme tästä kirjasta kovasti. Ainoastaan aivan loppu sai ekaluokkalaiselta kritiikkiä: "Miten niin se muka loppu noin? Mutta mitä ne Maukka ja Väykkä sitten teki? Oliko niillä hautajaiset? Mitä ne ajatteli?" Hetkinen keskusteltiinkin siitä, miten Maukka ja Väykkä varmasti surivat ystäväänsä, mutta myös muistelivat yhteisiä aikoja.

Maukka ja Väykkä -sarjassa on ilmestynyt ainakin neljä muuta kirjaa ja lapset ilmoittivat heti haluavansa nekin iltasaduiksi. Joten suuntaanpa tästä kirjaston nettisivuille tekemään pari varausta.

8 kommenttia:

  1. Maija, muistelisin, että Opuscolo kehuu Maukkoja Väykköjä ja minäkin hankin jo ensimmäisen. Se luettiin hyvin onnellisina. Ihana, viisas kirja, ja aion lukea nämä kaikki lasten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, Joo, Opuscolo ja Linnea ovat näitä näköjään kehuneet :) Meitä odottaa kirjastossa viisi Maukkaa ja Väykkää, saa nähdä innostutaanko lukemaan kaikki yhteen menoon.

      Poista
  2. Hei blogissani on sinulle haaste. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilda, kiitos haasteesta! :) Olen viime aikoina ollut huono vastaamaan haasteisiin, mutta yritän ehtiä vastaamaan tähän.

      Poista
  3. Maukka ja Väykkä näyttivät tupsahtaneen nyt myös Pikkukakkoseen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. bleue, Pojat huomasivatkin Maukka ja Väykkä -mainokset, mutta vielä emme ole muistaneet katsoa ko. ohjelmaa. Mutta jospa tänä viikonloppuna. :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, Joo, hieno kirja on :) Meillä on vielä yksi iltasatukirja kesken, mutta sen jälkeen jatkamme Maukan ja Väykän parissa.

      Poista